Toimipisteet

Terveysteknologian talo

Vuonna 1959 valmistuneen Otakaari 3:n on suunnitellut Sirkka ja Aarne Piirainen. Aikaisemmin F-talona tunnettu rakennus Otakaari 3:ssa nimettiin vuonna 2015 uudelleen ja tunnetaan nykyisin nimellä Health Technology House (suomeksi Terveysteknologian talo).
Otakaari 3. Aalto University Campus and Real Estate.

Otakaari 3 vahtimestarit, p. 0505124350
[email protected] 

Health Technology House (HTH) Otakaari 3:ssa on kotipaikka muun muassa seuraaville:

Pieni määrä vieraskäyttöön tarkoitettuja parkkipaikkoja on Health Technology Housen pohjoispuolella. Rakentajanaukion puolella olevalle parkkipaikalle voi pysäköidä ainoastaan pysäköintiluvalla, jonka voi saada ottamalla yhteyttä siihen laitokseen, jonka vieraaksi on menossa.

Rakennukseen on kaksi yleistä sisäänkäyntiä: pohjoispuolelta (Otakaari 3 A) ja länsipuolelta (Rakentajanaukio 2 C).

Kampuskartat, osoitteet ja aukioloajat Otaniemen kampuksella
School of business students sitting in front of the campus and laughing

Kampus

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on yliopiston innovatiivisen yhteisön koti. Tutustu kampukseen virtuaalikierroksella osoitteessa virtualtour.aalto.fi.

Students with bicycles in Otaniemi

Aalto-yliopistokiinteistöt - ACRE

Aalto-yliopistokiinteistöt (ACRE) ylläpitää, kehittää ja vuokraa Aalto-yliopiston tiloja Otaniemessä ja Töölössä. Luomme uusia konsepteja ja yhteiskäyttöisiä tiloja myös yliopiston ulkopuolisille tahoille muodostaen Otaniemestä ainutlaatuisen yhteistyökeskittymän ja maailman innostavimman kampuksen.

Kampus
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: