Aalto tuo opiskelijoiden taideprojekteja Flow-festivaalille

Aalto-yliopisto tekee yhteistyötä Flow Festival -tapahtuman kanssa jo toisena vuonna peräkkäin.
"Flow on upea esimerkki siitä, miten taide ja kulttuuri elävöittävät kaupunkia ja tekevät siitä kiinnostavan puheenaiheen maailmalla. Kyse ei ole vain lavalla esiintyvistä bändeistä, vaan Flow on kokonaisvaltaisesti suunniteltu kokemus, jossa musiikki, ympäristö, ruoka, taide ja yhteisö yhdessä muodostavat ainutlaatuisen elämyksen", kertoo Aalto-yliopiston markkinointipäällikkö David Lewis.
Flow-festivaalista on tullut synonyymi parhaalle ja kiinnostavimmalle musiikille ja taiteelle. Tämän vuoden esiintyjiin lukeutuvat mm. Lauren Hill, Fleet Foxes ja Paperi T. Musiikin lisäksi Flow’ssa on kiinnostavia design-projekteja sekä laaja kattaus herkullista katuruokaa ja ravintoloita.
Taidetta ja luovia osallistumismahdollisuuksia
Aalto-yliopiston 35 opiskelijan luomukset ovat näkyvästi esillä festivaalialueella jokaisena päivänä. Visual Communication Design -ohjelman opiskelijat tekevät festivaaliaiheisen 100-metrisen seinämaalauksen sekä lyhytanimaatioita, jotka pyörivät esiintymislavojen näytöillä.
Arkkitehtuurin koulutusohjelman Aika-lava on valtava puinen rakennelma, jonka rungon muodostavat viisikymmentä viilupuukehää ja jonka sata jalkaa symboloivat Suomen itsenäisyyden aikaa. Tuotemuotoilun ja tilasuunnittelun koulutusohjelma on luonut Aika-lavan kävijöille hypersensorisen kokemuksen. Aika-lavalla on kirjaimellisesti ja symbolisesti hyvä flow ja siellä voi rentoutua, pelata tai latautua.
Festivaalivieraat voivat tulla katsomaan Game Design ja New Media -kursseilla tehtyjä robottilemmikkejä tai pelaamaan videopeliä värivalojen loisteessa. Kun mieli ja ruumis yhdistyvät kollektiivisesti ja ympäristöystävällisesti, koko Aika-lava valaistuu.
Alueen elokuvateatterissa esitetään elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen opiskelijoiden elokuvia. Lisäksi taidekasvatuksen opiskelijat yhdessä lapsille ja nuorille toimintaa järjestävän Aalto Juniorin kanssa tarjoavat innostavia työpajoja sunnuntain perhepäivässä.
"Uskomme, että taide ja luovuus tuovat mukanaan mielettömän energian, jota myös Aallon kampus säteilee. Flow on Suomen sykähdyttävän kesän täydellinen huipentuma", Lewis kiteyttää.
Flow-festivaali järjestetään 10.–12.elokuuta Helsingin Suvilahdessa.
Lue lisää festivaalin taideohjelmasta:
https://www.flowfestival.com/en/art/
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Creative Demo Day -tapahtuma kokosi Aallon ja UniArtsin taiteen ja luovan teknologian innovaatioita Otaniemeen
Aalto Digital Creatives ja Uniarts Hubin esihautomo-ohjelmat yhdistivät voimansa Creative Demo Day -tapahtumassa Otaniemessä.
Opiskelija auttoi Maj ja Tor Nessling -säätiötä kehittämään kestävän kehityksen palkintogaalan asiakaspolkua
Sininen Pallo -tapahtuman myyntivalttien määrittely oli opiskelijan ensimmäisiä tehtäviä.
Henry Tirri: Teknologialiiketoiminnan skaalaaminen vaatii vahvaa strategista ja psykologista osaamista
Hyvä professori tai liiketoimintajohtaja jakaa viisautta, joka karttuu vain vuosien myötä.