Lahjoita tulevaisuus

Yhdessä veden äärellä

Maailmasta uhkaa loppua vesi. Vesitekniikan tohtorikoulussa isoihin ongelmiin tartutaan pelotta. Koulu myös ravistelee väitöstyön tekemisen muotoja ja tähtää väitöstilaisuuden puhujapönttöä korkeammalle.
Energia- ja ympäristötekniikka kuvitus

Maapallo kylpee vedessä, mutta vain murto-osa siitä on elämälle elintärkeää, riittävän puhdasta makeaa vettä. Vesikriisit ovat totta. Maanviljely ahmii vettä. Väestönkasvu ja ympäristöongelmat pakkaavat ihmisiä slummeihin, joiden vesihuolto on usein kaoottista. Sodat ja pakolaisuus lisäävät veden niukkuutta ja ilmastonmuutos tuo kuivuuden uhan myös Suomeen.

”Vedensaantiin ja vesitalouteen liittyy monimutkaisia kytkentöjä, joista voi saada itselleen tosi kovan päänsäryn. Asioita pitää kuitenkin miettiä”, toteaa Insinööritieteiden korkeakoulun tutkijatohtori Maija Taka. Jokainen voi auttaa asiaa arjen valinnoilla. Naudanlihan vesijalanjälki on nyhtökauraan nähden kymmenkertainen. Puuvillan tuottamiseen yhteen T-paitaan kuluu 2 700 litraa vettä.

Ongelmiin pitää tarttua myös isosti. Näin uskoo Maa- ja vesitekniikan tuki ry, jonka 2 miljoonan euron lahjoitus Aalto-yliopiston Vesi ja kehitys -ryhmälle turvaa Majakka-tohtorikoulun viisivuotisen toiminnan.

Majakka näyttää valoa – sen kuuden tohtorikoulutettavan tutkimusaiheet vaihtelevat suurkaupunkien slummien vesiturvallisuudesta virtuaaliveden rooliin maailmankaupassa. Kenttätöitä tehdään aina Kambodzhassa asti. ”Suomalaisille vesitekniikan osaajille on maailmalla kova kysyntä”, sanoo tohtorikoulun johtaja, vesitalouden professori Olli Varis.

Puhujapöntöstä työelämään

Yksi Majakan perusajatuksista on ”ulos Otaniemestä”. Tutkimustulokset eivät jää pölyttymään väitöskirjan kansien väliin, kun niitä viedään osaksi paikallista päätöksentekoa aina Kaakkois-Aasian Mekong-jokea myöten. ”Tulokset pitää muotoilla niin, että ne ovat paikallisille toimijoille käyttökelpoisia. On tosi motivoivaa tietää, että ratkot oikeaa ongelmaa ja joku odottaa tuloksiasi”, Taka toteaa. Tohtorikoulun kansainvälinen ohjausryhmä pitää osaltaan huolen siitä, että tulokset ovat hyödynnettävissä ja riittävän konkreettisia.

Majakassa väitöstutkimuksen tavoitteet ovatkin korkeammalla kuin väitöstilaisuuden puhujapöntössä. ”Väitöskirja on vain yksi osoitus neljän vuoden työstä. Asiantuntijatyö vaatii johtajuutta sekä organisointi- ja esiintymistaitoja, joihin annamme oppia”, kertoo Varis. Opiskelijoita kannustetaan verkostoitumaan ja ottamaan vastuuta kansainvälisiä piirejä myöten. ”Tavoitteena on, että jokainen opiskelija tekee osan tutkimuksestaan maineikkaassa ulkomaisessa yliopistossa”, Varis jatkaa.

Jämptiä tukea alkumetreiltä aallonpohjiin

Liian usein väitöstyöstä tulee yksinäistä puurtamista, jossa opiskelija jää ohjaajan muiden kiireiden jalkoihin. ”Liika vapaus varsinkin työn alussa on iso riski. Silloin tarvitaan toista sanomaan: tätä alat tehdä, luotan sinuun, tule ajoissa sanomaan, jos ei suju”, ryhmää koordinoiva Taka sanoo. ”Kuljen ryhmän rinnalla ja minulta saa kysyä mitä vaan. Ryhmäläisistä on myös toisilleen iso apu niin tieteen teossa kuin tuskan hetkien iskiessä."

Väitöstyön tuloksena syntyy tieteellisiä artikkeleita, joista ensimmäisen julkaisuun voi vierähtää kaksikin vuotta. Majakassa työ pilkotaan osatavoitteisiin, joita käydään viikoittain yhdessä läpi. Monitieteisen ryhmän arkeen kuuluvat myös yhteistä hyvää edistävät ”kaikki oppivat kaikilta - puuhat”, kuten tieteellisiä artikkeleita perkaava lukupiiri ja koodaushaasteiden yhteinen purku.

Viiden vuoden työrauha

Tutkimustyössä aika ja raha ovat usein kortilla. Luovuus ja ääneen ideointi jäävät taustalle, kun lyhyiden rahoitusjaksojen aikana on jo mietittävä seuraavaa hakemusta. ”Meillä on viiden vuoden työrauha ja pitkäjänteinen näkemys tutkimuksesta. Tämä tohtorikoulu on jokaisen tutkijan unelma”, Taka iloitsee.

Välillä opiskelijoiden työintoa saa myös toppuutella. ”Rakkaus omaan aiheeseen johtaa haluun selvittää siitä kaikki mahdollinen. Mutta väitöskirja tarvitsee hyvän rajauksen, ei siinä voi koko maailmaa tutkia”, Taka toteaa.

Teksti: Marjukka Puolakka

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: