Aalto-yliopisto Junior

Teemaviikot

Järjestämme virtuaalisia teemaviikkoja alakoululuokille, joihin on mahdollista osallistua ympäri Suomen. Teemaviikolla järjestämme monta virtuaalista työpajaa tietystä aiheesta. Valitse sopiva ajankohta luokallesi ja tule mukaan osallistumaan! Työpajat järjestetään teams-alustalla ja niihin osallistuu useita luokkia samanaikaisesti.

Tutustu alta Aalto-yliopisto Juniorin järjestämiin teemaviikkoihin lukuvuonna 2022-2023! Kaikki teemaviikkojen työpajat järjestetään virtuaalisesti Microsoft Teams -alustalla. Työpajan vetäjinä toimivat Aalto-yliopisto Juniorin ohjaajat etäyhteyden välityksellä.

Liittymislinkki työpajaan ja tarkemmat ohjeet työpajaan osallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille noin viikkoa ennen työpajaa. Etäyhteyden kuva heijastetaan luokan omalle taululle, jolloin koko luokka pystyy seuraamaan esitystä ja annettuja työohjeita. Yhteinen osuus kunkin työpajan alussa on 15 min, jonka jälkeen luokka jatkaa töitä itsenäisesti omassa luokassaan oman opettajansa johdolla Juniorin ohjaajan päivystäessä linjoilla kysymysten varalta. Joillakin teemaviikoilla järjestetään myös yhteinen loppukoonti, jossa oppilaat pääsevät esittelemään omia töitään.

Mars-rakentelu -työpajat kakkosluokkalaisille

Mars-rakentelu -työpajat kakkosluokkalaisille 4.-5.10.2022

Elämän mahdollisuus Marsissa kiinnostaa tutkijoita ja muita uteliaita. Mars-mönkijöillä ja laskeutujilla pyritään löytämään vastauksia planeetan arvoituksiin, mutta tutkimus on vasta aluillaan.

Järjestämme avaruusviikolla tokaluokkalaisille suunnattuja virtuaalisia Mars-rakentelu -työpajoja. Lähde luokkasi kanssa mukaan mielikuvitusmatkalle Marsiin rakentelemalla kanssamme marsmönkijöitä! Järjestämme yhteensä neljä virtuaalista työpajaa samalla sisällöllä. Valitse luokallesi sopiva aika seuraavista:

  • ti 4.10. klo 9-11
  • ti 4.10. klo 11-13
  • ke 5.10. klo 9-11
  • ke 5.10. klo 11-13

Työpaja alkaa 15 min yhteisellä alustuksella Teamsissa, minkä jälkeen luokka työskentelee oman opettajansa johdolla omassa luokassaan. Työpajan lopussa järjestetään loppukoonti halukkaille, jolloin oppilaat pääsevät näyttämään omia töitään.

Välineet: pahvia, foliota, tikkuja, kierrätyskartonkia, sakset, teippiä tai liimaa, viivaimia, kyniä.

Ilmoita luokkasi mukaan täällä.

Teemaviikon origami -työpajat

Geometriaa origameilla -työpajat 5.-6.-luokkalaisille 2.-3.11.2022

Osana Mahtavaa matematiikkaa -teemapäivää järjestämme virtuaalisia Geometriaa origameilla -työpajoja, jotka on suunnattu erityisesti 5.-6.-luokkalaisille.

Työpajassa tutustumme geometrisiin muotoihin ja pohdimme symmetriaa sekä taiteessa että matematiikassa. Opettelemme taittelemaan Sonobe-yksikön paperineliöistä ja rakentamaan niistä oman kuution.

Järjestämme yhteensä kuusi virtuaalista työpajaa samalla sisällöllä. Valitse luokallesi sopiva aika seuraavista:

  • ke 2.11. klo 9-10
  • ke 2.11. klo 10-11
  • ke 2.11. klo 12-13
  • to 3.11. klo 9-10
  • to 3.11. klo 10-11
  • to 3.11. klo 12-13

Työpaja alkaa 15 min yhteisellä alustuksella Teamsissa, minkä jälkeen luokka työskentelee oman opettajansa johdolla omassa luokassaan.

Välineet:

Vähintään 6 kpl samankokoisia neliön muotoisia papereita per oppilas

  • Sopiva koko noin 10x10 - 20x20 cm
  • Suosittelemme värillisiä (origami)papereita, jotta kolmiulotteisten kappaleiden symmetriat tulevat parhaiten esiin.
  • Halutessanne voitte käyttää myös esimerkiksi kierrätyspaperista leikattuja neliöitä.

Ilmoita luokkasi mukaan täällä.

Abstrakti valoteos -teematyöpajat

Valoteos-työpajat 3.-4. luokkalaisille 14.-15.12.2022

Joulukuun teemaviikon työpajoissa tutustumme valoon luonnontieteiden ilmiönä sekä nykytaiteen työvälineenä. Pohdimme, mitä valo on, mitä kaamos ja yötön yö tarkoittavat, miten valolla luodaan erilaisia tunnelmia ja miten taiteilija käyttää valoa teoksissaan. Yhteisen virtuaalisen teoriaosuuden jälkeen oppilaat rakentavat luokissa omat abstraktit valoteokset. 

Järjestämme yhteensä neljä virtuaalista työpajaa samalla sisällöllä. Valitse luokallesi sopiva aika seuraavista:

  • 14.12. klo 9-11
  • 14.12. klo 11-13
  • 15.12. klo 9-11
  • 15.12. klo 11-13

Työpaja alkaa 15 min yhteisellä alustuksella Teamsissa, minkä jälkeen luokka työskentelee oman opettajansa johdolla omassa luokassaan. Työpajan lopussa järjestetään loppukoonti halukkaille, jolloin oppilaat pääsevät näyttämään omia töitään.

Välineet:

  • 2-3 kpl erivärisiä kartonkeja tai paksuja papereita, joiden läpi valo hehkuu.
  • Ohutta värikästä paperia, kuten silkki- tai kreppipaperia, joka soveltuu rypistämiseen.
  • Lyijykynä ja pyyhekumi teoksen luonnosteluun.
  • Teippiä, liimaa tai nitoja kiinnittämiseen.
  • Nuppineula tai neula paperin rei’ittämiseen.
  • Sakset tai mattoveitsi (mattoveitsen kanssa viiltosuoja-alustaksi esim. pahvia).
  • Valaisuun esim. jouluvalosarja, kännykän taskulamppu tai kuumenematon led-lamppu.

Ilmoita luokkasi mukaan täällä.

Aalto-yliopisto Juniorin Logosuunnittelu -työpajat

Logosuunnittelu -työpajat 5.-6. -luokkalaisille 6.-7.2.2023

Ympäristömme on täynnä logoja, jotka kertovat yritysten tuotteista ja palveluista sekä tavoitteista ja arvoista. Helmikuun teemaviikolla opitaan, mitä logot ovat, mikä tekee logosta yksilöllisen ja miksi yritykset haluavat erottua joukosta. Työpajassa kokeillaan myös logon suunnittelua itse!

Työpajat ovat suunnattu erityisesti 5.-6.-luokkalaisille. Järjestämme yhteensä neljä virtuaalista työpajaa samalla sisällöllä. Valitse luokallesi sopiva aika seuraavista:

  • ma 6.2. klo 9:00-10:00
  • ma 6.2. klo 10:15-11:15
  • ti 7.2. klo 9:00-10:00
  • ti 7.2. klo 10:15-11:15

Työpaja alkaa 15 min yhteisellä alustuksella Teamsissa, minkä jälkeen luokka työskentelee oman opettajansa johdolla omassa luokassaan.

Välineet:

  • Lyijykynät ja kumit
  • Piirustuspaperia
  • Puuvärit ja/tai värilliset tussit
  • Mustat ohuet tussit (ei pakollinen)

Ilmoita luokkasi mukaan täällä.

Pelihahmon suunnittelu -työpajat

Pelihahmon suunnittelu -työpajat 5.-6. -luokkalaisille 14.-15.3.2023

Suunnittele oma pelihahmo! Tiesitkö, että pelaajaa edustava hahmo on nimeltään avatar? Minkälainen pelihahmo sinä olisit?

Maaliskuun teemaviikon työpajassa tutustuaan erilaisiin pelihahmoihin sekä niiden ominaisuuksiin ja kehitykseen. Opimme, mitä pelihahmon suunnittelussa kannattaa huomioida ja suunnittelemme oman pelihahmon.

Työpajat ovat suunnattu erityisesti 5.-6.-luokkalaisille. Järjestämme yhteensä neljä virtuaalista työpajaa samalla sisällöllä. Valitse luokallesi sopiva aika seuraavista:

  • Ti 14.3. klo 9:00-10:30
  • Ti 14.3. klo 12:00-13:30
  • Ke 15.3. klo 9:00-10:30
  • Ke 15.3. klo 12:00-13:30

Työpaja alkaa 15 min yhteisellä alustuksella Teamsissa, minkä jälkeen luokka työskentelee oman opettajansa johdolla omassa luokassaan. Työpajan lopussa järjestetään loppukoonti halukkaille, jolloin oppilaat pääsevät näyttämään omia töitään.

Välineet:

  • Lyijykynät ja kumit
  • Piirustuspaperia
  • Puuvärit ja/tai värilliset tussit
  • Mustat ohuet tussit (ei pakollinen)

Ilmoita luokkasi mukaan täällä.

Ohjelmointia Scratchillä -työpajat

Ohjelmointia Scratchillä -työpajat 3.-4. -luokkalaisille 17.-18.4.2023

Huhtikuun teemaviikon työpajassa innostutaan ohjelmoinnista. Tutustumme Scratch-ohjelmoinnin alkeisiin ja opimme, miten voi itse ohjelmoida hauskoja animaatioita. Työpaja on tarkoitettu erityisesti ryhmille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta Scratchistä. Liikkeelle lähdetään siis alkeista. 

Järjestämme yhteensä kahdeksan työpajaa samalla sisällöllä, ja kuhunkin työpajaan mahtuu 15 luokkaa. Valitse luokallesi sopiva aika seuraavista:

  • ma 17.4. klo 9:00-10:00
  • ma 17.4. klo 10:15-11:15
  • ma 17.4. klo 11:30-12:30
  • ma 17.4. klo 12:45-13:45
  • ti 18.4. klo 9:00-10:00
  • ti 18.4. klo 10:15-11:15
  • ti 18.4. klo 11:30-12:30
  • ti 18.4. klo 12:45-13:45

Välineet:

  • Tietokoneet tai tabletit
  • Internet-yhteys
  • Sivusto: https://scratch.mit.edu

Ilmoita luokkasi mukaan täällä.

Lähikuva käsistä, jotka kiinnittävät kankaasta tehtyjä kukkia kanaverkkoon
Näyttelyt

Pölyttäjän paratiisi yhteistaideteos tekstiilijätteestä

Aalto-yliopisto Juniorin projektissa tekstiilijäte muuntuu yhteistaideteokseksi, joka herättelee pohtimaan niittyjen ja pölyttäjien tärkeyttä.
Aalto Family Day 2022
Kampus

Aalto-yliopiston perhepäivä

Aalto-yliopisto toivottaa henkilökunnan ja alumnit perheineen sydämellisesti tervetulleiksi Otaniemeen 10. syyskuuta 2022. Tule viettämään iloinen päivä kampuksella – pidetään hauskaa yhdessä!
Shaking up Tech
Konferenssit ja työpajat, Näyttelyt

Shaking up Tech -tapahtuma kannustaa opiskelemaan tekniikan alaa

Shaking up Tech järjestetään tänä vuonna 13.10.2022 Aalto-yliopistolla, LUT-yliopistolla ja Oulun yliopistolla.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu