Tapahtumat

Kunniatohtori Leena Iisakkilan luento Nils Erik Wickberg -symposiumissa

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kunniatohtori, maisema-arkkitehti Leena Iisakkila luennoi aiheesta Suomalaisen maisema-arkkitehtuurin opetuksen alkujuurilla.
Leena Iisakkila

Tervetuloa kuulemaan kunniatohtori, maisema-arkkitehti Leena Iisakkilan alustusta 15. Nils Erik Wickberg -symposiumissa. Iisakkila alustaa aiheesta 'Suomalaisen maisema-arkkitehtuurin opetuksen alkujuurilla' perjantaina 11. lokakuuta klo 16-16.30 Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella Aalto-salissa osoitteessa Otakaari 1. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Maisema-arkkitehti Leena Iisakkila on suomalaisen maisema-arkkitehtuurin edelläkävijöitä. Hänellä oli ratkaiseva vaikutus vuonna 2019 30 vuotta täyttävän yliopistotasoisen maisemasuunnitteluohjelman syntymiseen. Hän vaikutti myös siihen, miten maisemasuunnittelun ala vahvistui Suomessa 1960–1980-luvuilla.

Leena Iisakkila valmistui Kunstakademista Tanskasta vuonna 1965 ja on sittemmin toiminut itsenäisenä suunnittelijana. Iisakkila työskenteli alan ensimmäisenä akateemisena opettajana Suomessa Helsingin yliopistossa ja Teknillisessä korkeakoulussa. Hänen rakentavalla ja toimintakeskeisellä yhteistyöllään oli tärkeä merkitys uuden alan syntyvaiheessa. Leena Iisakkilan ura suunnittelijana, opettajana, kirjoittajana ja vaikuttajana on ollut esikuvana monille toimijoille Suomessa.

Nils Erik Wickberg -symposiumi ja Iisakkilan luento ovat osa Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman 30. juhlavuoden tapahtumia. Juhlaviikon aikana 7.-11.10. järjestetään LANDMARK30 - maisema-arkkitehtuurin suuntia -seminaari.

Lue lisää:

15. Nils Erik Wickberg -symposium

Landmark30-tapahtumaviikko

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: