Yritysyhteistyö

Opiskelijaprojektien historiaa – Ratesteelin toimeksianto

Projektissa oli tavoitteena kartoittaa konepajateollisuuden markkina- ja kilpailijatilannetta Suomessa sekä Ratesteel Oy:n kasvumahdollisuuksia.
Welding / Hitsaus. Kuva: Vera Adolfo
Kuva: Aalto-yliopisto / Vera Adolfo

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Pyöreiden vuosien kunniaksi palaamme ajassa taaksepäin ja esittelemme uudestaan muutamia huomiota herättäneitä projekteja.

Ratesteel Oy on Vieremällä 1998 perustettu metallituotteiden ja niiden osakokonaisuuksien sopimusvalmistaja. 

Aalto-yliopiston räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit teki vuonna 2013 yritykselle yhteistyöprojektin, jonka tavoitteena oli kartoittaa konepajateollisuuden markkina- ja kilpailijatilannetta Suomessa sekä Ratesteel Oy:n kasvumahdollisuuksia. Lisäksi projektissa pyrittiin luomaan yritykselle lähtöaineistoa strategian suunnittelemiseen sekä myynti- ja markkinointitoimintojen kohdentamiseen. 

Projektissa aikoinaan Ratesteeliä edustanut Jarmo Saastamoinen muistaa yhä projektin.

”Todella hyvä projekti, jonka tulokset ylittivät odotukset. Saimme yrityksen käyttöön käyttökelpoisen suunnitelman ja rekisterin asiakashankintaa varten. Rekisterin perusteella saatiin luotua markkinointisuunnitelma. Erityisen hyvää oli, että saimme ideoita uuteen yhteistyöhön ja kauppoihin johtaneita kontakteja. Projektit tulokset auttoivat yrityksen hyvään alkuun uusien asiakkaiden hankinnassa. Suuret kiitokset vielä tekijöille sekä työtä ohjanneelle henkilöstölle.” 

Nykyisin Jarmo Saastamoinen toimii RD Group Oy:n hallituksen puheenjohtajana.*

Vasta myöhemmässä työelämässä ymmärsin projektin arvon

Projektissa opiskelijana mukana ollut Visa Jaatinen kokee projektin olleen erittäin tärkeä myös hänelle itselleen.

”Olin hakenut ensin erään toisen yrityksen projektiin. Aluksi minua harmitti, miksei minua valittu siihen. Myöhemmin tajusin valitsematta jäämisen olleenkin onnenpotku. Kun sain sitten kuulla, että minut oli valittu Ratesteelin markkina-analyysiprojektiin, oli ensimmäinen tunne ilo. Tunnetta seurasi hyvin pian pelko. Muistan, miten projektiryhmässä yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa pohdimme, miten me tähän kykenemme. Kun sitten onnistuimme, se kasvatti valtaisasti itseluottamusta omiin mahdollisuuksiin. 

En sitä silloin vielä itse ymmärtänyt, kuinka merkittävä opiskeluaikana tehty projekti tulisi olemaan urani ja kehittymiseni kannalta. Projekti kasvatti nöyryyttä ja uskoa omiin kykyihin. Projektissa onnistuminen loi pohjan itsevarmuudelle; minä kykenen tähän, vaikka asiat saattaisivat näyttää alussa vaikeilta tai jopa pelottavilta. 

Monet ihmiset kulkevat läpi uransa turvallisessa organisaatiohierarkiassa joutumatta menemään epämukavuusalueelle. Projektissa olin yhtäkkiä jo nuorena opiskelijana vastuussa analyysistä, joka saattaisi aidosti vaikuttaa yrityksen päätöksentekoon. Kokouksissa meillä oli tunne, että yrityksen johto kuunteli meitä ja tekemällämme työllä oli aidosti merkitystä.

Projektin päätyttyä yritys koki, että he tarvitsivat vielä lisäselvitystä.  Näin tilaisuuteni ja uskalsin tarttua siihen. Tarjosin yritykselle, että voisin tehdä heille pro graduni toimeksiantona. Koin ratkaisun hyväksi molempien kannalta. 

Projektin jälkeen toimiessani sekä konsultointi että johtotehtävissä samat projektista tutut kysymyksenasettelut ovat tulleet vastaan; miten analysoida markkinoita ja kehittää toimintaa. Projekti opetti minua tekemään asioita, joista on ollut hyötyä läpi urani.”  

Nykyisin Visa Jaatinen toimii matkailu- ja ravitsemisteollisuuden digitaalisen liiketoiminnan johtajana (CDO) SOK:lla.

Projektin onnistumisen keskeinen mittari on lopulta käyttöarvo

Myös projektin akateemisena ohjaajana toiminut Juho-Petteri Huhtala näkee projektin selkeänä onnistumisena. "Yritysprojekteissa pyritään usein tuottamaan uutta tietoa kohdeyrityksen tietotarpeisiin, olipa kyseessä sitten laajentuminen uusille markkinoille, uuden digitaalisen palvelukonseptin kehitys tai, kuten Ratesteelin tapauksessa, uusien asiakkuuksien järjestelmällinen ja mielekäs kartoittaminen. Projektin onnistumisen keskeinen mittari on lopulta käyttöarvo: syntyykö jotakin sellaista, joka konkreettisesti tukee kumppaniyritystä tietyn tavoitteen saavuttamisessa? Tästä projektista jäi mieleen erityisesti saavutettujen tulosten toiminnallisuus. Lisäksi projektissa otettiin älykkäästi huomioon kumppaniyrityksen nykyresurssit ja toimintaympäristö. Projektin myötävaikutuksesta kumppaniyritys tunnisti selkeitä kasvukohteita ja käynnisti esimerkiksi uuden asiakaspilotin jo projektin aikana."

KTT Juha Petteri Huhtala työskentelee nykyisin tutkijatohtorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. 
 

*

Ratesteel Oy yhdistyi vuonna 2018 Debomix ja RD Technology Centerin kanssa. Fuusion myötä syntyi nykyinen RD Group Oy. Vuonna 2022 Ratesteel Oy irrotettiin yhtymästä ja myytiin Ateno Oy:lle. Nykyään RD Group Oy:hyn kuuluu kaksi tytäryhtiötä, jotka työllistävät yli 80 henkilöä. 

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit 30 vuotta

Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konseptin mukaisia projekteja on tehty jo vuodesta 1993 alkaen.

Lue lisää
Aalto students. Photo by Aino Huovio.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: