Uutiset

Aalto-yliopiston sijoitussalkusta 15 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen vuonna 2018

Aalto-yliopiston pitkäjänteinen, vastuullinen sijoitustoiminta tukee yliopiston strategiaa tuomalla lisärahoitusta opetukseen ja tutkimukseen.
Aalto-yliopisto_Aino Huovio
Kuva: Aalto-yliopisto/ Aino Huovio

Aalto-yliopiston sijoitussalkun keskimääräinen vuosituotto sijoitustoiminnan alusta lukien on ollut 3,9 % kulujen jälkeen. Vuonna 2018 tuotto oli -6,0 % kulujen jälkeen (6,5 % vuonna 2017). Sijoitussalkun markkina-arvo oli 983 miljoonaa euroa (1 052 miljoonaa euroa 31.12.2017). Vuoden aikana sijoitussalkun kertyneestä reaalituotosta käytettiin 15 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen.Sijoitussalkkua kasvatti tenure track -rahaston kasvu, mikä mahdollistaa uusia professorirekrytointeja.

Vuoden 2018 lopussa sijoitussalkusta oli 37 (44) % korkosijoituksissa, 52 (52) % osakesijoituksissa ja 11 (4) % hajauttavissa strategioissa, joiden osuutta on lisätty vuoden aikana sijoitusstrategian mukaisesti. 

Vuonna 2018 markkinoiden heilunta lisääntyi koronnousuhuolien, poliittisten riskien ja kauppasodan uhan myötä. Osakemarkkinoiden laskun mukana lähes kaikki omaisuusluokat päätyivät negatiiviseen tuottoon. Aalto-yliopiston sijoitussalkun riskiä rajattiin kuitenkin verrattain korkealla käteisallokaatiolla ja alhaisella korkoherkkyydellä. 

Positiivisin tuottovaikutus salkkuun tuli valuuttariskistä ja pääomarahasto-ohjelmasta, joka käynnistettiin joulukuussa 2017. Salkun kokonaistuottoa painoivat ennen kaikkea sijoitukset eurooppalaisiin ja kehittyvien markkinoiden osakkeisiin. Markkinaneutraalien hajauttavien strategioiden tuottoa painoi trendi- ja riskipreemiostrategioiden heikko tuotto. Osakemarkkinoiden laskiessa voimakkaasti joulukuussa markkinaneutraalit hajauttavat strategiat ja korkoriski tuottivat positiivisesti. 

 

 

Allokaatio 31.12.2018

Tuotto 2018

Keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta (05/2010)

Rahamarkkinat

17,9 %

-0,1 %

0,9 %

Valtionlainat

4,6 %

0,9 %

2,3 % 

Yrityslainat 

14,4 %

-3,4 %

3,3 %

Osakesijoitukset

51,7 %

-8,1 %

6,7 %

Hajauttavat strategiat

11,4 %

-8,6 %

-0,5 %

Aalto-yliopiston sijoitussalkku

100 %

-5,9 %

3,9 %

Luvut tilintarkastamattomia. 

Lisätietoja: 

Sijoitusjohtaja Kati Eriksson
Aalto-yliopisto 
puh. 040 563 6110 
[email protected]
 

 

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Käsikirjoituskoulutusta / post-it-lappuja / Marja-Riitta Koivumäki
Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus

Syksyllä 2023 alkava koulutus on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.
Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Eero Eloranta
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti

Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.
Illustration image of an early autumn day, depicting Otakaari 2B from the opposite side of Tietotie. Some leaves are on the ground, there are people walking on campus, undistinguishable faces.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Ehdota uutta nimeä Otakaari 2B -rakennukselle

Lähetä oma nimiehdotuksesi viimeistään 14.6.!