Alaikäisten turvallisuuden sekä potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämiseksi opiskelijaksi ottamisessa on rajoituksia, jotka koskevat Aalto-yliopistossa kuvataidekasvatuksen pääainetta.
Opettajankoulutuksessa edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun.
Kuvataidekasvatuksen pääaine näkee opiskelijavalinnoissaan monimuotoisuuden keskeisenä arvonaan. Terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä, esimerkiksi erityisen avun tarve, ei ole este opiskelijaksi ottamiselle niin kauan kuin pääaineen mukainen koulutus voidaan kohtuullisin toimin, esimerkiksi erityisjärjestelyin, tehdä kaikille osapuolille mahdolliseksi. Erilaiset lähtökohdat nähdään voimavarana, joka kehittää kuvataidekasvatuksen alaa sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan suuntaan. Rajoituksia opiskelijaksi ottamisessa sovelletaan vain niissä tilanteissa, joissa mahdollisista erityisjärjestelyistä huolimatta on selvää, ettei hakija voi terveydentilaansa tai toimintakykyynsä liittyvästä syystä osallistua koulutukseen.
Päätös hakijan toimintakyvyn ja terveydentilan vaikutuksesta opiskelijaksi ottamiseen tehdään tarvittaessa opiskelijavalinnan yhteydessä. Päätöstä tehtäessä hakijan toimintakyky ja terveydentila arvioidaan yksilöllisesti asiantuntijalausuntojen ja hakijan kuulemisen pohjalta. Yliopisto ei anna etukäteen arvioita päätöksen sisällöstä.
Myös aiempi opiskeluoikeuden peruuttaminen voi olla este opiskelijaksi ottamiselle. Tämän vuoksi opiskelijaksi hakevan tulee ilmoittaa yliopistolle tällaisesta päätöksestä jo hakuvaiheessa. Jos opiskelija on hakuvaiheessa salannut tiedon opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä, joka olisi voinut estää hänen valintansa opiskelijaksi, yliopisto voi peruuttaa opiskeluoikeuden.
Opiskeluaikainen huumausainetestaus ja rikosrekisteriote
Opiskelija voidaan tietyissä hyvin rajoitetuissa tapauksissa velvoittaa esittämään todistus huumausainetestistä. Tämä tulee lähinnä kyseeseen tilanteissa, joissa testaaminen on välttämätöntä opiskelijan toimintakyvyn selvittämiseksi ja tiettyjen laissa yksityiskohtaisesti määriteltyjen lisäehtojen täyttyessä.
Opiskelijaksi hyväksytyltä opiskelijalta voidaan opiskelukyvyn arviointia varten pyytää myös otetta rikosrekisteristä. Otetta voidaan pyytää vain niiltä opiskelijoilta, joiden opintoihin liittyvä harjoittelu tai muut tehtävät edellyttävät alaikäisten parissa työskentelyä, ja sitä pyydetään ennen harjoittelun tai tehtävien alkamista. Alaikäisten turvallisuuden edistämiseksi on tarpeen tietää, ettei harjoitteluun menevällä opiskelijalla ole rikosrekisterimerkintää tietyistä vakavista rikoksista (seksuaalirikokset, tahalliset henkirikokset, törkeä pahoinpitely, törkeä ryöstö ja huumausainerikokset).
Alakohtaiset terveydentila- ja toimintakykyvaatimukset
Alla on kuvattu alakohtaisesti työn toimintaympäristö ja tyypillinen työtilanne sekä toimintakyvyn edellytyksiä, joiksi on määritelty sosiaaliset, psyykkiset ja fyysiset edellytykset.
Toimintakyky- ja terveydentilavaatimukset linkittyvät erityisesti harjoittelutilanteisiin. Terveydentilamäärityksissä on mahdotonta antaa poissulkevaa listaa diagnooseista tai terveydentilasta. Toimintakyvyn ja terveydentilan arviointi onkin hyvin tapauskohtaista. Ensisijaisesti ammatissa toimiminen pyritään mahdollistamaan apuvälinein.
Toimintaympäristön kuvaus
Opettajan ja ohjaajan työ on vaativa asiantuntija- ja ihmissuhdetyö, jossa tieto ja ymmärrys kytkeytyvät käytännön toimintakykyyn. Opettajia ja ohjaajia työskentelee varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, korkeakouluissa sekä aikuiskoulutuksessa.
Opettajan kelpoisuuden saaneita ohjaajia työskentelee edellisten lisäksi monilla muilla tehtäväkentillä, missä ohjausosaamista tarvitaan. Opettajat tukevat työssään kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Ohjaajien tehtäviin kuuluu psykososiaalinen tuki sekä uranvalinnan ja oppimisen ja opiskelun ohjaus.
Työnkuva vaihtelee sen mukaan, minkä ikäisten ihmisten parissa opettajat ja ohjaajat työskentelevät. Työ edellyttää kykyä suunnitella, toteuttaa ja arvioida erilaisissa oppimis- ja kasvatusympäristöissä tapahtuvaa opetus- ja kasvatustoimintaa. Opettajat ja ohjaajat tekevät työtään yhä enemmän rakentavassa yhteistyössä toisten opettajien ja ohjaajien kanssa moniammatillisissa ryhmissä/tiimeissä/verkostoissa.
Ammatillisen toimintakyvyn edellytykset
- Riittävä vuorovaikutuskyky toimia ammatin mukaisissa tehtävissä.
- Riittävät kognitiiviset ja sosioemotionaaliset taidot toimia ammatin mukaisissa tehtävissä.
- Riittävä psyykkinen terveys, että pystyy toimimaan turvallisesti ammatin mukaisissa tehtävissä. Esteenä opiskelussa etenemiselle voi olla opinnoissa tai harjoitteluissa tapahtuva toistuva epävakaa tai uhkaavaksi havaittu käytös, joka haittaa ammattimaista toimintaa.
- Ala ei sovellu henkilöille, joilla on vakava päihderiippuvuus ja riippuvuuteen ei ole saatu hoidollista vastetta.