Lähiöpride-hanke

Panu Savolainen, apulaisprofessori (Arkkitehtuurin historia ja restaurointi), Aalto-yliopisto

Laura Berger, tutkijatohtori (Arkkitehtuurin historia ja restaurointi), Aalto-yliopisto

Ira Verma, tutkijatohtori (Terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuuri), Aalto-yliopisto

Ranja Hautamäki, professori (Maisema-arkkitehtuuri), Aalto-yliopisto

Anna Tolonen, hankekoordinaattori, Aalto-yliopisto

Paula Piirainen, maisema-arkkitehti, Aalto-yliopisto

Aada Taipale, maisema-arkkitehti, Aalto-yliopisto

Elisa Lähde, maisema-arkkitehti, Aalto-yliopisto

Sampo Ruoppila, tutkimusjohtaja, Turun yliopisto

Pirjo Turtiainen, post doc-tutkija, Turun yliopisto

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä suomalainen maisema koki historiansa suurimman muutoksen. Kaupungistumisasteen nopea nousu ja aluerakentaminen loivat kaupunkien ympärille lähiöitä,  jotka olivat täysin uudenlainen kaupunkiympäristö ja Suomen kaupunkikehityksen merkittävin yksittäinen  käänne sitten kaupungistumisen alkuvaiheiden. Lähiöympäristöjen alkuvaiheen poikkeuksellisuus ja uutuus,  niiden taustalla ollut yhteiskunnallinen rakennemuutos sekä nyt jo yli puolen vuosisadan merkityksiä,  identiteettejä ja mielikuvia kerrostanut aikajakso ovat kaikki tämänhetkisten lähiömielikuvien taustalla. Jo  lähiörakentamisen alkuajoista alkaen niihin on kohdistettu lukuisia parantamisprojekteja ja -kampanjoita tavoitteena alueiden sosiaalinen ja fyysinen monipuolistaminen. 2000-luvulla lähiöuudistamista on  toteutettu erityisesti täydennysrakentamisena ja monissa maissa jopa kokonaisten alueiden purkamisena. 

Lähiöihin tulevan vuosikymmenen aikana kohdistuvat maankäyttöpaineet, korjaaminen ja mahdollinen  purkaminen vaikuttavat asukkaiden lähiympäristöön enemmän kuin mitkään muut ennakoitavissa olevat  kehityskulut. Korjausrakentaminen on edelleen todennäköisin vaihtoehto: suuri osa Suomen  rakennuskannan sitoutuneesta energiasta on lähiöissä, ja rakennusten purkaminen ja korvaaminen uusilla  tällä hetkellä käytössä olevalla tekniikalla toteutetuilla kerrostaloilla tekisi tyhjäksi pyrkimykset  hiilineutraaliin Suomeen. 

Merkittävä lähiöympäristöihin vaikuttava tekijä on täydennysrakentaminen. Huonosti toteutettuna se  uhkaa lähiöiden miellyttäväksi ja positiiviseksi voimavaraksi koettuja luonnonläheisyyden, vihreyden ja  avaruuden ideaaleja. Täydennysrakentamiseen kietoutuu taloudellisia ja maankäytöllisiä kysymyksiä  monimutkaisempi arvonmuodostuksen ja asuinalueidentiteetteihin näkökulma. Tämä on lähiöiden  tutkimuksessa ja kehityshankkeissa vielä verraten sivuun jäänyt maisema-arkkitehtuuri: viheralueiden,  ulkotilojen ja pihojen ulottuvuus. 

Kysymys lähiöiden täydennysrakentamisesta ja korjaamisesta ei ole vain tekninen ja maankäytöllinen.  Rakennuskannan arvot kietoutuvat alueidentiteetteihin, yleisiin käsityksiin lähiöistä sekä asukkaiden ja  muun yhteiskunnan tietoon ja lähiömielikuviin. Ongelmallisena pidettyyn erilaistumiseen ja segregaatioon  liittyy lähiöympäristöjen mielikuvallinen ja fyysinen rappeutuminen, asuinalueiden arvostuksen lasku, sekä  joissain tapauksissa rakennuskannan purkaminen teknisistä, taloudellisista tai toiminnallisista syistä. 

Tutkimuksissa, kehityshankkeissa ja korjaus- tai täydennysrakentamisessa keskustelu lähiöympäristöjen  arvoista jakautuu kolmeen verraten eriytyneeseen kenttään: 1) asiantuntija-argumentteihin  arkkitehtonisista ja suojelullisista arvoista, 2) asukkaiden kokemuksiin ja arvoihin lähiöistä arkisina  elinympäristöinä ja asuinpaikkoina sekä 3) maankäytön teknistaloudelliseen ja poliittiseen keskusteluun.  Julkinen keskustelu, tutkimus ja poliittinen päätöksenteko ympäristöstä, maankäytöstä sekä korjaus- ja  täydennysrakentamisesta tapahtuu pitkälti rakennusperinnön ja maankäytön kentällä. Näkökulma  lähiöympäristöjen arvoihin muotoutuu siis pääosin maankäyttö- ja suojeluargumentaatiossa: pitkälti  asiantuntijoiden luomissa käsitteissä ja diskursseissa, joista sekä muu yhteiskunta että alueiden asukkaat on  suljettu pois.

Hankkeemme tavoitteena on tuottaa tietoa lähiöympäristöihin liittyvistä mielikuvista ja identiteeteistä  tutkimalla niiden muotoutumista, tunnistamalla tämänhetkisiä lähiödiskursseja, kartoittamalla erilaisia  asuinalueidentiteettejä, niiden ajallisia muutoksia, ylisukupolvisia siirtymiä ja katkoksia sekä tutkimalla  lähiöympäristöjen viheralueiden ja ulkotilojen merkitystä alueen asukkaille suunnittelutapaustutkimuksin.  Hankkeen kaksi ensimmäistä työpakettia kohdistuvat lähiöihin yleisesti historiallisten ja tämänhetkisten  diskurssien näkökulmasta, ja kaksi jälkimmäistä lähiöidentiteettien ja -ympäristöjen näkökulmiin  ruohonjuuritasolta kulttuurikartoituksen ja kokemuksellisuuden lähtökohdista. Hankkeen ensimmäinen  puolikas (TP1 ja TP2) tutkivat lähiöitä yleisellä, valtakunnallisella tasolla. Toinen puolikas (TP3 ja TP4) taas keskittyvät yhteen tapaustutkimukseen, jonka pohjalta hankkeessa kehitetään lähiöiden kehittämiseen  yleisesti soveltuvia malleja. Tapaustutkimuksena on Espoon Matinkylä, mikä huomioidaan myös kahdessa  ensimmäisessä työpaketissa yleisen tarkastelun rinnalla. 

1. Aika ja arkkitehtuuri: lähiöiden rakennetun ympäristön merkitysten murrokset (Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurin historia ja restaurointi)

2. Lähiömielikuvat 2000-luvulla (Turun yliopisto, Sosiaalitieteet)

3. Yhteisöt ja alueidentiteetit (Aalto-yliopisto, Terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuuri)

4. Maisema ja tulevaisuus: lähiöiden maisema-arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu (Aalto-yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri)

1. Tieteelliset julkaisut (työpaketit)

2. Keskustelunaloite ja työpajat ammattiyhteisölle, päätöksentekijöille ja suunnittelijoille

3. Työpajat ja ympäristökasvatus paikallisella tasolla tapaustutkimuksen yhteydessä