Uutiset

13 miljoonaa strategisiin tutkimushankkeisiin

Aalto-yliopiston vetämissä hankkeissa tutkitaan digitalisaation, palvelurobotiikan, energiamurroksen ja alustatalouden mahdollisuuksia.

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto STN on tehnyt päätöksen strategisen tutkimuksen konsortioiden rahoitussummista. Aalto-yliopiston vetämistä konsortioista DDI – Digital Disruption of Industry sai vuosille 2015–2017 3,7 miljoonaa euroa, ROSE – Robots and the Future of Welfare Services 3,1 miljoonaa euroa, SET – Smart Energy Transition 3,3 miljoonaa euroa ja PVN – Platform Value Now: Value capturing in the fast emerging platform ecosystems 3,1 miljoonaa euroa. Kaikki hankkeet tutkivat teknologian mullistavaa vaikutusta yhteiskuntaan.

Lisäksi Aalto on myös mukana kolmessa muussa konsortiossa. Kaikkiaan STN päätti myöntää rahoituksen 16 konsortiolle, ja niiden saama yhteissumma vuosiksi 2015–2017 on 52,5 miljoonaa euroa.

Seuraava teollinen vallankumous

Professori Martti Mäntylän vetämässä DDI-hankkeessa on mukana kaikkiaan kymmenen tutkimusryhmää, jotka tulevat Aalto-yliopiston perustieteiden, insinööritieteiden ja sähkötekniikan korkeakouluista, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, Turun yliopistosta, VTT:stä ja ETLAsta. Hankkeen lähtökohtana on teollisuuden nopea kehitys: tietotekniikan menetelmät ja teknologiat sensoreista pilvilaskentaan ja mallintamiseen ovat synnyttämässä kokonaan uusia mahdollisuuksia älykkäiden ja verkottuneiden tuotteiden toteuttamiseen ja merkittävän lisäarvon tuottamiseen. Tavoitteena on mallintaa muutosta ja pyrkiä aktiivisilla toimilla vaikuttamaan sen suuntaan ja vauhtiin, sekä tarjota tutkimuksen pohjalta ehdotuksia Suomen ja suomalaisten yritysten menestystä tukeviksi poliittisiksi toimenpiteiksi.

– On arvioitu, että kyseessä on ei enempää eikä vähempää kuin seuraava teollinen vallankumous. Tarvitsemme tutkimusta, joka auttaa Suomea luovimaan edessä olevan myrskyn läpi ja selviämään voittajana, Mäntylä sanoo.

Hyvinvointia palveluroboteilla

ROSE-hanketta vetää professori Ville Kyrki, ja siinä etsitään keinoja yhdistää tuottavasti ja eettisesti Suomen ja muiden jälkiteollisten yhteiskuntien kaksi suurta muutosta: kasvava hyvinvointipalvelujen tarve ja palvelurobottien yleistyminen. Hankkeessa ovat Aallon lisäksi mukana Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Laurea AMK, Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto ja VTT ja siinä tutkitaan monitieteisesti, kuinka palvelurobotiikan edistysaskeleet mahdollistavat tuotteiden ja palvelujen innovoinnin sekä hyvinvointipalvelujen uudistumisen.

– Jotta laadukkaat palvelut voidaan taata tulevaisuudessakin, meidän on selvitettävä, millaisia uusia mahdollisuuksia robottien kehitys tarjoaa terveydenhuoltoon ja hyvinvointipalveluihin. Saadaksemme selville todelliset mahdollisuudet on olennaista, että tutkimus tehdään yhteistyössä palvelujen tuottajien sekä asiakkaiden kanssa, Ville Kyrki painottaa.

50 miljardin murros

Kansainvälinen energiajärjestö IEA on arvioinut, että globaali, tuottajien ja käyttäjien roolit mullistava energiamurros synnyttää 50 miljardin dollarin markkinat vuoteen 2035 mennessä. Professori Raimo Lovion johtamassa SET-hankkeessa Aallon kauppakorkeakoulun ja Aallon taiteiden ja suunnittelukorkeakoulun sekä Helsingin yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Suomen ympäristökeskuksen, VTT:n, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ja University of Sussexin tutkijat analysoivat energiamurrosta, sen edistämistä ja hyötyvaikutuksia Suomelle tärkeillä biotalouden, puhtaiden ratkaisujen ja digitalisaation liiketoiminta-alueilla. Mahdollisuuksia ja ratkaisuja haetaan yhteistyössä teollisuuden, viranomaisten ja kansalaisten kanssa, joita hankkeessa jo suoranaisina osapuolina edustavat FinPro/Cleantech Finland, Motiva, Lappeenrannan kaupunki sekä tiedekeskus Heureka.

– Suomella on hyvät mahdollisuudet menestyä energiamurroksessa. Tässä tutkimuksessa keskitymme edistämään älykkäiden, energiatehokkaiden ja uusiutuvien energiaratkaisujen kehittämisen ja käyttöönoton edellytyksiä oli sitten kysymys yrityksistä, politiikasta tai kuluttajista, Lovio toteaa.  

Alustatalous uudistaa yhteiskuntaa

Taksi- ja majoituspalveluja tarjoavat Uber ja Airbnb ovat esimerkkejä siitä, miten alustatalous voi luoda häkellyttävää kasvua, viedä pohjaa vakiintuneilta liiketoiminnoilta ja herättää kysymyksiä institutionaalisista reunaehdoista. Professori Ahti Salon vetämässä PVN-tutkimushankkeessa ovat mukana Aallon perustieteiden korkeakoulu, Aallon kauppakorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto, VTT, Imperial College London, International Institute for Applied System Analysis, Stevens Institute of Technology ja Wilson Center. Hankkeen tutkimusryhmät tekevät yhteistyötä muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön, Digilen, SSAB:n ja Tokyo Institute of Technologyn kanssa.

– Alustatalous tarjoaa valveutuneille toimijoille huikeita mahdollisuuksia. Näiden ymmärtämiseksi ja hyödyntämiseksi meidän on hahmotettava uusia arvonluonti- ja liiketoimintamalleja, tehtävä laaja-alaista ennakointia, puntaroitava eri vaihtoehtoja systeemisesti sekä tarkasteltava institutionaalista toimintaympäristöä ja kansantaloudellisia vaikutuksia, Ahti Salo painottaa.

Lisätietoja:

DDI-hanke
Professori Martti Mäntylä
puh. 050 351 2160
[email protected]

ROSE-hanke
Professori Ville Kyrki
puh. 050 408 2035
[email protected]

SET-hanke
Professori Raimo Lovio
puh. 040 353 8242
[email protected]

PVN-hanke
Professori Ahti Salo
puh. 050 383 0636
[email protected]
 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.