Aalto-yliopisto

Muutto kampuksen keskelle 2025

Yhteiset palvelut ja yliopiston johto keskittyvät lähemmäksi kampuksen keskustaa, helpommin saavutettaviksi koko yliopistoyhteisölle.

Kirjaudu sisään nähdäksesi enemmän tietoa.
Kandidaattikeskuksen amfiteatteri keskellä aurinkoisena syyspäivänä, puiden lehdet alkavat kellastumaan
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Kehitämme jatkuvasti kampustamme taloudellisesti, ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestäväksi. Osana kampuksen kehittämistä yhteiset palvelut ja yliopiston johto keskittyvät lähemmäksi kampuksen keskustaa, helpommin saavutettaviksi koko yliopistoyhteisölle.

Osa Aalto EE:n toiminnasta Aalto Töölössä siirtyi Dipoliin kesällä 2025. Poismuutto Dipolin tiloista Kandidaattikeskukseen ja osin Kandidaattikeskuksesta Harald Herlin -oppimiskeskukseen alkoi huhtikuussa 2025. Kouluissa tällä hetkellä sijaitsevat palvelut sijaitsevat kouluissa myös tämän muuton jälkeen.

Yhteisten palvelujen uudet tilat sijaitsevat pääosin Kandidaattikeskuksen (Otakaari 1) toisessa ja kolmannessa kerroksessa, Harald Herlin- oppimiskeskuksessa (Otaniementie 9) sekä muutaman tiimin osalta Dipolissa (Otakaari 24). Dipolissa on jatkossakin opiskelijaravintola ja erilaisia tapahtumia.

Aalto Space applikaatio Kuva: Hannes Huotari

Aalto Space -mobiilisovellus

Sovelluksen avulla voit varata kokous- ja ryhmätyöskentelytiloja sekä navigoida kampuksella.

Palvelut
Kampus

Kulkuluvat, kulkutunnisteet sekä avain- ja kulunhallinta Otaniemen kampuksella

Tältä sivulta löydät ohjeet kulkutunniste- ja kulkulupa-asioihin sekä avainhallintaan ja pääsyyn rakennuksiin Otaniemen kampuksella.

Henkilöstölle
Image

Henkilökortin käyttö Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopisto velvoittaa henkilöstön käyttämään ja pitämään kuvallista henkilökorttia näkyvillä yliopiston tiloissa liikkuessa Open campus -periaatteen mukaisesti. Visitor-kortin käytäntö säilyy ennallaan.

Kampus
Attendees networking at Demo Day
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vuoden 2026 Demo Day rikkoo ennätyksiä: Tältä näyttää Otaniemen nopeiten kasvavassa startup-tapahtumassa

Aalto Startup Centerin ja A Gridin järjestämä Demo Day toi yhteen lähes 800 kävijää, 90 startup-ständiä ja yli 75 sijoittajaa. Vuonna 2018 käynnistetty ruohonjuuritason tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista startup-tapahtumista.
Otakaari 3
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Kampus saa kolmannen Learning Loungen

Learning Lounge tekee uuden aluevaltauksen Ravintola Aalto Kvarkkiin 16.3.
Mediterranean salad
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Vastaa ravintolakyselyyn 9. - 15.3.2026

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan mm. lounaslippuja. Kyselyn toteuttaa Aalto-yliopiston ravintolatoimikunta.
digital
Aalto-yhteisölle Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Matkustusrajoitukset Lähi-idän kriisialueille

Aalto-yliopistosta ei toistaiseksi matkusteta Lähi-idän alueelle. Myöskään alueen kautta kulkevia jatkolentoja ei sallita.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu