Aalto-yliopiston ja intialaisen ARTPARK-säätiön yhteistyö vahvistaa digitaalista kansalaisuutta
ARTPARK ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu aloittavat tutkimus- ja kehitystyökumppanuuden. Yhteistyön tavoitteena on kehittää erityisesti taide- ja muotoilulähtöistä, tekoälyyn liittyvää opetuksellista toimintaa.
Tekoälyn ja koneoppimisen kaltaisista teknologioista on tulossa yhä tärkeämpiä arkielämässä. Tämä tarkoittaa, että ihmiset tarvitsevat uusia kansalaistaitoja, jotta he osaavat sujuvasti ja aktiivisesti liikkua digitaalisessa maailmassa. Hyvät digitaaliset kyvyt ovat tarpeen, kun teknologioita halutaan käyttää hyvin edistyneillä tavoilla sekä kun halutaan pohtia teknologioiden etiikkaa. Mutta miten varustaa erityisesti nuoret olennaisilla kyvyillä ja tarvittavalla ajattelutavalla? Voisivatko uudet pedagogiset menetelmät ja tekoälyn osallistava käyttö edistää kriittistä ja osallistavaa digitaalista kansalaisuutta?
Tässä kansainvälisessä kumppanuushankkeessa aihetta tarkastellaan Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston tutkijoiden sekä Intian tiedeinstituutin, ARTPARKin ja Srishti Manipal Institute of Art, Design and Technologyn tutkijoiden yhteistyönä Bangaloressa, Intiassa.
Ensisijainen kohderyhmä ovat nuoret oppijat, erityisesti lapset koulun iltapäivätoiminnassa. Myös ammattikasvattajat ja institutioiden edustajat ovat hankkeen fokuksessa. Yhteistyössä hyödynnetään sekä Suomen että Intian oppimisympäristöjen käytäntöjä. Tavoitteena on yhdessä tutkia, kehittää, toteuttaa ja arvioida pilottioppimista.
Hankkeen tutkijat uskovat, että kriittinen, osallistava ja myös leikkisä oppiminen on ratkaisevan tärkeää kaikkialla maailmassa, mutta erityisesti syrjäytyneiden lasten ja yhteisöjen kanssa.
Lisätietoja:
Teemu Leinonen
Associate Professor, New Media Design and Learning
Teemu.leinonen@aalto.fi
+358 50 351 6796
Nitin Sawhney
Professor of Practice, Computer Science
nitin.sawhney@aalto.fi
+358 45 270 8868
Lue lisää uutisia
Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä
Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan
Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää
Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä