Uutiset

Minun Kauppis-muistoni: Sain erinomaisen perehdytyksen Kauppikseen järjestämällä sen valokuva-arkiston

”Otin kuva-arkiston haltuun.”
Satu Holm, tiimiassistentti, Aalto BIZ

Aloitin työskentelyn Kauppiksen viestinnässä marraskuussa 2001. Seuraavan vuoden alussa sain tehtäväksi järjestää Kauppakorkeakoulun kuva-arkiston, mihin kuului myös valokuvissa olevien henkilöiden tunnistaminen. Valokuvat oli luetteloitu jo aiemmin, mutta harmittavan moni henkilö oli tuolloin jäänyt tunnistamatta.

Fedi Vaivio, Eero Larmola ja Kullervo Myllyrinne tulivat tunnistamaan valokuvien henkilöitä. Fedi Vaivio oli tehnyt pitkän uran Kauppiksessa professorina, rehtorina ja viimeksi kanslerina. Eero Larmola oli työskennellyt tietojenkäsittelyn tutkijana ja opettajana, ja hänellä oli hämmästyttävän hyvä muisti. Hän muisti monien henkilöiden tittelit, työtehtävät ja vuosiluvut uran eri vaiheilta. Kauppakorkeakoulun kuvalaitoksen päällikkö Kullervo Myllyrinne oli puolestaan ollut useissa tilaisuuksissa valokuvaajana. Talven ja kevään aikana tapasimme kerran kuussa, ja tehtävän myötä sain erinomaisen perehdytyksen Kauppiksen historiaan ja Kauppiksessa vaikuttaneisiin henkilöihin.

Kuva-arkiston hoito kulki mukanani kaikkien työvuosieni ajan aina siihen asti kun Kauppis muutti Otaniemeen ja kuva-arkisto siirrettiin Aalto-yliopiston kuva-arkistoon. Olen monesti etsinyt sopivia historiallisia kuvia muun muassa Kauppiksen 100-vuotisjuhlavuoden videoteokseen ja historiikkiin sekä promootioita varten tehtyihin materiaaleihin.

Satu Holm
ulkoisten suhteiden tiimiassistentti

#kauppis110

Pyydämme tänä vuonna niin entisiä kuin nykyisiä kauppislaisia (erit. henkilökuntaa) jakamaan oman Kauppis-muistonsa. Näistä muistoista koostuu juttusarja ”Minun Kauppis-muistoni”. 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

MJ on stage giving a talk
Yliopisto Julkaistu:

Myungji ”MJ” Suh: Aallon Slush-osastolla kaikessa on kyse siitä, miten voimme muuttaa maailmaa

"Olet yrittäjähenkinen, kun näet ongelman mahdollisuutena sen sijaan, että pitäisit sitä uhkana, jota vältellä. Myös ”can do” -asenne on yrittäjätaito."
Deep tech tuesday
Yliopisto Julkaistu:

Miten Suomi menestyy mikrosirukilpailussa? Asiantuntijat kertovat

Asiantuntijat jakoivat Deep Tech Tuesdayssa näkemyksiään mikrosirujen roolista ja merkityksestä kilpailukyvyn varmistamisessa, teknologisessa riippumattomuudessa ja vihreässä siirtymässä.
Aallon osasto Slushissa
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka päättäjien tulisi tietää yliopistojen vaikuttavuudesta

Yliopistot unohtuvat usein, kun puhutaan taloudellisesta kilpailukyvystä. Ei kannattaisi – me kerromme miksi.
Anshum Dwarakanath Prahlad
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Anshuman Dwarakanath Prahlad näkee nykypäivän avaruusteollisuudessa monia mahdollisuuksia

Anshuman Dwarakanath Prahlad opiskelee SpaceMaster-yhteisohjelmassa. Hänestä opiskelu kahdessa eri yliopistossa on ollut antoisaa.