Uutiset

Aalto ARTS Booksissa juhlitaan 500:aa julkaistua teosta vuonna 2022

Aalto ARTS Books julkaisi 500. toimitetun teoksensa keväällä 2022. 500 kirjan juhlavuotta vietetään Aalto ARTS Booksin Instagram- ja Facebook-sivulla sekä toukokuussa näyttelyssä, joka esittelee kustantamon toimintaa ja teoksia vuosien ajoilta.
Seinäplansseja ja kirjapöytiä näyttelytilasta.
Aalto ARTS Booksin 500:aa toimitettua kirjaa juhlitaan näyttelyllä Väreessä. Kuva: Annu Ahonen.

Aalto ARTS Books on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (ARTS) kustantamo, joka julkaisee taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin alan kirjallisuutta. Kustantamo on aina toiminut korkeakoulun julkaisijana.

Sen tarina alkoi vuonna 1984 Taideteollisen korkeakoulun julkaisupalveluista, millä nimellä kirjoja kustannettiin vuoteen 2000 saakka. Sen jälkeen kustantamo kulki nimillä TaiK Julkaisut / UIAH Publications (2000–2006) ja TaiK Books (2006–2011).

Aalto-yliopisto aloitti toimintansa vuonna 2010. Uuden organisaation myötä kustantamo sai nykyisen nimensä, Aalto ARTS Books, vuonna 2011. Valokuvakirjoihin keskittyvä kustantamo Musta Taide oli kustantamon alla toimiva julkaisulinja vuosina 2012–2015.

Visuaalisuus on valttia

Aalto ARTS Books julkaisee niin vertaisarvioituja tutkimusteoksia, tieto- ja käsikirjoja kuin taidekirjojakin sekä taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun väitöskirjoja. Visuaalisen alan korkeakoulun kustantamona panostetaan kirjojen ulkoasuun, sillä visuaalisuus nähdään olennaisena osana kirjojen sisältöä.

”Visuaalisuus ei ole vain pintaa, vaan myös viesti itsessään. Hyvin suunniteltu kirja on lukijalleen aarre: se herättää kiinnostuksen sisältöä kohtaan, johon haluaa palata myös uudestaan”, kustannuspäällikkö Annu Ahonen toteaa.

Aalto ARTS Booksin kirjat saavat vuosittain tunnustusta niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa suunnittelukilpailuissa. Kustantamolle se on tärkeä viesti siitä, että kirjojen suunnittelussa on onnistuttu.  

Seinäplansseja ja kirjapöytiä näyttelytilassa.

500 kirjaa

Ihka ensimmäinen puolestatuhannesta teoksesta näki päivänvalon vuonna 1984. Kyseessä oli pieni, harmaa ja sympaattisen vaatimattoman oloinen julkaisu. Kaksikielinen teos enteili tulevaa kansainvälisyyttä: Designforschung – Design Research.

”Tekstit perustuvat seminaariesitelmiin, joita pitivät kutsutut alustajat. Halusimme kansainvälisen seminaarin tukemaan omaa muotoilun tutkimustamme”, teoksen toimittanut Susann Vihma kertoo. Hallen yliopistolla, DDR:n AiF-virastolla ja Form und Zweck -julkaisulla oli merkitystä muotoilun tutkimuksessa, mikä selittää seminaarin ja julkaisun kielivalintaa.

499 kirjaa myöhemmin ollaan yhä muotoilun tutkimuksen maailmassa. Kunnian olla viidessadas kirjamme sai toukokuussa ilmestynyt Anna Valtosen ja Petra Nikkisen toimittama teos Muotoilulla muutokseen ­– kehitystyön uudet mahdollisuudet. Se esittelee konkreettisesti ja käytännönläheisesti esimerkkien kautta vinkkejä muotoilun soveltamiseen.

Väitöskirjojen vuosittainen lukumäärä on kasvanut vuosien varrella. Ensimmäinen korkeakoulun väitöskirja oli Päivi Hovin tutkimus Mainoskuva Suomessa, joka julkaistiin vuonna 1990. Vuonna 2012 ilmestynyt Kirsikka Vaajakallion Design games as a tool, a mindset and a structure oli sadas väitöskirja. Kahdessadas väitöskirja, Krista Kososen Finding one’s own way in design, julkaistiin vain kuusi vuotta myöhemmin vuonna 2018.

Vuodesta 2020 lähtien Aalto ARTS Books ei ole julkaissut enää kaikkia taiteen ja suunnittelun korkeakoulun väitöskirjoja. Väittelijät hakevat Aalto ARTS Booksista erikseen tuotantoa, josta päätöksen tekee toimitusneuvosto.

Tekeminen näkyväksi

Juhlavuoden kunniaksi Aalto ARTS Books esittelee koko vuoden Instagram- ja Facebook-kanavissaan toimintaansa ja vuosien varrelle mahtuneita teoksia. Postaukset löytyvät aihetunnisteella #AaltoARTSBooks500.

500:aa kirjaa juhlitaan myös 500 kirjaa visuaalisessa maailmassa -näyttelyssä 21.­–30. toukokuuta. Näyttelyssä esitellään, millaisia kirjoja puolentuhannen teoksen joukkoon on mahtunut ja millaista on kustantamon työ teostensa taustalla. Näyttelyyn voi vapaasti tutustua sen aukioloaikoina.

Aaltoartsbooksilaiset eli Sanna Tyyri, Maija Lähteenmäki, Annu Ahonen ja Suvi-Kukka Salonen.
Vasemmalta oikealle Sanna Tyyri, Maija Lähteenmäki, Annu Ahonen ja Suvi-Kukka Salonen.

Kustantamo tutuksi

Aalto ARTS Booksin työhuoneessa Väreessä istuu tällä hetkellä neljä ihmistä. Pieni kustantamo on tekijöidensä näköinen. Kustannuspäällikkö Annu Ahonen on ollut mukana viemässä kirjaprojekteja maaliin jo ensimmäisistä kirjoista lähtien. ”Tässä työssä inspiroi akateeminen ympäristö, opiskelijat ja hurjan mielenkiintoiset sisällöt. Koko ajan oppii uutta!”

Vanhempi kustannustoimittaja Sanna Tyyri on kätilöinyt yli 130 kirjaa. Sannan ulospäinsuuntautuvan luonteen avulla on luotu verkostoja ja viety kirjoja uusille yleisöille ympäri maailmaa. Moni uusi, kokeileva idea on ollut peräisin Sannalta – niin myös 500:aa kirjaa juhlistava näyttely.

Kun kirjat on saatu valmiiksi, niiden pitää löytää lukijoidensa luo. Työ vaatii monenlaista metatietojen syöttämisestä somettamisen kautta verkkokaupasta ostettujen kirjojen postittamiseen. ”Työssä parasta on se, että siinä pääsee käyttämään kaikkea osaamistaan markkinoinnin ja palvelumuotoilun tutkinnoista”, sanoo Aalto ARTS Booksissa myyntiä ja markkinointia hoitava Suvi-Kukka Salonen.

Tuoreimpana kasvona Aalto ARTS Booksissa aloitti viime syksynä kustannustoimittaja Maija Lähteenmäki. Maijan työura on kulkenut tiedeviestinnän maailmassa, ja nykyinen työ opettaa joka päivä uutta kirjojen visuaalisuudesta ja materiaalisuudesta.

Kustantamon väkeä voi tavata 500 kirjaa visuaalisessa maailmassa -näyttelyssä lauantaina 21.5. klo 12–17, maanantaista keskiviikkoon 23.–25.5. klo 16–18 sekä maanantaina 30.5. klo 16–18. Joku aaltoartsbooksilaisista on silloin paikalla valmiina kertomaan lisää kirjoistamme ja kustantamostamme.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

AI-generated colourful images of robot-looking figures and humans programming.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ohjelmoinnin sietämätön keveys – tekoälyavusteinen koodaus pakottaa miettimään tietotekniikan opetuksen uudelleen

Aalto-yliopiston tietoteknisen opetuksen tutkijat osoittivat tutkimuksessaan, että tekoälyavusteinen ohjelmointi voi olla hyödyllinen työkalu opettajille.
An illustrated book with model wearing summery outfit lays on colourful textiles surface
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

DIALOGUES-näyttely tekstiilien tulevaisuudesta Dipolin galleriassa

Näyttelyssä on esillä Aalto-yliopiston tekstiiliin liittyviä tutkimusprojekteja ja opiskelijatöitä.
A person wearing a shirt that says "build like an entrepreneur" sitting in class, in front of a drawing
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutki taiteen ja yrittäjyyden yhtymäkohtia Aallon opiskeljoiden näyttelyssä

Art, Life and Entrepreneurship -kurssin lopputyöt ovat näytillä Väreen aulassa 29.11.–13.12.
Andrea Sand
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Piille löytyy elektroniikassa lupaavia haastajia, mutta niiden säteilynkestävyys on arvoitus – tutkimusprojekti kehittää tehokasta tapaa säteilyvaurioiden ennustamiseen

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Andrea Sand sai Euroopan tutkimusneuvostolta merkittävän rahoituksen puolijohteiden säteilyvaurioiden ennustamiseen. Uusi menetelmä voi avata ovia seuraavan sukupolven materiaalien käyttöönotolle.