Väitös vesi- ja ympäristötekniikan alalta, MMM Johannes Piipponen

Väitöskirjan nimi: Laidunnuksen kestävyys ja tuottokyky globaalissa mittakaavassa: nykyiset haasteet ja tulevaisuuden mahdollisuudet. 

Väittelijä: Johannes Piipponen
Vastaväittäjä: Dr. Adrian Müller, FiBL tutkimusinstituutti, Sveitsi
Kustos: Prof. Matti Kummu, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu, rakennetun ympäristön laitos 

Maailman väkiluvun kasvaessa, vaurastuessa ja enenevässä määrin kuluttaessa planeettamme luonnonvaroihin kohdistuu yhä suurempi paine. Lihantuotannon ja -kulutuksen vähentämisen on keskeisessä asemassa ympäristöhaasteiden ratkaisemisessa, sillä lihantuotanto kuluttaa huomattavasti luonnonvaroja (eritoten, kun huomioidaan globaalin eläintuotannon noin viisinkertaistuneen 1960-luvun jälkeen väkiluvun ’vain’ kolminkertaistuessa). Julkinen keskustelu keskittyy lähinnä siihen, kuinka lihan kulutuksen on vähennyttävä, mutta tätä pidemmälle ajatusta ei useinkaan jalosteta. Jos kulutusta vähennetään, vähenee aikanaan myös tuotanto. Mutta mistä tuotannon vähentäminen pitäisi aloittaa? Missä tästä olisi suurimmat hyödyt ja pienimmät haitat? Se on ollut näihin päiviin saakka epäselvää.

Tässä väitöskirjassa keskityttiin maailman laidunmaihin ja tutkittiin, millä alueilla eläintuotantoa olisi mahdollisesti järkevää vähentää tai lisätä ja missä nykyisenlainen maankäyttö on jatkossakin perusteltua. Väitöskirja kartoitti ne alueet, joilla eläimet voivat ylipäätään laiduntaa ja selvitti, kuinka suuri on kunkin alueen laidunnuskapasiteetti, missä esiintyy ylilaidunnusta ja missä laitumet voisivat ylläpitää nykyistä suurempiakin eläinmääriä. Väitöskirjassa tutkittiin myös, missä eläintuotanto ja kasvintuotanto kilpailevat tai eivät kilpaile keskenään ja missä maankäytön muutokset lisäisivät ruoantuotantokapasiteettia, biodiversiteettiä ja hiilensidontaa.

Väitöskirja osoitti, että noin kolmannes maailman laidunalueista kärsii alentuneesta laidunnuskapasiteetista tai ylilaidunnuksesta. Ruokaa olisi mahdollista tuottaa selvästi nykyistä enemmän, mikäli kasvintuotantoon soveltuvat ja ympäristön kannalta vähemmän merkittävät laidunalueet käytettäisiin kasvinviljelyyn. Biodiversiteettiystävällinen laidunnus edellyttäisi nykyistä pienempiä laidunpaineita sekä maidon- ja lihankulutustasojen alenemista. Mikäli osa laidunalueiksi muokatuista metsäalueista palautettaisiin luonnontilaan, hiilensidontaa olisi mahdollista lisätä merkittävästi (määrä ylittäisi vuosien 2021–2023 hiilidioksidipäästöt). Vastaavasti alkuperältään ei-metsäpohjaisilla laitumilla saavutetut hiilensidontahyödyt olisivat selvästi pienempiä, mikäli alue palautettaisiin luonnontilaan.

Maankäytön ja tuotantotapojen muutoksille on hyvät perusteet, ja tämä väitöskirja selventää, missä haluttuja muutoksia voitaisiin toteuttaa. Tulevien tutkimusten tulisi huomioida myös sosiaaliset, ekonomiset ja kulttuurilliset tekijät.

Avainsanat: Laidunnus, ruoantuotanto, maankäytön tehokkuus, globaalit kartat

Linkki väitöskirjan sähköiseen esittelykappaleeseen (esillä 10 päivää ennen väitöstä): Aaltodoc 

Tohtoriopiskelijan yhteystiedot: https://www.linkedin.com/in/johannes-piipponen-2a45b0a0/; https://research.aalto.fi/en/persons/johannes-piipponen