Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Petteri Vartiainen: On tärkeää tiedostaa omat henkilökohtaiset arvot ja olla valmis pitämään niistä kiinni

”Työelämässä ihmisten välinen vuorovaikutus on aina keskeisessä roolissa tehtävästä riippumatta”, kertoo Kauppakorkeakoulun alumni Petteri Vartiainen.
School of Business Alumni Ambassador Petteri Vartiainen

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Aloitin opiskelut Kauppakorkeakoulussa vuonna 1993 ja valmistuin keväällä 1999. Pääaineenani oli kansantaloustiede, jonka lisäksi suoritin laajan sivuaineen opinnot rahoituksesta.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Opiskelujen loppuvaiheessa aloitin harjoittelijana Suomen Valtiontakuukeskuksen kotimaan yritystutkimuksessa, jonne tein myös graduni yritysten luottoluokitusmalleista.

Valmistumisen jälkeen toimin yritystutkijana Valtiontakuukeskuksen kotimaan toiminnoissa.

Kun Valtiontakuukeskus yhdistyi Kehitysaluerahaston kanssa muodostaen valtion erityisrahoitusyhtiön Finnveran, siirryin työskentelemään vienninrahoituksen parissa.

Vuonna 2002 muutin Tukholmaan ja aloitin työt vienti- ja projektirahoituksen parissa hollantilaisessa pankissa ABN Amro. Muutaman Tukholman vuoden jälkeen palasin takaisin Helsinkiin ja siirryin saman pankin sisällä vastaamaan kokonaisasiakkuuksista Large Corporate –toiminnossa.

Nykyään työskentelen asiakasvastuullisena johtajana suuryrityksille englantilaisessa NatWest-pankissa.

Neuvosi opintojaan miettivälle?

On tärkeää, että työ on motivoivaa ja että tehtävät ovat oman henkilökohtaisen arvomaailman mukaiset. Omien kiinnostuksen kohteiden määritteleminen toimii hyvänä lähtökohtana alan ja pääaineen valinnassa.

Vaikka pääaine luonnollisesti antaakin suunnan työelämään, sen valintaa ei missään tapauksessa pidä nähdä rajoittavana vaan enemmän mahdollistajana.

Pitää myös olla rohkea ja utelias kokeilemaan uusia asioita ja pyrkiä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä mahdollisimman laajan ja monipuolisen perustan rakentaminen on mielestäni tärkeää. Katsomalla maailmaa avoimin silmin on mahdollista löytää jotain sellaista, mitä ei välttämättä aikaisemmin osannut edes kuvitella.

Ajatuksia yritysmaailmasta? Miten tämän päivän opiskelijan kannattaisi peilata maailmaa omaan opiskeluunsa Kauppakorkeakoulussa?

Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa etenkin työelämä on tänä päivänä hyvin nopealiikkeistä ja toisinaan vaikeasti tulkittavaa.

On tärkeää tiedostaa omat henkilökohtaiset arvot ja olla valmis pitämään niistä kiinni. Tämä luo vahvan perustan, jota vasten on helpompaa heijastaa työelämän ja maailman tapahtumia.

Maailman tapahtumat vaikuttavat toki meidän jokaisen arkeen ja työelämään, mutta tietyt perusarvot, kuten esimerkiksi toisten ihmisten kunnioittaminen, tulee aina pyrkiä säilyttämään.

Olemalla avoin, rehellinen ja luottamuksen arvoinen saavuttaa myös toisten ihmisten luottamuksen.

Tutustumalla uusiin ihmisiin ja laajentamalla omaa verkostoa pystyy kasvattamaan omaa osaamispääomaa.

Mitä verkostot merkitsevät sinulle?

Työelämässä ihmisten välinen vuorovaikutus on aina keskeisessä roolissa tehtävästä riippumatta. Tutustumalla uusiin ihmisiin ja laajentamalla omaa verkostoa pystyy kasvattamaan omaa osaamispääomaa.

Itse pyrin myös luomaan verkostoja ihmisiin oman alani ulkopuolelta. Mitä laaja-alaisempi ja moniulotteisempi verkosto on, sitä enemmän sillä on annettavaa.

Oma verkosto on tärkeä monessa mielessä: verkostosta voi saada uusia ajatuksia ja mielipiteitä, verkoston ihmiset voivat toimia sparraajina, ja miksei verkostosta voi löytyä myös uusia uramahdollisuuksia.

Opiskeluaikaiset kontaktit tulevat monesti olemaan elämänmittaisia.

Monet, etenkin juuri opiskelunsa aloittaneet, ovat huolissaaan ensimmäisen oman alan työpaikan löytymisestä. Onko sinulla vinkkejä tähän?

Osana alumnitoimintaa olen toiminut mentorina valmistuville opiskelijoille. Näissä mentorointikeskusteluissa puhuimme paljon ensimmäisen työpaikan löytämisestä.

Vaikka sinulla on näkemys, mitä haluat tehdä, niin ole valmis joustamaan. Tavoitteeseen voi olla useampi reitti ja paras reitti ei ole aina suorin mahdollinen. Ole avoin mahdollisuuksille. Alä rajaa liikaa vaihtoehtoja.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Kauppis on erittäin tärkeä paikka minulle. Kauppiksen merkitys on vielä korostunut valmistumisen jälkeen ja opiskeluajan tuomat ystävät, kontaktit ja luonnollisesti kaikki osaamispääoma ovat olleet keskeisessä osassa työelämässä. Tätä kaikkea ei vielä opiskeluaikana pystynyt hahmottamaan.

Kun itse valmistuin koulusta, alumnitoiminta ei ollut kovin organisoitunutta, mutta on hienoa, että nykyään alumnit ja alumnitoiminta ovat kiinteä osa kauppisyhteisöä. Jokaisen kauppislaisen tulee olla ylpeä omista juuristaan!

Lisätiedot:

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Petteri Vartiaisen tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Kaksi perhosen muotoon taivutettua neuletekstiilinäytettä rinnakkain: toinen on harmaanruskea, toinen sähköisen vihreä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

FinnCERES ja yhteispohjoismainen älytekstiilien tutkimushanke ovat esillä maailman kiertotalousfoorumissa Brysselissä

Messutapahtumassa nähdään uudenlaisia biotaloustuotteita sekä prototyyppejä lämpötilaan ja valoon reagoivista tekstiileistä.
Saastamoisen säätiön edustajat
Yhteistyö Julkaistu:

Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.
Ursula von der Leyen pitämässä avajaispuhetta
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

New European Bauhaus -festivaali toi yhteen Euroopan päättäjiä ja monialaisen kestävän kehityksen asiantuntijoita

Aalto-yliopisto oli mukana New European Bauhaus -festivaalilla kestävää rakentamista käsittelevällä näyttelyllään Time out! Rethinking construction.