Valmistumisprosessi
Kun olet suorittanut kaikki opintosi ja palauttanut opinnäytteesi, on aika valmistua.
- Sinun pitää itse hakea valmistumista.
- Sinun pitää olla valmistumispäivänä läsnäolevana siinä opiskeluoikeudessa, josta tutkintosi valmistuu.
- Varaa aikaa valmistumisen hakemiseen. Jätä valmistumishakemus viimeistään valmistumispäivänä.
- Et voi valmistua kauppatieteiden kandidaatiksi ja maisteriksi samana valmistumispäivänä.
Valmistumispäiviä on kerran kuukaudessa ja tarkan aikataulun kullekin valmistumispäivälle löydät tämän sivun kohdasta Valmistumisen aikataulut.
- Päivitä opintosuunnitelmasi (HOPS) Sisussa ja hae puuttuvat hyväksynnät.
- Jos opintosuunnitelmasi osat vaativat erillistä hyväksyntää, poikkeavat aiemmasta hyväksynnästä, ovat sääntöjen vastaisia tai muussa valmistumisen estävässä tilassa, valmistumistasi ei voida käsitellä.
- Varaa tähän vaiheeseen ainakin kolme viikkoa aikaa, jotta virhetilanteet ehditään ratkaista ajoissa. Valmistuminen siirtyy seuraavaan valmistumispäivään, jos opintosuunnitelmasi ei ole valmistumispäivänä kunnossa. Valmistumisen aikataulut -haitarin taulukossa on ilmoitettu määräaika HOPSin päivittämiselle ja puuttuvien hyväksyntien hakemiselle. Voit saada HOPSin viimeistelyyn apua Sisu-neuvonnasta, jonka aikataulu on ilmoitettu alempana tällä sivulla.
- Tarkista, että sinulla on suoritusmerkintä, eli lehvän kuva Sisussa, kaikista opintosuunnitelmassasi olevista opinnoista. Poikkeuksena ovat opinnäyte, kypsyysnäyte, opinnäyteseminaari ja hyväksiluvut (esim. vaihto-opinnot), joiden täytyy olla suoritettu mutta ei vielä rekisteröity Sisuun valmistumispäivänä. Palauta opinnäyte ohjelmasivujen Opinnäyte-sivun ohjeiden mukaan.
- Hae mahdolliset puuttuvat hyväksiluvut opintoluonnoksen kautta esimerkiksi vaihto-opinnoista (ohje hyväksilukujen hakemiseen Sisussa täällä).
- Jos sinulla ei ole vielä opinnäytteen ja/tai kypsyysnäytteen ja/tai opinnäyteseminaarin suoritusta näkyvissä Sisussa, tarkista, että ne ovat opintosuunnitelmassasi oikeilla kurssikoodeilla. Ajantasaiset koodit löydät ohjelmasi opetussuunnitelmasivulta.
- Jos suoritusmerkintä puuttuu muista opinnoista kuin opinnäytteestä, kypsyysnäytteestä, opinnäyteseminaarista tai haetuista hyväksiluvuista, odota, että suoritukset näkyvät HOPSissa ennen kuin siirryt seuraavaan vaiheeseen.
- Hae Sisussa valmistumista, ohje löytyy täältä.
- Ilmoita valmistumishakemuksella maisteriohjelma, jossa jatkat opintojasi (katso ohjeet alempana tällä sivulla)
- Älä muokkaa HOPSiasi hakemuksen jättämisen jälkeen.
- Jos huomaat virheen ennen valmistumispäivää, peru valmistumishakemus, tee korjaukset ja hae valmistumista uudestaan.
- Jos huomaat virheen valmistumispäivän jälkeen, ole yhteydessä osoitteeseen [email protected] ja odota ohjeita ennen opintosuunnitelman muokkaamista.
- Vastaa valtakunnalliseen kandipalautekyselyyn.
- Vastaamalla annat meille tärkeää tietoa opiskelukokemuksestasi ja autat meitä kehittämään sekä ohjelmaa että opiskelijoiden palveluita.
- Vastaamalla kandipalautteeseen vaikutat suoraan yliopiston rahoitukseen.
- Seuraa Aalto-sähköpostiasi: jos tarvitsemme lisätietoja, olemme sinuun yhteydessä sähköpostitse.
- Tutkinnon ja todistuksen valmisteluun kuluu useita viikkoja valmistumispäivän jälkeen. Lue tarkemmin kohdasta ”Valmistumisen aikataulut”.
- Sinulle kirjataan maisteriohjelman opiskeluoikeus tutkintosi rekisteröinnin yhteydessä. Voit tehdä maisteriopintojen opintosuunnitelman ja suorittaa opintoja jo ennen kuin maisteriohjelman opiskeluoikeus on kirjattu sinulle.
- Nouda tutkintotodistus valmistumisjuhlasta tai oppimispalveluiden HelpDeskistä.
- Jos tarvitset aikaisemmin väliaikaisen todistuksen valmistumisesta, ole yhteydessä osoitteeseen [email protected]. Huomaa, että esimerkiksi Kela ei tarvitse erikseen todistusta valmistumisestasi, vaan saa tiedot suoraan yliopistolta.
- Valmistumispäivä on todistukselle kirjattava virallinen valmistumispäivämäärä ja valmistumishakemuksen viimeinen mahdollinen jättöpäivä.
- Opinnäyte ja kypsyysnäyte täytyy jättää tarkastettavaksi viimeistään valmistumispäivänä. Ohjeet täällä.
- Puuttuvat hyväksiluvut esimerkiksi vaihto-opinnoista täytyy lähettää käsiteltäväksi viimeistään valmistumispäivänä. Lisätietoa hyväksiluvuista täällä ja tekniset ohjeet täällä.
- Kaikista muista tutkintoon tulevista suorituksista täytyy olla hyväksytty suoritus näkyvissä HOPSissa ennen valmistumishakemuksen jättämistä.
- Valmistumispäivän jälkeen opinnäytteet ja kypsyysnäytteet arvioidaan ja kirjataan, samoin mahdolliset viimeiset hyväksiluvut käsitellään.
- Sinun ei tarvitse tehdä näiden suhteen mitään, käsittelijät toimivat annetun aikataulun mukaan.
- Valmistumispäivän jälkeen rekisteröimme tutkintosi Sisussa opintosuunnitelmasi perusteella.
- Jos opintosuunnitelmassasi on virheitä tai suorituksia puuttuu, sinuun ollaan yhteydessä valmistumispäivän jälkeen. Seuraa Aalto-sähköpostiasi!
- Kaikkien samana päivänä valmistuvien tutkinnot rekisteröidään samassa aikataulussa. Siksi valmistumispyynnön käsittelyyn Sisussa menee noin 3 viikkoa valmistumispäivästä. Valmistumisen ruuhka-aikoina (erityisesti heinä- ja joulukuun valmistumispäivät) voi valmistumishakemuksen käsittelyssä kestää kauemmin.
- Kun tutkintosi on rekisteröity, teemme tutkintotodistuksesi valmiiksi.
- Tutkintotodistukset jaetaan kaikille samana valmistumispäivänä valmistuville samaan aikaan.
Valmistumispäivä: viimeinen päivä hakea valmistumista, palauttaa opinnäyte ja kypsyysnäyte* sekä hakea hyväksilukuja | Hae opintosuunnitelman hyväksyntiä viimeistään | Opinnäytteet, kypsyysnäytteet ja opinnäyteseminaarit kirjataan Sisuun ja hyväksiluvut käsitellään viimeistään | Todistuksen jakopäivä |
---|---|---|---|
24.4.2023 | 3.4.2023 | 12.5.2023 | Valmistujaistilaisuus 14.6.2023. Saat lisätietoja sähköpostitse. |
29.5.2023 | 8.5.2023 | 16.6.2023 | Valmistujaistilaisuus 20.9.2023. Saat lisätietoja sähköpostitse. |
26.6.2023*) | 5.6.2023 | 14.7.2023 | Valmistujaistilaisuus 20.9.2023. Saat lisätietoja sähköpostitse. |
31.7.2023 | 10.7.2023 | 18.8.2023 | Valmistujaistilaisuus 20.9.2023. Saat lisätietoja sähköpostitse. |
28.8.2023 | 7.8.2023 | 15.9.2023 | Valmistujaistilaisuus 13.12.2023. Saat lisätietoja sähköpostitse. |
25.9.2023 | 4.9.2023 | 13.10.2023 | Valmistujaistilaisuus 13.12.2023. Saat lisätietoja sähköpostitse. |
30.10.2023 | 9.10.2023 | 17.11.2023 | Valmistujaistilaisuus 13.12.2023. Saat lisätietoja sähköpostitse. |
20.11.2023 | 30.10.2023 | 8.12.2023 | TBD |
29.12.2023 | 8.12.2023 | 19.1.2024 | TBD |
*) Kesäkuussa ei voi jättää opinnäytettä eikä kypsyysnäytettä tarkistettavaksi. Jos valmistut kesäkuussa, palauta opinnäyte ja kypsyysnäyte toukokuun aikataulun mukaan.
2024
Valmistumispäivä: viimeinen päivä hakea valmistumista, palauttaa opinnäyte ja kypsyysnäyte* sekä hakea hyväksilukuja | Hae opintosuunnitelman hyväksyntiä viimeistään | Opinnäytteet, kypsyysnäytteet ja opinnäyteseminaarit kirjataan Sisuun ja hyväksiluvut käsitellään viimeistään | Todistuksen jakopäivä |
---|---|---|---|
29.1.2024 | 8.1.2024 | 16.2.2024 | TBD |
19.2.2024 | 29.1.2024 | 15.3.2024 | TBD |
25.3.2024 | 4.3.2024 | 12.4.2024 | TBD |
29.4.2024 | 8.4.2024 | 17.5.2024 | TBD |
27.5.2023 | 6.5.2024 | 14.6.2024 | TBD |
24.6.2024*) | 3.6.2024 | 12.7.2024 | TBD |
31.7.2024 | 10.7.2024 | 16.8.2024 | TBD |
26.8.2024 | 5.8.2024 | 13.9.2024 | TBD |
30.9.2024 | 9.9.2024 | 18.10.2024 | TBD |
31.10.2024 | 9.10.2024 | 15.11.2024 | TBD |
18.11.2024 | 28.10.2024 | 5.12.2024 | TBD |
31.12.2024 | 10.12.2024 | 17.1.2025 | TBD |
*) Kesäkuussa ei voi jättää opinnäytettä eikä kypsyysnäytettä tarkistettavaksi. Jos valmistut kesäkuussa, palauta opinnäyte ja kypsyysnäyte toukokuun aikataulun mukaan.
Tutkintotodistukset jaetaan joko kandidaattien valmistujaistilaisuudessa tai oppimispalveluiden HelpDeskissä (katso aukioloajat sivulta Yhteystiedot). HelpDeskissä tarkistetaan henkilöllisyytesi ennen todistuksen luovuttamista.
Jos olet valmistumassa kandidaatiksi, valmistujaistilaisuuden tarkempi aika ja paikka sekä lisätiedot todistuksen noutamisesta, jos et pääse osallistumaan juhlaan, ilmoitetaan sinulle sähköpostitse.
Mitä teen, jos en pääse noutamaan todistusta?
- Voit valtuuttaa toisen henkilön noutamaan todistuksen oppimispalveluiden HelpDeskistä antamalla hänelle valtakirjan. Todistusta ei luovuteta toiselle henkilölle ilman valtakirjaa ja henkilöllisyystodistusta.
- Voit valtuuttaa meidät postittamaan todistuksen sinulle toimittamalla valtakirjan oppimispalveluille, postiosoitteen löydät täältä ohjelmasivujen navigaatiosta kohdasta Yhteystiedot. Todistus lähetetään kirjattuna kirjeenä ja luovutetaan vain saajaksi merkitylle henkilölle. Valtakirjapohjan löydät täältä.
Tutkintotodistukseen kuuluu todistus suoritetusta tutkinnosta, opintosuoritusote tutkintoon kuuluvista opinnoista arvosanoineen sekä tutkintoa selittävä Diploma Supplement -liite.
- Opintosuoritusotteella näkyvät tutkintoon kuuluvat opinnot, ja se laaditaan opintosuunnitelmasi perusteella.
Tutkintotodistuksesta ja sen käännöksestä laaditaan kaksi kappaletta: toinen sinulle ja toinen Aalto-yliopiston arkistoon. Mikäli sinun kappaleesi katoaa tai tuhoutuu, et voi saada uutta alkuperäistä todistusta, mutta voit saada arkistokappaleesta oikeaksi todistetun jäljennöksen.
Todistuksen kieli
Kauppatieteen kandidaattiohjelmasta valmistuvat saavat suomenkielisen tutkintotodistuksen ja englanninkielisen käännöksen.
Englanninkielisistä ohjelmista Bachelor’s Programme in International Business ja Bachelor’s Programme in Economics valmistuvat saavat englannin- ja suomenkielisen tutkintotodistuksen. Jos kuitenkin olet tehnyt kandidaatintyön tehty suomeksi, saat suomenkielisen tutkintotodistuksen ja englanninkielisen käännöksen.
Todistuksella näkyvät arvosanat
Tutkintotodistuksessa näkyy:
- Tutkintoon kuuluvien opintojaksojen (kurssien) arvosanat.
- Opintokokonaisuuksien arvosanat, jotka lasketaan kokonaisuuteen kuuluvien opintojaksojen opintopisteillä painotettuna keskiarvona. Opintokokonaisuudelle lasketaan keskiarvo, jos vähintään puolet opintojaksoista on arvioitu asteikolla 0–5.
- Tutkinnon arvosana, joka lasketaan kaikkien tutkintoon kuuluvien, asteikolla 0–5 arvioitujen opintojaksojen opintopisteillä painotettuna keskiarvona.
Keskiarvolaskennassa opinnäyte lasketaan mukaan opintojaksona. Keskiarvot annetaan kahden desimaalin tarkkuudella.
Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto merkitään suoritetuksi erinomaisesti, jos tutkinnon arvosana on vähintään 4,50.
Todistuksen virheiden korjaaminen
Jos huomaat tutkintotodistuksessa virheen, saat korjatun todistuksen. Sinun täytyy palauttaa virheellinen kappale Aalto-yliopistolle samalla, kun noudat korjatun todistuksen. Ole yhteydessä osoitteeseen [email protected], jos todistustasi täytyy korjata.
Apua HOPSin viimeistelyyn ennen valmistumishakemuksen lähettämistä
Jos sinulla on Sisu-HOPSiin tai kurssi-ilmoittautumiseen liittyviä teknisiä kysymyksiä, lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Voit saada neuvoja myös Zoomissa päivystävältä Sisu-klinikalta. Sisu-klinikalla osataan neuvoa HOPSin tekemiseen ja kurssi-ilmoittautumisiin liittyvissä kysymyksissä.
Klinikan aukioloajat syksyllä 2023:
Ma 21.8. klo 14-15
Ti 22.8. klo 10-11
Ke 23.8. klo 10-11
To 24.8. klo 14-15
Pe 25.8. klo 10-11
Kandidaattien valmistujaiskahvit
Kauppatieteiden kandidaatiksi valmistuville järjestetään lukuvuosittain neljä todisustenjakotilaisuutta eli kahvitilaisuutta. Tilaisuudessa varadekaani tai kauppatieteiden kandidaattiohjelman johtaja jakaa tutkintotodistukset ja pitää lyhyen puheen, paikalla on myös KY:n edustaja.
Tilaisuus on vapaamuotoinen ja painottuu vapaamuotoiseen keskusteluun varadekaanin tai koulutusohjelman johtajan kanssa. Valmistuneilla on siis erinomainen tilaisuus keskustella ja antaa palautetta koulutuksesta. Tilaisuudessa ei ole pukukoodia.
Valmistujaiskahvit pidetään Kauppakorkeakoululla todistuksenjakopäivänä yleensä iltapäivällä alkaen klo 14 tai 15. Tilaisuuden tarkemmat tiedot ilmoitetaan osallistujille erikseen ilmoittautumisen päätyttyä. Kutsu tilaisuuteen lähetetään valmistuneille sähköpostitse.
Ohjelma kestää valmistuvien määrästä riippuen noin tunnin. Ohjelman jälkeen tarjoillaan kakkukahvit.
Graduation Party
Kauppakorkeakoulun valmistujaistilaisuuden lisäksi järjestetään kaikille Aalto-yliopistosta 1.5.2022–30.4.2023 välisenä aikana valmistuneille kandidaateille, maistereille ja lisensiaateille yhteinen Graduation Party -ulkoilmajuhla keskiviikkona 14.6.2023 alkaen klo 17.
Kutsu tapahtumaan ilmoittautumislinkkeineen lähetetään huhti-toukokuussa. Muistathan siis kirjata Sisuun valmistumisen jälkeen toimivan sähköpostiosoitteen!
Dean's list ja Ilkka Kontulan säätiön kannustusapuraha
Jokaisen lukuvuoden päättyessä Kauppakorkeakoulun dekaani palkitsee apurahalla ne kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnon suorittaneet, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa yliopistolain määrittelemässä tavoiteajassa ja kuuluvat aloitusvuotensa opiskelijoiden joukossa 3 % parhaimmistoon.
Lisäksi Ilkka Kontulan säätiö myöntää kannustusapurahoja opintomenestyksen perusteella parhaille kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittaville opiskelijoille, jotka ovat kolmen ensimmäisen läsnäololukukautensa aikana suorittaneet vähintään 80 opintopistettä.
Lisätietoa apurahoista löytyy ohjelmasivuilta reittiä Opintojen aikana > Hakemukset-alasivu.
Mistä saan lisätietoja ja apua?
- Jos tarvitset apua valmistumiseen liittyen, ota yhteyttä palveluosoitteeseen [email protected].
- Jos tarvitset apua opintosuunnitelman päivittämiseen, opinnäytteen palauttamiseen tai muihin opintoihin liittyen, ota yhteyttä osoitteeseen [email protected].
- Katso myös sivu Yhteystiedot.