Tapahtumat

Tule tekemään löytöjä vuoden viimeiselle kalustekierrätyspäivälle!

Kalustekierrätyspäivä

Järjestämme ylimääräisen kalustekierrätyspäivän Otaniemessä ensi viikon tiistaina 18.12.2018. Lahjoitamme mm. Aallon pöytiä 50 kpl,  Lundian hyllyjä ja tuoleja. Nyt on oiva mahdollisuus hankkia kierrätettyjä kalusteita toimistolle tai kotiin ennen joulua.

Kierrätyspäivät on tarkoitettu kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille ja työntekijöille. ACRE lahjoittaa käytöstä poistuneita, yliopiston käyttöön soveltumattomia kalusteita, ja toimii kestävän kehityksen mukaisesti. Kierrätyspäivän jälkeen vielä ylimääräiseksi jääneet kalusteet materiaali kierrätetään, jolloin niistä uusiokäytetään yli 95%. Tarkentavat kysymykset voi osoittaa Jukka-Pekka Salmistolle/ACRE.

Otaniemen kalustekierrätyspäivä

•  Otakaari 7: ti 18.12.2018 klo 9-17, 4. kerroksessa.

Kierrätyspäivien sääntöjä:

•  Kierrätyspäivät on suunnattu kaikille Aallon opiskelijoille ja henkilökunnalle.
•  Opiskeluoikeus/henkilökortti mukaan.
•  Kalusteita ei voi varata eikä merkitä ennen kierrätyspäivää.
•  Keräämme Aallon käyttöön jäävät kalusteet talteen ennen kierrätystapahtumia. Siksi mitään kalusteita ei saa viedä tiloista omin luvin.
•  Kalusteet tulee kierrätyspäivänä viedä välittömästi pois eikä niitä voi jättää odottamaan kuljetusta.
•  Kalusteet lahjoitetaan eteenpäin siinä kunnossa kuin ne ovat, ja niillä ei ole takuuta tai palautusoikeutta.
•  Kaikki tuotteet on tarkoitettu vain hakijan omaan käyttöön.
•  Kantoapuna paikalla on kaksi Niemen muuttomiestä.
•  Kierrätyspäivän järjestäjänä ACRE jonka henkilökuntaa on paikalla.

Tervetuloa tekemään löytöjä!

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu