Uutiset

Aalto University Magazinen teemana opetus

Uusin lehti tarkastelee, miten yliopisto toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä ”kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa".

Teemaa avaa professori Martti Raevaara, jonka mukaan oppimisessa on parhaimmillaan kyse yhteisestä matkasta, joka perustuu opettajien ja opiskelijoiden rikastuttavaan vuorovaikutukseen ja yhdessä tekemiseen.

Sähköisen opetuksen asiantuntijan, professori Teemu Leinosen mukaan käsitys tiedosta muuttuu, kun kaikilla on jatkuva pääsy sen äärelle: voidaan puhua tiedon rakentamisesta, projektioppimisesta tai ongelmalähtöisestä oppimisesta.

Lehden pääjutussa pohditaan, miten yliopistosta valmistuvat pysyvät työelämän muutosvauhdissa mukana. Vastauksia antavat omilla aloillaan menestyneet alumnit, Pii Kotilainen, Ilkka Kivimäki ja Hanna Kokko.

Professori Kalevi Ekman kertoo johtamansa Design Factoryn vaiheista sekä siitä, että toiminnan keskiössä on opiskelija ja hänen oppimisensa.

Kuka-jutussa tavataan toimitusjohtaja Pekka Lundmark, joka luotsaa Konecranesia teollisen internetin aikakaudelle.

Lehden reportaasi avaa oven vaatesuunnittelun opiskelijoiden Näytökseen, ja kertoo, mistä alkoi nousukiito muodin kansainvälisille markkinoille.

Kolumnissa Aalto-yliopiston hallituksen jäsen, Ateneumin taidemuseon johtaja Susanna Pettersson toteaa, että luontevin paikka ajattelun kehittämiselle on yliopisto. ”Mutta pelkät puitteet ajattelulle eivät vielä tee ihmeitä. Lisäksi tarvitaan oikeaa asennetta ja resursseja – sekä tutkijoille riittävästi aikaa ja vapautta.”

Aalto University Magazine on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehti on luettavissa issuu.com-sivustolla, ja artikkeleiden englanninkielisiä käännöksiä on osoitteessa aalto.fi/magazine.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Enriqueta Noriega Benitez and Thuy-Linh Phi
Nimitykset Julkaistu:

Enriqueta Noriega Benitez ja Thuy-Linh Phi aloittivat data-agentteina kemian tekniikan korkeakoulussa

Kaksi uutta data-agenttia liittyi Aallon datanhallintaverkostoon keväällä 2023.
Piirroskuvituksessa on siniasuinen mieshamo kumartuneena 3D-printterin ylle, kuvassa on myös maapallo, jonka yllä kulkee lentokone, sekä sormet, jotka pitelevät kuutiota, jossa lukee error!. Kuvitus: Studio Jenni & Jukka.
Aalto Magazine Julkaistu:

Totta vai tarua: 3D-tulostuksella voidaan valmistaa avaruusraketti?

Apulaisprofessori Mika Salmi oikoo 3D-tulostuksesta vallitsevia mielikuvia. Salmen professuurin ala on kestävä kehitys valmistuksessa.
White coffee cup with Space 21 logo, space's common room on the background.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Space 21:n aamukahvit syksyllä 2023

Kahvia, aamupalaa ja hyvää seuraa radikaalin luovuuden olohuoneessa – kaikki Aaltolaiset ovat tervetulleita Space 21:n kuukausittaiselle aamukahville.
Jaakko Honko -luennon 2023 pääpuhuja Kaisa Hietala
Yliopisto Julkaistu:

Pääpuhuja, yritysjohtaja Kaisa Hietala: Meiltä puuttuu määritelmä luonnon arvolle

Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantavalle luennolle saapui noin 300 kutsuvierasta ja alumnia.