Aalto-yliopisto nousi QS:n yliopistovertailussa sijalle 112

Aalto-yliopisto paransi jälleen sijoitustaan QS World University Rankings -yliopistovertailussa ja oli sijalla 112 maailmassa. Suomalaisista yliopistoista Aalto oli toisella sijalla. Viime vuoden sijoitus oli 127.
Aalto pärjäsi parhaiten tutkimuksen vaikuttavuutta mittaavalla osa-alueella, tutkimusviittausten suhteellisessa määrässä, jossa sijoitus oli 63. maailmassa ja ensimmäinen Suomessa.
QS-rankingissä yliopistoja arvioidaan kuudella mittarilla, joilla kullakin on hieman erilaiset painoarvot: tutkimusviittausten suhteellinen määrä, kansainvälisen akateemisen henkilöstön ja kansainvälisten opiskelijoiden suhteellinen määrä, akateeminen maine ja työnantajamielikuva sekä opiskelija-opettaja-suhdeluku.
Tutkimusviittausten määrä on laskettu Scopus-tietokannan tiedoista ja se on suhteutettu tutkimushenkilöstön määrään sekä normalisoitu viiden päätieteenalan mukaan. Työnantajamielikuva perustuu mainekyselyyn, johon kerättiin näkemyksiä 75 000 työnantajalta ympäri maailmaa. Akateeminen mielikuva perustuu yli 130 000:n yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa työskentelevän vastaajan arvioihin.
QS:n ranking-listalle on valikoitu mukaan 1 300 parasta yliopistoa maailmassa. Kaikkiaan QS laskee maailmassa olevan noin 26 000 yliopistoa.
QS (Quacquarelli Symonds) on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. Sen laatimassa nuorten alle 50-vuotiaiden yliopistojen vertailussa vuonna 2020 Aalto-yliopisto sijoittui yhdeksänneksi maailmassa.
Yleisrankingien lisäksi QS tuottaa tieteenalakohtaisia ja alueellisia ranking-listoja. Ala- ja aihekohtaiset ranking-listat ovat Aallolle relevantimpia kuin yleisrankingit, koska yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen.
Lue lisää:
Rankingit
Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 6. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja olemme sadan parhaan joukossa myös monilla muilla aloilla eri rankingien mukaan. Tältä sivulta löydät tietoa sijoittumisestamme tunnetuimmissa yliopistorankingeissä.

Lue lisää uutisia

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti
Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.
Ehdota uutta nimeä Otakaari 2B -rakennukselle
Lähetä oma nimiehdotuksesi viimeistään 14.6.!
Jessica Sinikoski: Tapahtumissa pitää olla tilaa taikapölylle
"Tehtäväni on viestiä, miltä Aalto kuulostaa, näyttää, tuoksuu, maistuu ja tuntuu. Koska olemme luonnonläheisellä kampuksella, tuoksussa pitää olla mukana vähän neulasta ja multaa, mutta toisaalta sen pitää edustaa myös innovaatioita, luovuutta ja yhteiskunnallista vaikuttamista."