Akateemisten asiain komitea

Akateemisten asiain komitea (AAK) on yliopiston yhteinen monijäseninen hallintoelin, jonka tehtävänä on edistää tutkimuksen, opetuksen sekä taiteellisen toiminnan korkeaa laatua.
AAK_Aalto University_Photo Mikko Raskinen

Komitea päättää yliopiston opetussuunnitelmista, tutkintovaatimuksista ja opiskelijoiden valintaperusteista, opetukseen, tutkimukseen sekä taiteelliseen toimintaan liittyvistä muista yleisistä säännöistä sekä asettaa tutkimuksen ja opetuksen hoitamiseksi tarvittavat toimielimet.

Tehtävänä on myös nimittää yliopiston hallituksen jäsenet. Puheenjohtajana toimii rehtori tai hänen määräämänsä henkilö.

Yliopiston akateemisten asiain komitea voi omalla päätöksellään siirtää edellä mainittuja tehtäviään korkeakoulujen akateemisille komiteoille lukuun ottamatta vastuuta yliopiston hallituksen nimittämisestä.

 

Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitean jäsenet 2019
 

Komitean jäsenistä yhdeksän (9) edustaa professorikuntaa, kuusi (6) muuta tutkimus- ja opetushenkilöstöä sekä muuta henkilöstöä ja neljä (4) opiskelijoita. Varajäsenet nimetään samassa suhteessa kuin varsinaiset jäsenet. Kaikissa edellä mainituissa ryhmissä on edustettuina yliopiston kolme toimialaa – kauppatieteet, tekniset tieteet sekä taideteollisuus.

 

Jäsen

Varajäsenet

 

Teemu Leinonen

Anniina Suominen

Oscar Persson

Pirjo Sanaksenaho

Mikko Jalas

 

Seppo Ikäheimo

Katri Kauppi

Petri Jylhä

Juuso Liesiö  

Pekka Malo

Petri Kuoppamäki

Katrina Nordström

Mady Elbahri

Jari Koskinen

Jorma Kyyrä

Jorma Skyttä

Arto Visala

Heikki Remes

Mikael Rinne

Riku Vahala

Ahti Salo

Nuutti Hyvönen

Harri Ehtamo

Leena Korkiala-Tanttu 

Riikka Korte

Jorma Skyttä

Pia Lahti

Ville Kivimäki

Martti Rahkila

Kerttu Pollari-Malmi

Anu Lehtovuori

Sami Kujala

Tiina Kotti

Börje Helenius

Petri Peltonen

Panu Sainio

Meri Löyttyniemi

Ari Kivimäki

Md E. Moula

Stina Giesecke

Mika Nieminen

Noora Jaakkola

Jerri Kämpe-Hellenius

Eero Haimi

Heikki Helaniemi

Märt Vesinurm

 

Tiina Pajukari

Maria Aalto

 

Lumi Ketola

Yashasvi Ranawat

 

Irma Savolainen

Antti Kaivola

 

Hallituksen nimityskomitea

on akateemisten asiain komitea nimittämä elin, joka tekee komitealle esityksen hallituksen jäsenistä. Nimityskomitean on nautittava akateemisten asiain komitean luottamusta ja yliopistoyhteisön arvostusta. Nimityskomiteaan kuuluu viisi jäsentä, joista kaksi edustaa muita perustajia kuin valtiota. Jäsenten tulee edustaa yliopiston kunkin alan (teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisuuden) asiantuntemusta.

Hallituksen nimityskomitean puheenjohtajana toimii professori Yrjö Neuvo ja jäseninä FL Mervi Karikorpi, akatemiaprofessori Jukka Seppälä, professori Martti Raevaara, professori Virpi Tuunainen. Sihteerinä toimii kehitysjohtaja Sirkku Linna.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu