Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun työpajat

Piirustus ja maalaus

Piirustus- ja maalausstudioissa järjestetään sekä ydin- että valinnaisia kursseja elävän mallin piirustuksessa, vapaan käden piirustuksessa sekä modernissa taiteessa.
Drawing and painting

2D- ja 3D-taideteosten tekemiseen tarkoitettuja ateljeetiloja käytetään Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tarjoamien yhteisten, vapaasti valittavien sekä University Wide Art Studies (UWAS) -kurssien järjestämiseen. Ateljeita käytetään lisäksi Aalto-yliopiston tarjoamien Avoimen yliopiston kurssien toteuttamiseen.

Ateljeet ovat joustavia tiloja, joita voi muunnella kurssien erilaisia tarpeita varten. Perinteisen piirustuksen ja maalauksen lisäksi ateljeita voi käyttää myös installaatioiden luomiseen sekä kuvanveiston perusteiden oppimiseen. Kummastakin ateljeesta löytyvät perustarvikkeet sekä työtasot tai maalaustelineet.

Löydät työpajan yhteistiedot ja voit tehdä työtilavarauksia kirjautumalla Aallon verkkosivuille.

Ateljeet sijaitsevat osoitteissa

  • Metallimiehenkuja 4, kolmas kerros
  • Otakaari 1X, toinen ja kolmas kerros

Ateljeita voi varata vain kurssikäyttöön. Sinne ei voi ottaa yksittäisiä varauksia tai antaa työskentelylupia yksilötyöskentelyyn. 

Kaikki pakollisten kurssien kurssimateriaalit saa työpajamestarilta, jos työskentelet omilla materiaaleilla ja olet epävarma saako niitä käyttää ko. tilassa niin ota yhteyttä pajamestariin. Perusmateriaaleihin kuuluvat paperit, piirustusvälineet, akryylimaalit ja savi. Öljyvärien käyttö on sallittu vain Metallimiehenkuja 4:n ateljeessa.

Työpajamestarit valmistelevat ateljeet kurssitöitä varten. Kaikki ateljeetilojen käyttäjät osallistuvat työtilojen puhtauden ja turvallisuuden ylläpitoon.

Lisätietoa saa työpajamestarilta.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu