Uutiset

Aallossa on mistä valita

Bioinformatiikkaa opiskelevalla Banafsheh Khakipoorilla on opinahjostaan vain hyvää sanottavaa – pientä poikkeusta lukuun ottamatta.

Suomi vei ykkössijan StudyPortalsin tekemässä vertailussa, jossa kansainväliset opiskelijat arvioivat kokemuksiaan eurooppalaisissa yliopistoissa. Kiitosta saivat erityisesti opintojen sisältö, vilkas opiskelijaelämä sekä yliopiston tarjoamat palvelut.

Aalto-yliopisto sai vertailussa erinomaisen arvosanan yhdessä kahdeksan muun suomalaisyliopiston kanssa. Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulussa Bioinformatics-maisteriohjelmassa opiskeleva Banafsheh Khakipoor onkin valintaansa tyytyväinen.

”Rakastan erityisesti valinnanvapautta – sitä, että oman pääaineen lisäksi on mahdollista tehdä opintoja melkein miltä Aallon alalta tahansa. Olen pitkään ollut kiinnostunut peleistä, ja täällä opiskelenkin bioinformatiikan ohella pelituotantoa”, hän kertoo iloisena.

Vapauden lisäksi Aallossa korostetaan itsenäisen työskentelyn ja vastuun merkitystä. Dubaissa kanditutkintonsa tehnyt Banafsheh myöntää, että koulumaiseen opiskelutapaan tottuneelle itsenäisyys tuntui aluksi hankalalta.

”Nyt olen jo tottunut ja huomannut, miten hyödyllistä se on – sekä oppimisen kannalta että myöhemmin työelämässä”, hän sanoo ja lisää positiivisten asioiden listalle opiskelijoiden ja opettajien mutkattoman kanssakäymisen, kansainvälisyyden ja käytännön asioiden sujuvan hoitumisen.

”Täällä ollaan niin järjestelmällisiä.”

Liian vähän lunta

Suomalaisyliopistot saivat vertailussa kielteistä palautetta matkustusmahdollisuuksista, säästä, kulttuurista ja hintatasosta.  Banafsheh kertoo saaneensa etukäteen varoituksia kalliista ruoasta – ja yllättyneensä iloisesti.

”Yliopiston ruokaloissa on todella paljon valinnanvaraa ja hyvä-hintalaatusuhde”, hän kiittelee.

Jotain kielteistäkin nyt vuoden jatkuneiden opintojen aikana on sentään tullut esiin.

”Luennot tuntuivat aluksi hidastempoisilta”, hän myöntää ja jatkaa tottuneensa siihenkin.

”Petyin myös siihen, että talvi oli niin lämmin. Tuleekohan tänä vuonna enemmän lunta?”

Katso yhteenveto suomalaisten yliopistojen tuloksista täältä!

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
First Time Manager program workshop with students / photo: Johnny Jussila/AaltoEE
Opinnot Julkaistu:

Uusien esihenkilöiden keskinäinen vertaistuki korostui Aallon First Time Manager -ohjelmassa

Ohjelman vertaistapaamiset saavat osallistujilta kiitosta, ja osa on jatkamassa niitä koulutuksen jälkeenkin.
Group of students working together on laptops
Opinnot Julkaistu:

Kurssipalaute osaksi MyCoursesia syksyllä 2023

Aalto-yliopistossa otetaan käyttöön uusi kurssipalautetyökalu ensi syksyn II opetusperiodilla.
Se tukee suositeltujen palautekäytäntöjen toteuttamista sujuvasti osana kurssin toimintaa.
Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.