Uutiset

Aalto-yliopiston Näytös23 haastaa normeja ja korostaa muodin syrjimättömyyttä

Aalto-yliopiston opiskelijamuotinäytös Näytös23 järjestetään Otaniemen kampuksella perjantaina 26.5. klo 20. Kutsuvierastapahtumaa on mahdollista seurata Instagramissa @aalto_fashion
Yleisöä Aalto-yliopiston Naytos18 -tapahtumassa kuva Mikko Raskinen
Näytös18-tunnelmia. Kuva: Mikko Raskinen

Muotiala elää merkittävää murroskautta. Kestävästi valmistetusta muodista tulee kovaa vauhtia valtavirtaa, ja alalta vaaditaan yhä enenevässä määrin yhteiskunnallista ja sosiaalista vastuullisuutta kuten moninaisuuden ja osallisuuden lisäämistä. Osaavimmat suunnittelijat paitsi ilmaisevat luovuuttaan myös pyrkivät luomaan alalle positiivista muutosta. 

Katseet kohdistuvat toukokuun lopussa Aalto-yliopistoon, joka on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä tekijänä maailman muoti-, vaatetus- ja tekstiilialoilla. Aallon opiskelijoiden mallistoja esitellään vuotuisessa muotinäytöksessä. Näytös on kiistatta yksi Suomen tärkeimmistä muotitapahtumistaja osa laajempaa Fashion in Helsinki -muotiviikkoa. 

”Tänäkin vuonna teemoissa toistuu muodin kestävyys. Useissa mallistoissa hyödynnetään kierrätettyjä ja uusiokäytettyjä materiaaleja. Tämän rinnalla korostuvat ajatukset muodin syrjimättömyydestä. Nuoret suunnittelijat ottavat roolia kehoon liittyvien normien haastajina”, sanoo muodin kandidaattiohjelman vetäjä Ilona Hyötyläinen.

Näytös23-tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Aalto-yliopiston eri tiimien kanssa. Muodin opiskelijoiden ja opettajien lisäksi Aallon äänisuunnittelu, Aalto Studios -mediakeskus sekä koulun työpajamestarit ovat osallistuneet tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen. 

Näytös23 esittelee Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelman maisteri- ja kandidaattiopiskelijoiden mallistoja. Tänä vuonna Näytös23-tapahtuma toteutetaan kutsuvierastapahtumana Otaniemen kampuksella suurjännitehallissa, osoitteessa Otakaari 5. Tapahtumaa on mahdollista seurata vapaasti Instagramin livelähetyksen kautta osoitteessa @aalto_fashion Taustatietoa ja mallistot julkaistaan verkkosivuilla aalto.fashion

Lisäksi kandidaattiopiskelijoiden oma näyttely Aalto Fashion Collaborative Projects on esillä 20.5.–1.6. osoitteessa Fabianinkatu 29. 


Lisätietoja:

aalto.fashion

Aalto Fashion Collaborative Projects -kandinäyttely 
20.5.-1.6.2023 osoitteessa Fabianinkatu 29, Helsinki 
ma-su 12-18

Fashion in Helsinki 24.-27.5.2023
www.fashioninhelsinki.com

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kuvassa kaksi miestä testaavat lennokkia pellolla.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Tarkempi ennuste vaatii uudenlaista dataa”

Aallon opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha antoi yrityksen perustajille resursseja kehittää ja testata konseptia.
Kuvassa on nainen testaamassa älylaseja.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Kohtasin todellisen ongelman ja tartuin toimeen”

Opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha mahdollisti toimivan prototyypin rakentamisen.
Kaksi opiskelijaa hymyilevät ja katselevat tietokoneen ruutua tehdessään oppimistehtäviä.
Opinnot Julkaistu:

Kevään 2027 avoimen yliopiston kurssit on nyt julkaistu

Avoimen yliopiston kevätlukukauden kurssit löytyvät nyt kurssivalikoimastamme. Kevään kurssien ilmoittautuminen alkaa joulukuussa.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kerää pisteitä liikunnasta – osallistu UniSportin Mount Everest -haasteeseen

UniSportin HeiaHeia-hyvinvointisovellus innostaa liikkumaan arjessa.