Akateemisten asiain komitea

Akateemisten asiain komitea (AAK) on yliopiston yhteinen monijäseninen hallintoelin, jonka tehtävänä on edistää tutkimuksen, opetuksen sekä taiteellisen toiminnan korkeaa laatua.
AAK_Aalto University_Photo Mikko Raskinen

Komitea päättää yliopiston opetussuunnitelmista, tutkintovaatimuksista ja opiskelijoiden valintaperusteista, opetukseen, tutkimukseen sekä taiteelliseen toimintaan liittyvistä muista yleisistä säännöistä sekä asettaa tutkimuksen ja opetuksen hoitamiseksi tarvittavat toimielimet.

Tehtävänä on myös nimittää yliopiston hallituksen jäsenet. Puheenjohtajana toimii rehtori tai hänen määräämänsä henkilö.

Yliopiston akateemisten asiain komitea voi omalla päätöksellään siirtää edellä mainittuja tehtäviään korkeakoulujen akateemisille komiteoille lukuun ottamatta vastuuta yliopiston hallituksen nimittämisestä.

 

Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitean jäsenet 2022
 

Komitean jäsenistä yhdeksän (9) edustaa professorikuntaa, kuusi (6) muuta tutkimus- ja opetushenkilöstöä sekä muuta henkilöstöä ja neljä (4) opiskelijoita. Varajäsenet nimetään samassa suhteessa kuin varsinaiset jäsenet. Kaikissa edellä mainituissa ryhmissä on edustettuina yliopiston kolme toimialaa – kauppatieteet, tekniset tieteet sekä taideteollisuus.

 

Jäsen

Varajäsenet

 

Anniina Suominen

Laura Beloff

Pirjo Sanaksenaho

Teemu Leinonen

Severi Uusitalo

Lily Diaz-Kommonen

Matti Häyry

Katri Kauppi

Juuso Liesiö

 Sami Torstila

Elias Rantapuska

Teemu Malmi

Yongdan Li

Sami Franssila

Lasse Murtomäki

Jorma Kyyrä

Riku Jäntti

Ville Pulkki

Esko Niemi

Sven Bossuyt

Jarkko Niiranen

Petteri Kaski

Ahti Salo

Nitin Sawhney

Günther Filz

Kalevi Ekman

Maaria Nordman

Kalle Airo

Munjur E. Moula Md.

Saana Rossi

Riikka Leikola

Laura Sivula

Saara Kanerva

Enrico Glerean

Reetta Karinen

Kerttu Pollari-Malmi

Panu Sainio

Martti Rahkila

Matti Hokkanen

Anu Lehtovuori

Tuomas Tiainen

Stina Giesecke

Mika Karhu

Noora Jaakkola

Jerri Kämpe-Hellenius

Emil Huttunen

Julia Tofferi

Tarmo Kivioja

Totti Korpua

Alexander Vahera-Chibnik

Samuli Vehkomäki

Weixin Niemi

Maria Karesoja

Joni Mäkinen

Veera Ollikainen

Marianna Malkamäki

Johan Lindell
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu