Uutiset

Aalto-yliopiston ja ylioppilaskunnan johto: Kutsumme jokaisen aaltolaisen toimimaan naisia syrjivää kulttuuria vastaan

Naisia vähättelevälle, naisvastaiselle tai naisia syrjivälle kulttuurille ei ole sijaa yliopistoyhteisössä, Aalto-yliopiston ja ylioppilaskunnan (AYY) johto sanoo kannanotossaan. Yliopisto ja ylioppilaskunta tekevät lujasti töitä sen eteen, että yhteisömme olisi avoin, tasa-arvoinen ja jokaiselle saavutettava. Olemme pahoillamme siitä, että opiskelijayhteisömme jäsenet ovat joutuneet kokemaan epätasa-arvoista kohtelua.

Aalto-yliopisto on monikulttuurinen ja moniääninen yhteisö. Haluamme puolustaa yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden arvoja. Naisia vähättelevälle, naisvastaiselle tai naisia syrjivälle kulttuurille ei ole sijaa yliopistoyhteisössä. Yliopisto voi palvella yhteiskuntaa mahdollisimman hyvin vain, kun kaikki pääsevät tasapuolisesti ääneen.

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä nostettu esiin naisiin kohdistuvaa epäasiallista käyttäytymistä opiskelijakulttuurissa. Syrjivä toiminta on ollut väärin ennen ja se on väärin tänä päivänä riippumatta opiskelualasta ja tapahtuma-ajasta. Se voi näyttäytyä hiljaisuutena naisia vähättelevässä tilanteessa tai stereotyyppisten sukupuoliroolien toisintamisena. Jokaisella Aalto-yliopistossa opiskelevalla ja työskentelevällä on oikeus toimia turvallisessa ympäristössä. 
 
Aalto-yliopisto seuraa systemaattisesti yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista rekrytoinneissa, valintakokeissa, opetuksessa ja arvioinnissa. Aalto on kouluttanut ja ohjeistanut henkilöstöä huomioimaan piilevät ennakkoasenteet sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kaikessa toiminnassa, rekrytointiprosesseissa ja viestinnässä. Tavoitteina ovat vähemmän eriytyneet opiskelualat ja opiskelijoiden tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kohtelu. Työntekijöiden ja tutkijoiden mentorointia, valmennusta ja perehdytystä on uudistettu tukemaan tasa-arvoisia urapolkuja. Yliopisto on myös kehittänyt häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumista niin, että kynnys yhteydenottoon olisi mahdollisimman matala. Aalto on sitoutunut jatkamaan tätä työtä. 

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) kouluttaa vuosittain yhdistystoimijoita yhdenvertaisuudesta sekä itse että yhdessä yliopiston kanssa. AYY laatii paraikaa tapahtumaturvallisuuden ohjeita ja turvallisemman tilan periaatteita, joista tullaan kouluttamaan omien toimijoiden lisäksi myös yhdistyksiä. Ylioppilaskunta aikoo kouluttaa omia vapaaehtoisiaan häirintään puuttumisesta. AYY myös jatkaa keskustelua yhdenvertaisesta opiskelijalaulukulttuurista yhdistysten kanssa.

Tarvitsemme rohkeutta keskusteluun ja vuoropuheluun. Perehdy näihin aiheisiin itse ja yhdessä lähiyhteisösi kanssa ja ota yhdenvertaisuuden ja inklusiivisuuden teemat puheeksi omassa Aalto-yhteisössäsi. Yliopisto tarjoaa laajasti tietoa, ohjeita ja koulutusta tasa-arvoisuuden edistämisestä ja syrjinnän vastaisuudesta.

Meistä jokainen voi edistää arjessaan tasa-arvoisuutta. Jos koet, näet tai todistat epäasiallista kohtelua, puutu siihen heti – yhteisömme hyvinvointi on asia, johon voimme jokainen vaikuttaa. Voit ottaa yhteyttä AYY:n häirintäyhdyshenkilöihin, jotka tukevat ja auttavat eteenpäin. Lue lisää täältä

Ilkka Niemelä, rehtori, Aalto-yliopisto                            
Olli Kesseli, hallituksen puheenjohtaja, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta     
Kristiina Mäkelä, provosti, Aalto-yliopisto                     
Milja Leinonen, hallituksen varapuheenjohtaja, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta                                     
Rehtorin johtoryhmä (PMT), Aalto-yliopisto                   
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Man (Otto Scharmer) talks from screen to a member of the audience with back to camera.
Kampus Julkaistu:

Tiedosta tekoihin — miten ponnistaa loikkaan kohti muutosta?

Muutosta tavoiteltaessa tietäminen ei riitä, väittää toimintatutkija, vanhempi yliopistonlehtori Otto Scharmer (MIT). Sen sijaan ei-tietämisen tila voi olla portti ymmärrykseen.
A man in a suit standing in front of the Aalto Töölö building.
Nimitykset Julkaistu:

Pitkää uraa finanssialalla tehnyt Ilari Niemi nimitettiin Aalto EE:n uudeksi talousjohtajaksi

Niemi raportoi tehtävässään Aalto EE:n toimitusjohtaja Tom Lindholmille ja Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bomille.
Francisin ottama omakuva, meri taustalla.
Kampus Julkaistu:

Albert Devasagayam Francis: Yhdistämme yhteisöllisen puutarhan ja mehiläishoidon

"Tärkein motivaationi on puhdas energia, mutta se voi olla kaukana tulevaisuudessa. Mehiläishoidossa näen työn jäljen aina kauden päätteeksi. "
kuva hyvinvointiviikon logosta jossa keltaisia kuvioita
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto Wellbeing Week 2023 tapahtumiin!

Hyvinvointiviikolla taas paljon tapahtumia kampuksella