Aalto-yliopiston taide ja muotoilu sijalle 14 yliopistovertailussa
QS World University Ranking on julkistanut vuoden 2015 alakohtaiset vertailunsa. Aalto-yliopisto arvioitiin maailman 14:nneksi parhaaksi yliopistoksi alalla Art & Design. Tätä alaa arvioitiin nyt QS-rankingissa ensimmäistä kertaa.
QS-rankingissa sijoille 51-100 arvioitiin Aalto-yliopistosta alat Architecture / Built Environment, Materials Science, Accounting & Finance sekä Business & Management Studies. Seuraavat alat sijoittuivat luokkaan 101-150: Computer Science & Information Systems, Electrical & Electronic Engineering. Sijoilla 151-200 olivat alat Chemical Engineering, Civil & Structural Engineering, Mathematics sekä Economics & Econometrics
Alakohtainen QS-ranking painottaa arvioinneissaan sekä yliopiston mainetta akateemisen maailman ja työnantajien keskuudessa että tutkimusjulkaisuja ja niiden keräämiä viittauksia. Näiden osatekijöiden merkitys tuloksessa on alakohtainen siten, että taiteen ja muotoilun alalla tulos perustuu täysin mainetekijöihin ja esimerkiksi materiaalitieteessä maineen osuus on 50 %, kun 50 % määräytyy julkaistujen artikkeleiden keräämien viittausten perusteella.
Tänä vuonna QS World University Rankingin alakohtaisessa vertailussa tarkasteltiin 3 500 yliopistoa ympäri maailman. QS vertailee myös yliopistoja kokonaisuudessaan, ja tämä ranking julkaistaan syksyisin. Viime syyskuussa Aalto-yliopisto oli tällä ranking-listalla sijalla 187.
Lue lisää QS-rankingista (topuniversities.com)
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
Aikamatkalla 70-luvulle voi tavata virtuaali-Kekkosen – 3D-virtualisoinnin pioneerit tuovat kulttuuriaarteet esiin uudella tapaa
Tamminiemen retrojoulunavauksessa voi myös luoda joulutunnelmaa legendaarisen presidentin työhuoneeseen.
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin valtionpalkinto Nomaji-maisema-arkkitehdeille
Aalto-yliopiston tutkija ja pitkäaikainen tuntiopettaja Mari Ariluoma on Nomajin osakas ja tutkija Caroline Moinel Nomajin suunnittelija.
Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä
Emeritusprofessori Antti Räisänen tunnetaan korkeisiin radiotaajuuksiin liittyvän tieteellisen tutkimuksen uranuurtajana sekä intohimoisena radiotekniikan opetuksen kehittäjänä.