Miksi kannattaa lähteä mentoriksi Aalto-yliopiston mentorointiohjelmaan?
"Oli oikein positiivinen kokemus. Olin mukana kolmatta kertaa ja on aina kiva oppia ja ymmärtää miltä tällä hetkellä opiskelevista ihmisistä tuntuu. On myös kivaa jakaa omaa osaamista ja olla hyödyksi uransa alkupuolella olevalle henkilölle."
"Mentrointikeskustelumme olivat syvällisiä ja hyviä, myös itselle hyödyllistä 30 vuoden työuran jälkeen reflektoida omia hyviä ja huonoja toimintatapoja ja miten voi niitä kehittää."
"Hyvä kokemus ja voin lämpimästi suositella mentorointia, koska antaa myös itselle mahdollisuuden reflektoida montaa asiaa mitä ei välttämättä muuten tulisi mietittyä."
"Suosittelen mentorointia kaikille sitä pohtiville - niin mentoreille kuin aktoreillekin. Luvassa on antoisa puolen vuoden löytöretki, mikä tarjoaa paljon molemmille, kunhan vaan uskaltaa lähteä matkaan. Tapaamiset kerran kuussa eivät nimeksikään kuormittaneet, mutta rytmittivät mukavasti kevättä."
“Tapaamiset antoivat näkemystä tulevan ammattilaisen näkökulmiin työelämästä ja maailman menosta.”
"Mentorointi on inspiroiva ja sopivasti haastava matka sellaisen henkilön kanssa, jota en tunne ennestään. Samalla, kun pääsen keskustelemaan aktorin kanssa hänen haasteistaan, opin paljon myös itse. Onnistumisen ilo on yhteinen."
"Kannattaa tilanteen mukaan rohkeasti hyväksyä aktoriksi myös opiskelija, jonka opintoala ei kenties täysin ole omaasi vastaava. Se voi olla avartavaa ja kehittävää. Ainakin omalla kohdallani aktori oli hyvin valmistellut tapaamiset etukäteen ja minun osakseni jäi lähinnä se, että saavuin paikalle tapaamisiimme."
"Mentorointi on hyvä tapa antaa jotain takaisin itselle tärkeälle yhteisölle ja tietysti mentoroitavalle."
Mentoriksi?
Jaa kokemustasi Aallon opiskelijalle, opi ja inspiroidu uusista näkökulmista!