Tapahtumat

Maiseman tekijät -näyttely Arkkitehtuurimuseossa

Arkkitehtuurimuseossa nähtävä Maiseman tekijät -näyttely esittelee nykymaisema-arkkitehtuuria kahdentoista tekijän kautta. Näyttely perustuu teokseen "Maiseman tekijät" (Aalto ARTS Books, 2019). Näyttely on avoinna koko kesän.
Oulun Kiikelinpuisto, Kuvatoimisto Kuvio Oy
Oulun Kiikelinpuisto, kuvatoimisto Kuvio Oy

Mitä maisema-arkkitehdit tekevät? Miten ympäristön muuttuminen näkyy heidän työssään, entä miten tulevaisuutta rakennetaan maisema-arkkitehtuurin keinoin?

Maisema-arkkitehtien koulutus alkoi Suomessa vuonna 1989. Kevääseen 2020 mennessä Aalto-yliopistosta ja sitä edeltäneestä Teknillisestä korkeakoulusta on valmistunut yhteensä 255 maisema-arkkitehtia.

Maiseman tekijät -näyttely esittelee maisema-arkkitehtuurin moniulotteista ja tulevaisuuteen katsovaa ammattilaisuutta kahdentoista tekijän kautta. Näyttely esittelee maisema-arkkitehtuuria muun muassa kulttuurimaiseman, luonnon monimuotoisuuden ja väliaikaisen kaupunkitilan näkökulmista.

Näyttely perustuu Aalto ARTS Booksin (2019) julkaisemaan Maiseman tekijät -kirjaan. Näyttely on toteutettu Arkkitehtuurimuseon, Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman ja Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARKin yhteistyönä. Mukana näyttelyä tukemassa ovat olleet Viherympäristöliitto ja Lappset Group Oy

Lisätietoa Arkkitehtuurimuseosta

Luulajan skeittipuisto, Janne Saario
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: