Uutiset

Euroopan komissio myönsi rahoitusta Aalto-yliopiston CEMATin vetämälle RBGC Russia -hankkeelle

Euroopan Unionin edustusto Venäjällä on myöntänyt Aalto-yliopiston CEMATin vetämälle kaksivuotiselle RBGC Russia-hankkeelle rahoitusta.

RBGC Russia on sisarhanke EU:n Itämeriohjelman rahoittamalle Rail Baltica Growth Corridorille, jossa CEMAT on koordinaattorina ja Helsingin kaupunki pääpartnerina. RBGC Russian tavoitteena on laajentaa hanketoimintojen maantieteellistä kattavuutta sisällyttäen myös Luoteis-Venäjän alueen Itämeren yhteistyötoimiin liikenteen ja logistiikan alalla. Hanke tuo EU:n ja Venäjän välisen yhteistyön käytännön tasolla mahdollistamalla kaupunki- ja aluehallinnon, kansallisen tason, liikennealan toimijoiden ja yliopistojen tiiviin yhteistyöhön itäisen Itämeren alueella.

RBGC Russian tavoitteita tukee tiivis partnerikonsortio, joka koostuu CEMATista, Helsingin kaupungista, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan yksiköstä, Pietarin valtiollisesta liikenneyliopistosta, venäläisestä ILOT-logistiikan kehityskeskuksesta sekä saksalaisesta VBB:stä, joka vastaa Berliini-Brandenburgin alueen julkisesta liikenteestä. Hankkeen kokonaisbudjetti on 617 000 EUR ja se käynnistyy 2011-2012 vaihteessa.

RBGC Russian aktiviteetit kohdistuvat liikenteellisiin pullonkauloihin matkustaja- ja rahtiliikenteessä Pohjoisen Ulottuvuuden yhteistyömaiden sekä muun Itämeren alueen välillä. Hanke jakautuu neljään pääteemaan:

1. Sidosryhmätutkimus julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden keskuudessa
2. Matkustajaliikenteen pilotti: Virtuaalisen reittiopaspalvelun lanseeraaminen Pietariin, joka linkittyy Itämeren alueen muihin reittiopaspalveluihin
3. Rahtiliikenteen pilotti: Tehokkaat logistiikkaverkostot Luoteis-Venäjällä
4. Rail Baltica Growth Corridor –strategian vahvistaminen Pietarin kaupungin RB Growth Corridor mietinnöllä

Lisätietoa:

Projektipäällikkö
Malla Paajanen
malla.paajanen(at)aalto.fi
+358 50 366 7391

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

White Aalto logo with exclamation mark standing in the middle of Otaniemi campus in the summertime
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-korkeakoulusäätiö laskee liikkeeseen kaksi joukkovelkakirjalainaa yhteismäärältään 150 miljoonaa euroa

Joukkovelkakirjalainoista saatavat varat käytetään pääasiassa kiinteistöinvestointien rahoittamiseksi otettujen lainojen jälleenrahoitukseen sekä lisäksi yleisiin tarpeisiin.
kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa