Uutiset

Tutustu meihin: Matti Sonck hyödynsi vaihtomahdollisuuksia ja opiskeli monipuolisesti

Aalto-yliopistossa voi koota omannäköisen koktailin
CHEM Alumni Matti Sonck

Mitä teet työksesi tällä hetkellä?

Työskentelen Fortumilla Bio2X-nimisessä biojalostamoprojektissa. Sen tarkoituksena on rakentaa Keski-Eurooppaan biojalostamo, joka hyödyntää viljan olkia eli maatalouden sivuvirtoja. Tällä hetkellä olemme pilotointivaiheessa. Minun työni keskittyy oljen hemiselluloosan tekniseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tavoitteena biopohjaiset tuotteet mm. kemianteollisuuteen. Työhöni kuuluu olennaisena osana teollisten kumppaneiden ja tutkimuslaitosten kanssa tehtävä yhteistyö.   

Miten päädyit tähän tehtävään?

Valmistuin vuonna 2012 pääaineena biotekniikka. Tehtyäni diplomityön Fortumille, päädyin vakituiseen työsuhteeseen samaan taloon tuotekehitysyksikköön. Jonkin ajan kuluttua pidin opintovapaata kaksi vuotta Hollannissa, jossa aloitin tekemään väitöskirjaa innovaatiojärjestelmistä. Tavoitteeni on väitellä parin vuoden päästä. Biojalostamo-projekti on tällä hetkellä erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa ja työni on hyvin inspiroivaa.

Miksi opiskelit kemian tekniikkaa?

Ennen diplomi-insinöörin opintoja, olin jo tehnyt kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Tämän jälkeen opiskelin vuoden verran biologiaa, koska aihe kiinnosti minua. Pohdin kuitenkin paljon sitä, mitä oikeasti haluan tehdä työkseni ja päättelin, että kemian tekniikkaa opiskelemalla työpaikan saaminen ja jopa valitseminen on helpompaa. Jälkikäteen ajateltuna olen ollut todella tyytyväinen päätökseen.

Oma opintopolkuni on siis ollut polveileva, joka kuvastaa sitä, että olen aina ollut kiinnostunut monista eri asioista. Nykyisessä työssäni tarvitsen monenlaista osaamista: projektinjohtotaitoja, johtamistaitoja, kemian ja luonnontieteiden tuntemusta sekä organisointikykyä.

Mitkä olivat tärkeimpiä taitoja tai eväitä työelämää ajatellen, joita sait opiskelustasi?

DI-koulutus antoi valmiutta systemaattiseen työskentelyyn. Insinöörikoulutuksen suuri hyöty työelämässä on systemaattinen, rakentava tapa lähestyä ongelmia. Opinnoissa muodostui myös optimismi siihen, että ongelmat, jopa globaalit suuret ongelmat, saadaan ratkaistua. Opiskelin biotekniikka pääaineena, joten oman alan kompetenssi on toki perusosaamista. Minun opintopolkuni ei ollut suoraviivainen, koska olen ollut kiinnostunut eri aloista. Tärkeää on ollut löytää oma kiinnostava ala, jolla on myös hyvät tulevaisuuden näkymät. 

Mitä haluaisit sanoa opiskelijoille, jotka harkitsevat kemiantekniikan opintoja?

Diplomi-insinöörin opinnot opettavat systemaattiseen ongelmanratkaisuun ja antaa taitoja, joita voi hyödyntää hyvin monenlaisissa tehtävissä ja organisaatioissa. Tieteellis-tekninen lähestymistapa kantaa monissa ammateissa.

Arvokkaita opiskeluajan kokemuksia olivat myös sivuainekokonaisuuden tekeminen Tukholman yliopistossa. Vielä ennen valmistumistani pääsin myös puoleksi vuodeksi työharjoitteluun Brasiliaan. Tällaisia mahdollisuuksia kannattaa käyttää, koska kansainväliset palvelut on Aallossa hyvin järjestetty ja sain hyvää tukea ja ohjausta päätöksiini kotiyliopistolta. Aallossa on siis mahdollista koota omannäköinen opintokoktail. Muistan opiskeluaikoja lämmöllä!

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Olli Ikkala ja Esa Saarinen
Yliopisto Julkaistu:

Olli Ikkala ja Esa Saarinen löysivät barokkimusiikista ja luennoimisesta yhteisen sävelen

Kohdatessaan Olli Ikkala ja Esa Saarinen keskustelivat uruista ja luentojen tunnelmasta.
AllWell SQ
Yliopisto Julkaistu:

Vuoden 2024 AllWell?-kyselyyn vastasi 36 % kohderyhmästä

Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille.