Uutiset

Weisell-säätiön tuella Aalto-yliopisto kouluttaa tulevaisuuden osaajia – Metsähovin radiotutkimusasema yksi tuen saajista

Weisell-säätiö tukee hankkeita, jotka liittyvät mereen, ympäristöön, tutkimukseen ja koulutukseen.
Aalto University Metsähovi Radio Observatory
Säätiön hallitus tutustui Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemaan Kirkkonummella. Säätiö on tukenut Metsähovin tutkimuslaitehankintoja.

Kolme ja puoli vuotta toiminut Weisell-säätiö tukee yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, sillä menestyäkseen Suomi tarvitsee sekä osaavia ihmisiä että laadukkaiksi tuotteiksi kehitettyjä innovaatioita. Säätiön toiminnassa toteutuu Vaisala-yhtiön perustajan Vilho Väisälän ajatus, että mikä tieteestä on tullut, se tieteelle menkööt. Säätiön peruspääomana on Väisälän vävyn Hannu Voipion testamenttilahjoitus.

”Vaikka isä oli lääkäri, Weisell-säätiötä perustettaessa päätettiin, että säätiö ei tue lääketiedettä. Koettiin, että sen tukijoita on jo olemassa”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Mikko Voipio.

Säätiön avustusalat ovat sanasta sanaan testamentin tekstistä. Tieteen lisäksi meri on ollut koko suvulle tärkeä. Porvoon saariston mökissä suku vietti kesiä yhdessä, ja myös sukellus- ja purjehdusharrastukset yhdistävät perheen jäseniä. Kiinnostus mereen näkyy säätiön toiminnassa muun muassa meriarkeologian tutkimuksen tukemisena.

Yksittäisten tutkijoiden sijaan säätiö tukee yliopistoja ja muita tutkimusta tekeviä yksiköitä. Mikko Voipion mielestä tämä oli hyvä päätös tutkimusrahoituksen vaikuttavuuden näkökulmasta.

 ”Voimme tukea tutkimusprojekteja suuremmilla summilla. Yksityishenkilöitä tukevia säätiöitä on jo olemassa.”

Säätiömuodon avulla avustussumma on suurempi yleishyödyllisiksi katsottujen säätiöiden tuloverotuksen vapauden takia. Lisäksi säätiölahjoittamisessa voi toimia yhteiskunnan hyväksi ilman, että on itse lahjoittajana valokeilassa.

Edistää Suomen kilpailukykyä ja globaaleihin haasteisiin vastaamista

Weisell-säätiö on tukenut muun muassa myynnin osaamisen kasvua lahjoittamalla Aallolle osuuden myynnin professuurin perustamista varten.

”Suomi ei pärjää, jos emme osaa myydä tekemiämme tuotteita. Ei ole totta, että hyvä tuote myisi itse itsensä”, Mikko Voipio sanoo.

Voipio toteaa, että Suomi on pieni maa, jossa on korkeat kustannukset. ”Vientituotteidemme on oltava pitkälle kehitettyjä. Meidän on panostettava tuotekehitykseen ja soveltavaan tutkimukseen. Toki perustutkimus on näiden molempien taustalla.”

Yliopistorahoituksen osalta Voipio on sitä mieltä, että nykyisin ulkopuoliset tahot rahoittavat paljon sellaista, mitä valtion pitäisi rahoittaa. ”Esimerkiksi perustutkimus pitäisi olla yhteiskunnan rahoittamaa. Toki ymmärrän, että taloudellinen tilanne rajoittaa valtion rahoitusmahdollisuuksia.”

Tutkimuksella ratkaistaan ihmiskunnan isoja haasteita. Ilmastonmuutoksen torjuntaan Suomi pystyy vaikuttamaan globaalisti parhaiten kehittämällä erilaisia teknologioita. Toinen merkittävä tulevaisuuden tutkimus liittyy tekoälyn etiikkaan, minkä rooli tulee Voipion mukaan kasvamaan.

Mikä projekti on jäänyt erityisesti Mikko Voipion mieleen? Säätiön hallitus pääsi käymään Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalla Kirkkonummella tutustamassa säätiön tukemaan tutkimuslaitteistoon. Metsähovissa on vuodesta 1974 asti tutkittu aktiivisia galakseja ja niiden supermassiivisia mustia aukkoja sekä Auringon aktiivisuutta.

”Säätiö seuraa, miten sen antamia rahoja käytetään. Pääsemme käymään paikoissa, joihin ei muuten pääsisi, kuten Suomen ainoassa radioastronomisessa observatoriossa Metsähovissa.”

 

Lisätietoa: 

Sinikka Heikkala
päällikkö, lahjoittajasuhteet
[email protected]
puh. 040 0908 899

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Seminariin osallistujia kuuntelemassa esityksiä.
Yhteistyö Julkaistu:

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen biotuotealan yhteistyö vahvistuu – puulle lisäarvoa innovatiivisista biomateriaaleista

Suomessa vieraili toukokuun lopulla laaja yhdysvaltalaisdelegaatio, joka tutustui maamme metsä- ja puusektoriosaamiseen. Aalto-yliopiston ja VTT:n lippulaivahanke FinnCERES on mukana kehittämässä uutta liiketoimintaa biopohjaisten materiaali-innovaatioiden avulla.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.
A teacher and two researchers smiling and sorting through paper presentations in a classroom
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten lisätä empatiaa terveyspalveluihin? Tutkijat järjestivät ihmiskeskeisen suunnittelun työpajoja Arabian peruskoulussa

Aalto-yliopiston tutkijat järjestivät peruskoululaisille palvelumuotoilutyöpajat, joissa opeteltiin muotoiluajattelua sekä ihmiskeskeisten tietojärjestelmien suunnittelua.
Football field / Jalkapallokenttä. Kuva: Aleksi Poutanen
Opinnot Julkaistu:

Jalkapalloilija Tim Väyrynen ja koripalloilija Helmi Tulonen kuuluvat Aalto-yliopiston URHEA-opiskelijoihin

”Aalto-yliopisto on Urhean periaatteiden mukaisesti tukenut meitä ammattiurheilun ja opiskelujen yhteensovittamisessa.”