Tapahtumat

Yritetään yhdessä — Opiskelijayrittäjyyden monet polut

Suuri osa yrittäjämäisten taitojen ja ajatusmaailman oppimisesta tapahtuu luokkahuoneen ulkopuolella.

Yritetään yhdessä — Opiskelijayrittäjyyden monet polut on verkkoseminaari opiskelijoille ja opettajille, jossa esitellään erilaisia näkökulmia opiskelijayrittäjyyteen, sekä keinoja sen tukemiseen, tunnistamiseen ja kehittämiseen korkeakouluissa.
Yritetään yhdessä -verkkoseminaari järjestetään 23.4. klo 10-12

Yrittäjyystaidot — kuten luovuus, yhteistyökyvyt ja jatkuva kehittyminen — ovat tärkeitä taitoja muillekin kuin yrittäjille; jokainen korkeakouluopiskelija voi hyötyä yrittäjämäisemmän ajattelutavan kehittymisestä. Näiden taitojen lisääminen saattaa antaa opiskelijoille parempia valmiuksia perustaa uusia kasvuyrityksiä Suomeen, mutta ennen kaikkea se auttaa heitä haastamaan olemassa olevia toimintamalleja ja nopeuttamaan muutosta nykyisissä yrityksissä tai muissa organisaatioissa. Yrittäjille ominainen muuntautumis- ja reagointikyky on yksi suurimpia vaatimuksia nykyajan työympäristössä, jossa yritykset kamppailevat jatkuvasti entistä nopeammin muuttuvassa maailmassa.

Suuri osa yrittäjämäisten taitojen ja ajatusmaailman oppimisesta tapahtuu kuitenkin luokkahuoneen ulkopuolella.

Yritetään yhdessä — Opiskelijayrittäjyyden monet polut on verkkoseminaari, jossa esitellään erilaisia näkökulmia opiskelijayrittäjyyteen, sekä keinoja sen tukemiseen ja kehittämiseen. Opiskelijana kuulet erilaisista mahdollisuuksista kehittää yrittäjyystaitojasi järjestötoiminnan tai työharjoittelun kautta, sekä näiden taitojen muuttamisesta opintopisteiksi. Opettajana opit erilaisista tavoista tukea opiskelijoiden yrittäjyystaitojen kehittämistä, sekä lisää näiden taitojen tunnistamisesta ja tunnustamisesta.

Tapahtuma on maksuton, mutta vaatii rekisteröitymisen, ja se järjestetään Remo-alustalla. Ilmoittautumisen yhteydessä luot käyttäjätilin Remo-palveluun. Tämän yhteydessä kysyttyä sähköpostiosoitetta käytämme vain kysyäksemme palautetta tapahtumasta myöhemmin. Suosittelemme Remon käyttöön Google Chrome -selainta saumattoman kokemuksen takaamiseksi.

Seminaari on osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa YYTO-hanketta, johon on osallistunut lukuisia korkeakouluja sekä yrittäjyyttä edistäviä opiskelijajärjestöjä ympäri maata.

Tapahtuma järjestetään suomeksi.

Aikataulu:

Yhteinen ohjelma
10:00 Avaussanat — Kalle Airo, Aalto Ventures Program
10:10 Aaltoes Fireside chat — Marianne Vikkula, Wolt & Jyri Engeström, Yes VC

Sessio A
10:40-11:10 Yrittäjyys ja yrittäjämäisyys urapolun varrella — Aaltoes:n ja Startuplifersin alumnit

TAI

Sessio B
10:40 Yrittäjyyden integroiminen kieltenopiskeluun: kokemuksia Oulun yliopistosta — Nina Jackson, Oulun yliopisto
10:50 Yrittäjyystaitoja yritysyhteistyön kautta: NÅA Business Center oppimisalustana — Håkan Sourander, Yrkeshögskolan Novia
11:00 Oman osaamisen tunnistaminen ja tulevaisuuden suunnittelu SelfHack-konseptin avulla — Nina Jackson, Oulun yliopisto

Yhteinen ohjelma
11:10 Yrittäjyysosaaminen opintopisteiksi! — Kirsi Peura, Turun yliopisto & Katriina Klemola, Oulun ammattikorkeakoulu & Marita Nummi-Wikström, Turun ammattikorkeakoulu
11:40 Vapaata keskustelua ja verkostoitumista

--

YYTO-hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama valtakunnallinen kärkihanke, joka koostuu neljästä osahankkeesta. Kärkihanketta koordinoi Aalto-ylipisto ja erityisesti sen yrittäjyysopetusohjelma Aalto Ventures Program, ja osahankkeita Turun Yliopisto, Åbo Akademi, Aalto Entrepreneurship Society ry ja Startuplifers ry. Muina toteuttajina mukana ovat Centria-ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Hanken Svenska handelhögskolan, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Laurea-ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Novia-ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu, Vaasan yliopisto, Boost Turku ry, Patteri Entrepreneurship society ry, Oulu Student Entrepreneurship society ry, Jyväskylä Entrepreneurship society ry, Laurea Entrepreneurship society ry, Vaasa Entrepreneurship society ry, LUT Entrepreneurship society ry, Helsinki Think Company ry ja Hanken Entrepreneurship society rf.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu