Kauppakorkeakoulu

Rankingit ja akkreditoinnit

Kansainväliset laatuakkreditoinnit ja rankingit ovat tärkeitä työkaluja, joiden avulla voimme testata omaa tehokkuuttamme, varmistaa työskentelymme korkean laadun ja keskittyä uusien tavoitteidemme saavuttamiseen. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle on myönnetty ensimmäisenä pohjoismaisena kauppakorkeakouluna alansa tärkeimmät kansainväliset laatuakkreditoinnit. Kolme merkittävintä akkreditointia (AACSB, AMBA, EQUIS) on myönnetty vain muutamille kauppakorkeakouluille maailmassa.

AACSB – arvostetuin laatuleima ensimmäisenä Pohjoismaissa

AACSB (Association to Advance Collegiate Schools of Business) on maailmanlaajuisesti arvostetuin kauppatiedettä edustaville yliopistoille myönnetty laatuleima. AACSB-akkreditointi todistaa nykyisille ja potentiaalisille opiskelijoille, työntekijöille, yhteistyökumppaneille, yrityksille ja lahjoittajille, että Aalto yliopistona ja sen tarjoamat palvelut ovat maailmanluokan tasoa. Akkreditointi myönnetään koko koululle, ja sen piiriin kuuluu kaikki koulun tarjoama kauppatieteellisen alan koulutus. Kauppakorkeakoululle AACSB-akkreditointi myönnettiin vuonna 2007 ensimmäisenä Pohjoismaissa.

Lisätietoja AACSB:stä

 

AMBA – vain erittäin korkeatasoisille MBA-ohjelmille

Kauppakorkeakoulun MBA- ja EMBA-ohjelmilla on AMBA-järjestön (Association of MBAs) myöntämä laatuhyväksyntä, mikä takaa ohjelmista valmistuville paremmat mahdollisuudet kansainvälisillä työmarkkinoilla. Akkreditoinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota ohjelman kattavuuteen, sisällön tasapainoon ja opiskelijoiden työkokemukseen liike-elämässä. AMBAn akkreditointeja on myönnetty vain pienelle määrälle erittäin korkeatasoisia ohjelmia. Kauppakorkeakoulun MBA-ohjelma sai AMBA-akkreditoinnin ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja EMBA-akkreditoinnin vuonna 2004. Vuonna 2007 Kauppakorkeakoulu sai AMBA-akkreditoinnin kaikille MBA-ohjelmilleen.

Lisätietoja AMBAsta

 

EQUIS – eurooppalainen laadun tae

EQUIS-laatuleima (The European Quality Improvement System) osoittaa, että Kauppakorkeakoulun toiminta on kansainvälistä ja täyttää eurooppalaiset laatuvaatimukset. Akkreditointiprosessissa arvioidaan muun muassa johtamisjärjestelmää ja päätöksenteon autonomisuutta, tutkimusta, tutkinto-ohjelmia ja palveluita. Erityistä huomiota kiinnitetään kansainvälistymiseen ja yrityssuhteisiin. Kauppakorkeakoululla on ollut EQUIS-akkreditointi vuodesta 1998.

Lisätietoja EQUISistä

 

Partnership in International Management

PIM, Partnership in International Management, is a consortium of leading international business schools, founded in 1973. Each member institution represents the highest degree of excellence in the fields of business administration and management, demonstrates leadership in their geographic region and delivers an MBA or a graduate-equivalent degree in management. 

Read more about PIM network

CEMS – Global Alliance in Management Education

CEMS Academic membership is offered to selected business schools and universities, one per country. Founded in 1988 CEMS unites leading universities and business schools, multinational companies, and non-profit organisations, jointly designing and delivering the top-ranked CEMS Master’s in International Management programme. Aalto University School of Business (previously Helsinki School of Economics) is proud to be the Finnish member school in the alliance since 1998. CEMS’ vision is to educate responsible leaders for a more open, sustainable and inclusive world.

Further information about CEMS

scool of business sustainability prme Photo unto rautio

Principles of Responsible Management (PRME)

The School of Business signed the principles of Responsible Management Education in 2008. The PRME are inspired by internationally accepted values such as the principles of the United Nations Global Compact. They seek to establish a process of continuous improvement among institutions of management education in order to develop a new generation of business leaders capable of managing the complex challenges faced by business and society in the 21st century.

Read more from UN PRME website

Ranking mittaa muun muassa Kauppakorkeakoulusta valmistuneiden ura- ja palkkakehitystä sekä opetuksen kokonaisvaltaista kansainvälisyyttä.

Ranking-menestys avainalueilla

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu