Tapahtumat

Tulosten julkaisu pe 30.4 klo 9: Onko itseohjautuvuus työhyvinvoinnin vai -pahoinvoinnin lähde?

Itseohjautuvuus on tullut ryminällä suomalaiseen työelämäkeskusteluun. Jotkut uskovat sen vapauttavan työntekijät tekemään työnsä paremmin, vahvistaen niin aikaansaamista kuin työhyvinvointiakin.
Itseohjautuvuusseminaari

Itseohjautuvuus ja työn imu Suomessa – Onko itseohjautuvuus työhyvinvoinnin vai -pahoinvoinnin lähde?

Itseohjautuvuus on tullut ryminällä suomalaiseen työelämäkeskusteluun. Jotkut uskovat sen vapauttavan työntekijät tekemään työnsä paremmin, vahvistaen niin aikaansaamista kuin työhyvinvointiakin. Toiset uskovat siihen liittyvän hähmäisyyden stressaavan ja lisäävän loppuunpalamisen riskiä. Tutkimustieto aiheesta on kuitenkin puuttunut.

Tähän päivään asti.

Tervetuloa Itseohjautuvuuden tila Suomessa  -tutkimushankkeen tulosten julkistamistilaisuuteen. Työsuojelurahaston rahoittamassa ja Aalto-yliopiston toteuttamassa hankkeessa kerättiin 2000 vastaajan kansallisesti edustava aineisto suomalaisista työssäkäyvistä. Tarkoituksena oli selvittää, onko työntekijöiden kokemus suuremmasta itseohjautuvuudesta ja päätäntävallasta yhteydessä työhyvinvointiin vai pahoinvointiin. Mittasimme itseohjautuvuuden kokemusten lisäksi työntekijöiden työn imua, palautumismahdollisuuksia, stressiä ja työuupumusta.

Nyt on aika kertoa mitä tulokset kertovat.

Paneelissa tuloksia kommentoivat työelämän, itseohjautuvuuden ja työhyvinvoinnin asiantuntijat Frank Martela, Johanna Vuori ja Jari Hakanen sekä OP:n itseohjautuvuusmuutosta johtanut henkilöstöjohtaja Hannakaisa Länsisalmi.

Aika: Pe 30.4 klo 9-10
Paikka: Virtuaalisesti Filosofian Akatemian studiolta

Ohjelma:

9.00 Tilaisuuden avaus, tutkija Tuukka Kostamo, Aalto-yliopisto

9.05 Tulosten esittely, tutkijatohtori Frank Martela, Aalto-yliopisto

9.30 Paneeli

       * Frank Martela, itseohjautuvuuden asiantuntija, tutkijatohtori, Aalto-yliopisto

       * Johanna Vuori, itseohjautuvuuden asiantuntija, dosentti, Haaga-Helia

       * Jari Hakanen, työhyvinvoinnin asiantuntija, tutkimusprofessori, Työterveyslaitos

       * Hannakaisa Länsisalmi, henkilöstöjohtaja, OP-ryhmä

10.00 Tilaisuus päättyy

Ilmoittaudu mukaan tästä

Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Tervetuloa kuulemaan lisää uusimmasta tutkimustiedosta itseohjautuvuuden hyvinvointivaikutuksista!

Tutkimusryhmän puolesta, 

Frank Martela

Tutkimusryhmä: Frank Martela (Aalto), Marina Biniari (Aalto), Nhi Hoang (Aalto), Jari Hakanen (TTL), Johanna Vuori (Haaga-Helia)

Tutkimuksen toteuttaja: Aalto-yliopisto

Tutkimushankkeen rahoittaja: Työsuojelurahasto

Aineiston keruu: Feelback Oy

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu