Uutiset

Aarni Kapanen kuvittaa jäbien tunteita

Visuaalisen viestinnän muotoilun ja podcastin keinoin irti toksisesta maskuliinisuudesta.
Man in sunny winter cityscape
Aarni Kapanen

Aarni Kapanen opiskelee visuaalisen viestinnän muotoilua Median laitoksella kolmatta vuotta. Hän kertoo miten päätyi Aaltoon, mitä on oppinut ja mistä inspiroituu sekä millaista on tehdä podcastia, jossa jäbät saa keskustella tunteistaan.

Opinnot ja oivallukset

"Olen ollut onnekas siinä mielessä, että olen tiennyt osaavani ilmaista itseäni visuaalisesti. Maalasin ja piirsin lapsesta asti leikkisästi. Kahdeksantoistavuotiaana päädyin pohtimaan, etten voisi maalata graffitia Tampereella koko ikääni. Niinpä mietin, mikä olisi hienoin mahdollinen työ juuri minulle. Päädyin haaveilemaan työstä, jossa visuaalisella taiteella herättäisin ison yleisön huomiota - tietämättä mitä se tasan tarkkaan olisi. Nykyään tuo työnkuva merkitsee minulle mediaviestintää ja art directionia. Oivalsin, että Aallon visuaalisen viestinnän muotoilun ohjelma olisi minulle paras paikka oppia tarvittavia taitoja, jotta voin tähdätä moniulotteiseksi luovaksi työntekijäksi.

Onnekseni pääsin sinne minne kovasti pyrin. En osaa tiivistää kolmen vuoden opintokokemusta esimerkiksi kriittistä ajattelua edistäviin kursseihin tai hyvin henkilökohtaiseen opetukseen. Opin luentojen lisäksi yhtä lailla intensiivisen koulunkäynnin pysähtyneinä hetkinä. Joskus tärkeimmät oivallukset sattuvat, kun roikun ystäväni kanssa koulun kandistudiolla iltamyöhään jutellen lapsuudesta Run the Jewelsin soidessa taustalla. Koen, että koulu on ennen kaikkea antanut kullanarvoisia työkaluja ja resursseja opetella ja kokeilla itse.

Tärkein oppini koulussa on ollut, että visuaalisessa viestinnässä on parasta tehdä mitä itse lystää. Pyrin nykyään unohtamaan opitut ajatukset hienosta muotoilusta ja hakemaan inspiraationi lähteet itse. Haen tyylivinkkejä mafiaelokuvista, stand up-komiikasta ja Young Thugin musiikista. Inspiroidun, kun kaikki toteuttavat omalla tavallaan itseään koulussa. Ihailen huippulahjakkaita ystäviäni, jotka seuraavat omia intohimojaan ja makuaan visuaalisen viestinnän kentällä.

Toiseksi tärkein oppi taas on presentoida omat työt aina ylpeästi. Olen hakenut visuaalisilla töilläni huomiota ja se on todella ok, sillä visuaalinen viestintä perustuu huomion herättämiseen, tavalla tai toisella."

Jäbät & Tunteet -podcast - irti toksisesta maskuliinisuudesta

"Olen osa Jäbät & Tunteet -podcastin tuotantoryhmää, johon kuuluvat Nosh A Lody, Miro Olsoni, Nasim Selmani, Abdirahman A. Bile sekä Jonathan Guzman Monet. Podcastin missio on normalisoida sitä, että mieheksi identifioituvat, jäbät, puhuisivat myös tunteistaan. Haluamme omalla esimerkillämme rohkaista etenkin nuoria jäbiä olemaan haavoittuvaisempia eli rohkeita ja puhumaan tunteistaan jollekin itsestä turvalliselta tuntuvalle henkilölle. Meidän visio on että etenkin nuoret jäbät ja miksei myös vanhemmat saisivat uuden miehen mallin, jossa toksinen maskuliinisuus saa vähemmän jalansijaa.

Podcastin konsepti sai alkunsa kun ystäväni, A&R kordinaattori Nosh A Lody pohti ääneen miksei hänellä ja muilla jäbillä ole ollut turvallista tilaa puhua tunteistaan. A Lody halusi luoda jäbien tunteille tilan Suomen mediaan ja kysyi minua mukaan luomaan keskusteluohjelman visuaalista maailmaa. Olen aina pitänyt sukupuolirooleja ja miehen malleja kummallisina ja kyseenalaistettavina, joten tartuin heti tilaisuuteen.

Podcastin visuaalisen viestinnän toteuttaminen

Tehtävänäni on podcastin art direction ja visuaalisen viestinnän toteuttaminen. Manifestoin omalta osaltani uutta, tunteista puhuvaa miehen mallia visuaalisella viestinnälläni Instagramissa. Tavoitteenani on luoda helposti lähestyttävä some-preesens, jonka postaukset ovat helposti jaettavia, ja siten popularisoida puhetapaamme. Viestinnän tarkoitus on kasvattaa alustaamme orgaanisesti, ilman suurta markkinointikoneistoa. Sain täysin vapaat kädet työhön, mutta perustelen silti valintojani tiimissä. Keskustelen jäbien kanssa jaksojen aiheista ja ilmaisen mielipiteitäni podcastien suurkuluttajana. Lisäksi keskustelemme tunteistamme ja tuemme toisiamme kuin olisimme ryhmäterapiassa.

En itse käsikirjoita jaksoja vaan ennen kaikkea kuuntelen tarkasti yhteisissä tapaamisissa ja esiripun takana jaksoja äänitettäessä. Ystävystyttyäni jokaisen tuotantotiimin jäsenen kanssa minulle selkeytyi, että podcastin viestinnän täytyisi näyttää ja kuulostaa yhteisiltä hetkiltämme jäbäporukan kanssa. Ohjelma perustuu  kokemusasiantuntijuuteen, joten päädyin kirjoittamaan viestinnässä omia tunteitani sekä kokemuksiani kuvitusteni oheen.

Jäbäporukan vertaistuen lisäksi merkittävintä projektissa on sen tuoma yleisöpalaute. Nuoret ja vanhemmat jäbät sekä heidän lähipiirinsä ovat ilmaisseet miten avoimelle miesten keskustelukulttuurille on ollut iso tarve. Viestien lukeminen saa tuntemaan kuin todistaisi miehuuden kulttuurin muutosta. Tärkeimmät keskustelut ovat ulottuneet lähipiirimme, minkä seurauksena olen alkanut puhumaan tunteistani läheisilleni."

Jäbät & Tunteet -podcastia pääset kuuntelemaan mm. Spotifyssa. Podcastin Instagram-profiilissa (@jabatjatunteet) pääsee ihailemaan Aarnin kuvituksia. 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Professori Ville Alopaeus.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu professoreihimme: Ville Alopaeus

Ville Alopaeus on toiminut kemian tekniikan professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2008. Erotusoperaatioita ja prosessien mallitusta tutkiva Alopaeus pyrkii edistämään siirtymää kohti uusiutuvaa energia- ja materiaaliympäristöä.
Esa Saarisen Filosofia Systeemiajattel, kuva: Mikko Raskinen
Opinnot Julkaistu:

Kuuletko muumipilvien kutsun? Esa Saarinen luennoi taas Aalto-salissa tammi- ja helmikuussa

Filosofi ja emeritusprofessori Esa Saarinen tekee paluun Aalto-saliin 10. tammikuuta ja 28. helmikuuta.
Alvari square winter
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston kevään 2024 kurssit on julkaistu

Ilmoittautuminen avoimen yliopiston kevään kursseille alkaa aikaisintaan 11. joulukuuta.
Opiskelijat testaamassa satelliitia ESA:n testeissä.
Opinnot Julkaistu:

"On erityisen hienoa tajuta, että jotain omin käsin tehtyä lentää joku päivä avaruudessa!" Aalto-yliopistossa rakennetaan kolmatta opiskelijasatelliittia

Aalto-3-satelliittia rakentava tiimi pääsi testaamaan satelliittia Euroopan avaruusjärjestön testausohjelmassa.