Uutiset

Aalto-yliopisto valmistelee monialaista kandiohjelmaa – opiskelija valitsee oman alansa vasta opintojen aikana

Uusi monialainen kandidaattiohjelma, joka alkaa syksyllä 2027, yhdistää tekniikkaa, taloutta ja taiteita & suunnittelua.
Kampuspyöräilijät Korkeakouluaukiolla
Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto valmistelee parhaillaan uutta monialaista kandidaattiohjelmaa. Ohjelmaan valitut nuoret päättäisivät vasta opintojen aikana, miltä alalta he valmistuvat. 

Ohjelmassa opiskelija perehtyy sekä tekniikan, kauppatieteiden että taiteen ja muotoilun sisältöihin eli kaikki kolme Aallon alaa ovat ohjelmassa mukana.

Ohjelmasta voi valmistua joko tekniikan tai kauppatieteen kandidaatiksi. Monialaisen ohjelman jälkeen on mahdollisuus hakea maisteriohjelmiin tekniikassa, kauppatieteissä tai taiteissa sekä suunnittelussa.

Idea monialaisesta kandidaattiohjelmasta on elänyt siitä lähtien kun Aalto-yliopisto aloitti 15 vuotta sitten. Nyt aika on tähän kypsä, ja ohjelman kehittäminen on hyötynyt vuoropuhelusta työelämän edustajien kanssa.

”Meillä on mahdollisuus jatkaa Aallon vahvaa työtä monialaisen koulutuksen kehittämisessä ja samalla uudistaa suomalaista koulutusjärjestelmää kiinnostavalla avauksella. Suuret kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille, jotka ovat osallistuneet ohjelman valmisteluun”, sanoo koulutuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Opiskelijoiden motivaatio vahvistuu, kun on vapaus tutustua eri teemoihin

Keskeistä ohjelmassa on paitsi ”yhden oven politiikka” (eli omaa suuntautumista ei tarvitse päättää heti alussa) myös vahva oppimisen tuki ja opiskelu tiiviisti vuosikursseittain. 

Suomalainen korkeakoulutus on voimakkaasti erikoistunutta. Kokemukset Englannista ja Yhdysvalloista osoittavat, että laaja-alaiset kandiohjelmat luovat erinomaisen pohjan laadukkaalle oppimiselle ja huippuosaamiselle. Opiskelijoiden motivaatio vahvistuu, kun heillä on vapaus tutustua eri teemoihin. 

Taloustieteen nobelisti ja vuosina 2008–2016 Aalto-yliopiston hallituksen jäsenenä toiminut Bengt Holmstöm on osallistunut neuvonantajan roolissa ohjelman valmisteluun. Holmström on tuonut näkemystä huippuyliopisto MIT:n emeritusprofessorina esimerkiksi siitä, miten opiskelijoiden tiivis, henkilökohtainen ohjaus toimii.

Maailma, jossa elämme, muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Tämä näkyy erityisesti globaaleissa ongelmissa, kuten luontokadossa, materiaalien kestämättömässä käytössä tai köyhyydessä. Toisaalta teknologinen kehitys sekä mahdollistaa että joskus myös rajoittaa yhteiskunnallista muutosta, liiketoiminnan mahdollisuuksia ja ihmisen osallisuutta yhteiskunnassa.

Ohjelmaan haetaankin opiskelijoita, joilla on kiinnostus laaja-alaisiin yhteiskunnan ilmiöihin ja halu ratkaista aikamme haasteita.

Ohjelmajohtaja Ville Elorannan mukaan nyt tarvitaan ihmisiä, jotka pystyvät ajattelemaan monimutkaisia kokonaisuuksia, mutta jo seuraavassa lauseessa siirtymään käytännön sovelluksiin. ”Tämä on taito, jota voi opettaa, mutta meidän pitää yhdistää sekä teknisiä kykyjä että vuorovaikutustaitoja. Tavoittelemme syväosaajia, jotka osaavat myös tehdä asiantuntemuksestaan ymmärrettävää ja käyttökelpoista kaikille tiimin jäsenille”, Eloranta sanoo. 

Yhteishaun ensikertalaiskiintiö on luonut tilanteen, jossa moni nuori kokee painetta ensimmäisen opiskelupaikan valintaan. Korkeakouluopintojen aloitus saattaa pahimmillaan lykkääntyä, koska halutaan “valita oikein”. 

”Nuorena yhden alan valitseminen tuleviksi vuosiksi on vaikea dilemma, erityisesti aidosti uteliaille ja lahjakkaille. Uudessa ohjelmassa opiskelija saa ensin koko Aallon. Hän tutustuu oppiaineisiin, laboratorioihin, ihmisiin ja yhteisöihin ja tekee vasta sen jälkeen erikoistumisvalintansa todellisen kokemuksen ja tiedon pohjalta – yliopiston sisältä, ei sen ulkopuolelta”, Eloranta kertoo. 

Uudessa ohjelmassa yhteisöllisyyttäkään ei jätetä sattuman varaan. Opiskelijat etenevät opintojensa ensimmäisissä vaiheissa yhdessä yhtenä vuosikurssina. Vielä tutkintovalintojen jälkeenkin yhteiset kurssit tuovat heitä yhteen. Näin eri aloille erikoistuneet opiskelutoverit työskentelevät jatkossakin rinnakkain. Elorannalle tämä on tietoinen ratkaisu. 

”Nämä 60 opiskelutoveria ovat ystäviäsi koko loppuelämäsi ajan. He suuntautuvat yhteiskunnassa eri suuntiin, mutta pysyvät aina verkostossasi. Yhteisen, monitieteisen yhteisön pitäisi myös auttaa kansainvälisiä opiskelijoita löytämään oma paikkansa Suomessa”, Eloranta sanoo

Uusi monialainen kandiohjelma on myös varainhankinnan kohde, ja aloite on herättänyt laajaa kiinnostusta sidosryhmien keskuudessa.

Päivitys 3.6.2026: Alaotsikkoa on päivitetty. Ville Elorannan kommentit on lisätty, ja tekstin loppua on muokattu.

Lue lisää uudesta monialaisesta kandiohjelmasta

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.