Uutiset

Aalto-yliopisto edennyt viidessä vuodessa kohti tavoitteitaan

Hallitus hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 27.3.2015.

Vuosi 2014 oli Aalto-yliopiston viides toimintavuosi. Yliopisto eteni strategiansa mukaisesti kohti tavoitettaan taloudellisen tilanteen haasteista huolimatta.

Viidessä vuodessa (2010–2014) kilpaillun tutkimusrahoituksen määrä (Suomen Akatemialta, EU:n puiteohjelmista ja Tekesin FiDiPro-ohjelmasta saatu rahoitus) on kasvanut 27 prosenttia. Kansainvälisten vertaisarvioitujen tieteellisten artikkeleiden määrä on kasvanut vuodesta 2010 vuoteen 2014 kaikkiaan 19 prosenttia. Kandidaatin ja maisterin tutkintojen koulutusohjelmat ovat käyneet läpi mittavat uudistukset.

Professorien urajärjestelmä toteuttaa strategiaa

Aalto-yliopiston tärkein strateginen investointi on professoreiden urajärjestelmä, tenure track. Urajärjestelmään avataan paikkoja tutkimuksen vahvuusalueille. Vuoden 2014 loppuun mennessä tenure track -urajärjestelmään oli avattu kaikkiaan 246 uutta paikkaa ja näistä 206 oli täytetty. Urapolun käyttöönotto on lisännyt myös merkittävästi akateemisen henkilöstön kansainvälisyyttä, täytetyistä paikoista 31 prosenttia oli kansainvälisiä rekrytointeja.

Tutkimuksen ja opetuksen edellytykset turvataan toimintaa tehostamalla

Aalto-yliopiston perustamisen yhteydessä sille annettiin kansallinen erityistehtävä tukea korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen keinoin Suomen kilpailukykyä ja hyvinvointia. Vuonna 2014 yliopiston erityistehtävän rahoitusta leikattiin edelleen 10 miljoonaa euroa. Turvatakseen tutkimuksen ja opetuksen edellytykset yliopisto haki säästöjä tehostamalla tukipalveluita sekä tilankäyttöä. Palveluhenkilöstön määrä laski vuoden 2014 aikana 8 prosenttia ja tilankäyttö pieneni 4 prosenttia.

Tilinpäätös alijäämäinen

Yliopiston pro forma -tuloslaskelman mukainen alijäämä vuonna 2014 oli 11 miljoonaa euroa (vuonna 2013 2 miljoonaa euroa). Operatiivisen toiminnan tuotot vuonna 2014 olivat 389 (418) miljoonaa euroa, josta 266 (275) miljoonaa euroa oli valtion budjettirahoitusta. Operatiivisen toiminnan kokonaiskustannukset olivat 400 (420) miljoonaa euroa, josta henkilöstökulut olivat 64 prosenttia ja tilakulut 17 prosenttia.

Sijoitustoiminnan ylijäämä oli 39 (31) miljoonaa euroa ja varainhankinnan ylijäämä 5 (5) miljoonaa euroa. Aalto-yliopiston tilikauden nettoylijäämä oli siten 33 (33) miljoonaa euroa. Yliopiston taseen loppusumma kasvoi 1 075 miljoonasta eurosta 1 101 miljoonaan euroon.

Aalto-yliopistosta ja sen tytäryhtiöistä koostuvan Aalto-yliopistokonsernin tilikauden ylijäämä oli 36 (39) miljoonaa euroa. Konsernin taseen loppusumma tilikauden lopussa oli 1 405 (1 376) miljoonaa euroa.

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen kokouksessaan 27.3.2015.

Tiedotetta on editoitu 30.3.2015 klo 15.10. Korjattu kansainvälisten artikkeleiden määrän kasvu.

Lisätietoja:

Talousjohtaja Marianna Bom
Aalto-yliopisto
puh. 050 575 3762
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
People attending the Wellbeing Fair at Aalto's Wellbeing Week
Yliopisto Julkaistu:

Oasis mukana Aalto Wellbeing Weekillä

Oasis of Radical Wellbeing -hanke on mukana Wellbeing Weekillä 2.-6.10.
Girl looking to the side with forest in background
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Seitsemän ELO:n elokuvaa ehdolla Rakkautta&Anarkiaa -festivaalilla 2023

Festivaalin esiraati on valinnut tänä vuonna R&A Shorts -kilpailuun yhteensä 33 elokuvaa, joista seitsemän on Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitos ELO:lta.
Pärttyli Rinne, photo by Nora Rinne
Yliopisto Julkaistu:

Pärttyli Rinne: Vaakakupissa painaa työn sisäinen merkityksellisyys ja taloudellinen hauraus

"Ilman vakituista virkaa olevat akateemiset ihmiset kokevat epävarmuutta ja stressiä, joka liittyy etupäässä taloudelliseen haurauteen. Se ei ole vain minun kokemukseni."