Uutiset

Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu palaa uudistuneena – osallistujat kohtaavat toisensa dialogeissa ja sivuhuoneissa

Saarinen haluaa tiimeineen antaa ihmisille uusia elämän hahmottamisen työvälineitä ja synnyttää inspiroituneita kohtaamisen mahdollisuuksia. Kaikille avoimeen kurssiin kuuluu kaksi verkkoluentoa: ”Eteenpäin tässä ajassa” ja ”Elämäni laulu”.
Esa_Saarinen_Filosofia_ja_systeemiajattelu_online_02-2021_photo_Mikko_Raskinen.jpg
Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -kurssi alkaa 19. tammikuuta.

”Tuli vahva tunne, että tämä pitää tehdä. Nyt eletään aikaa, joka on kenen tahansa kannalta hämmentävä”, sanoo emeritusprofessori Esa Saarinen, joka luotsaa tänä keväänä uudistunutta Filosofia ja systeemiajattelu -kurssia. Kurssikokonaisuuden tavoitteena on tarjota osallistujille tilaisuus ajatella omia ajatuksiaan ja tarkastella elämänsä maisemaa vaihtoehtojen kautta, sekä antaa heille mahdollisuus kohdata toisiaan merkityksellisessä ympäristössä.

”Pyrimme huomioimaan korona-ajan ja antamaan osallistujille mahdollisuuden jäsennellä elämänsä ja ajattelunsa näkymiä avautuvasti. Osallistujien välistä keskustelua on enemmän kuin aikaisemmin. Kuten aina, tavoitteena on synnyttää oivalluksia oman elämän hallinnassa ja johtamisessa sekä antaa työvälineitä oman elämänsä elämiseen rakentavan vaikuttavasti”, Saarinen sanoo.

Suoria Zoom-luentoja on kaksi, ja ne julkaistaan myöhemmin myös tallenteina. Keskiviikkona 19. tammikuuta kello 15.15–18.00 Zoomissa järjestettävä luento on nimeltään ”Eteenpäin tässä ajassa” ja 16. maaliskuuta ”Elämäni laulu”.

”Kevään ensimmäisen Zoom-liveluennon toivon antavan realistista toiveikkuutta ajassa, joka on monella tavalla ahdistava, yksinäistävä ja erillistävä”, kuvailee Saarinen.

Kahden varsinaisen luentokerran lisäksi Esa Saarisen aiempien vuosien luentotaltioinneista muodostetaan lisäulottuvuuksilla täydennettyjä viikkoluentoja. Kuten aina, myös nyt toteutettavan uudentyyppisen Filosofia ja systeemiajattelun kurssikokonaisuuden voi suorittaa Aallon opiskelijana tai avoimen yliopiston kautta.

Aikaisemmin kurssiin on sisältynyt dialogi, jossa kurssin opiskelijat ovat keskustelleet toistensa kanssa ja tehneet siitä yhteenvedon.

”Nyt näitä innoittaviksi koettuja kohtaamisia on kolme. Idea on keskustella kulloisenkin luentokokonaisuuden kautta avoimesti ja myötäelävästi niistä elämän näkymistä, mitkä kyseisen luennon kautta erityisesti koskettavat osallistujia.”

”Haluamme hyödyntää kohtaamisen energian ja rohkaista ihmisiä epämuodolliseen kohtaamiseen ilman suorituksellista ulottuvuutta. Toivoisin, että luentojen tunnelma ja henki voisivat kantaa keskusteluihin ja auttaa osallistujia löytämään toisensa syvyyskohtaavasti.”

Filosofia ja systeemiajattelu -kurssille osallistuneita on pyydetty kuvailemaan kurssia yhdellä sanalla. Sanapilvi: Jaakko Korhonen.
Filosofia ja systeemiajattelu -kurssille osallistuneita on pyydetty kuvailemaan kurssia yhdellä sanalla. Sanapilvi: Jaakko Korhonen.

Filosofia ja systeemiajattelu on ollut alusta lähtien ympäristö, joka tuo yhteen ihmisiä pääaineeseen, ikään, taustaan ja opintomenestykseen katsomatta. Saarinen kertoo, että yksi kurssin liikuttavimpia piirteitä on ollut, miten se on onnistunut yhdistämään hyvin erilaisia osallistujia ”yhteisen ihmisyyden leiritulilla”.

Saarisen ydintiimin kuuluu jälleen tohtorikoulutettava Jaakko Korhonen, joka kertoo, että luovien dialogien lisäksi kurssin yhteyteen luodaan viikoittaista sivuhuoneympäristöä. Sivuhuoneissa osallistujat voivat kohdata toisensa kurssin hengessä ilman suoritteita. Tähän vapaaehtoiseen sivuhuonetyöskentelyyn voi osallistua oman kiinnostuksensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Dialogien ja sivuhuoneiden lisäksi kurssin osallistujille tarjotaan mahdollisuutta työskennellä samassa pienryhmässä koko kevään ajan.

Saarisen filosofian mukaan parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää, ja parempaan ajatteluun kykenee jokainen. Esa Saarisen luennoilla on jo yhteensä miltei 1,5 miljoonaa katselukertaa YouTubessa ja, podcasteja on kuunneltu satojatuhansia kertoja. Vuosien aikana kurssin suorituksia on kertynyt yli 6 700, eli kurssin on suorittanut jo useampi kuin joka tuhannes suomalainen.

Aallon opiskelijat voivat ilmoittautua Filosofia ja systeemiajattelu -kurssille 19. tammikuuta saakka Sisussa. Kurssin kotisivulla on kuvattu tarkemmin kurssin järjestelyt. Zoom-luennolle pääsee suoraan tästä linkistä.

Kurssille voi osallistua myös Aalto-yliopiston avoimen yliopiston kautta. Ilmoittautumista suositellaan viimeistään maanantaina 17. tammikuuta, jotta yliopiston tunnukset ehtivät aktivoitua ennen ensimmäistä luentoa.

Kuvat: Mikko Raskinen, teksti: Tiina Aulanko-Jokirinne.

Filosofi Esa Saarinen, kuva: Mikko Raskinen

Filosofi Esa Saarinen ja inhimillinen luottamuksen ilmapiiri

Professori Saarisen suosittujen luentojen tavoitteena on luoda ”elävän puheen taika”. Sen avulla syntyy ajattelun ympäristö, jossa ihminen saa yhteyden sisällään piilevään hyvään.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

MJ on stage giving a talk
Yliopisto Julkaistu:

Myungji ”MJ” Suh: Aallon Slush-osastolla kaikessa on kyse siitä, miten voimme muuttaa maailmaa

"Olet yrittäjähenkinen, kun näet ongelman mahdollisuutena sen sijaan, että pitäisit sitä uhkana, jota vältellä. Myös ”can do” -asenne on yrittäjätaito."
Deep tech tuesday
Yliopisto Julkaistu:

Miten Suomi menestyy mikrosirukilpailussa? Asiantuntijat kertovat

Asiantuntijat jakoivat Deep Tech Tuesdayssa näkemyksiään mikrosirujen roolista ja merkityksestä kilpailukyvyn varmistamisessa, teknologisessa riippumattomuudessa ja vihreässä siirtymässä.
Aallon osasto Slushissa
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka päättäjien tulisi tietää yliopistojen vaikuttavuudesta

Yliopistot unohtuvat usein, kun puhutaan taloudellisesta kilpailukyvystä. Ei kannattaisi – me kerromme miksi.
Anshum Dwarakanath Prahlad
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Anshuman Dwarakanath Prahlad näkee nykypäivän avaruusteollisuudessa monia mahdollisuuksia

Anshuman Dwarakanath Prahlad opiskelee SpaceMaster-yhteisohjelmassa. Hänestä opiskelu kahdessa eri yliopistossa on ollut antoisaa.