Uutiset

Tekniikan englanninkieliseen kandidaattiohjelmaan uusia opiskelijoita ympäri maailman – tässä kolme heistä: Dylan, Anna ja Ishaan

Aalto-yliopiston uudessa englanninkielisessä tekniikan kandidaattiohjelmassa aloitti syyskuussa 2018 39 opiskelijaa. Data Science- ja Digital Systems and Design –pääaineiden opiskelijoista noin kolmasosa on suomalaisia ja kaksi kolmasosaa kansainvälisiä opiskelijoita.
Aalto University / Aalto Bachelor's Programme in Science and Technology students

Aalto-yliopiston uuden tekniikan englanninkielisen kandidaattiohjelman ensimmäiset opiskelijat aloittivat opintonsa syyskuussa 2018. Kansainväliseen joukkoon kuuluu 39 opiskelijaa, jotka ovat Suomen lisäksi kotoisin muun muassa Vietnamista, Etelä-Koreasta, Intiasta, Kazakstanista, Egyptistä, Venäjältä, Italiasta ja USA:sta. Data Science- tai Digital Systems and Design –pääaineiden opiskelijat suorittavat opintonsa kokonaan englanniksi.

Tapasimme kolme juuri opintonsa aloittanutta uutta opiskelijaa, jotka kertoivat omasta taustastaan ja miksi valitsivat englanninkielisen kandidaattiohjelman ja Aalto-yliopiston opiskelupaikakseen.

Ishaan Sameer Saral muutti Intiasta Suomeen kolme vuotta sitten isänsä työn perässä. Hän suoritti IB-tutkinnon Ressun lukiossa Helsingissä ja valmistui sieltä ylioppilaaksi kesällä. Pohtiessaan yliopisto-opintojen vaihtoehtoja Ishaan vertaili Suomessa ja muutamassa eurooppalaisessa yliopistossa tarjolla olevia opinto-ohjelmia ja päätyi hakemaan Aalto-yliopistoon opiskelemaan Digital Systems and Designia. ”Tämä pääaine tuntui erilaiselta, koska siinä pääsee opiskelemaan suunnittelua, ohjelmointia, yrittäjyyttä ja johtajuutta, automaatiota ja sähkötekniikkaa”, kuvailee Ishaan. Lisäksi valintaan vaikutti se, että Ishaan halusi asua edelleen Suomessa ja opiskella englannin kielellä. Opintoihin liittyvistä odotuksista Ishaan toteaa, että odottaa oppivansa muun muassa lisää matematiikkaa ja ohjelmointia, uusia asioita yrittäjyydestä ja johtajuudesta sekä jossain vaiheessa myös lisää suomen kieltä.

Vietnamista kotoisin oleva Dylan Nguyen tuli Suomeen neljä vuotta sitten opiskelemaan kansainvälisen liiketoiminnan kandidaatintutkintoa Joensuun ammattikorkeakouluun. Valmistumisen jälkeen hän päätti, että haluaakin tehdä jotain aivan muuta, jotain, joka voisi liittyä tietotekniikkaan, ja kuultuaan ystävältään Aalto-yliopiston englanninkielisestä tekniikan kandidaattiohjelmasta päätti hakea Data Science -pääaineeseen. Hakemaan houkutteli paitsi ohjelman mielenkiintoinen kurssitarjonta myös Aalto-yliopiston maine yhtenä parhaista yliopistoista Suomessa sekä aktiiviselta vaikuttanut opiskelijaelämä. Dylania kiinnosti hakuvaiheessa myös Aallon vaihto-opiskeluohjelma, joka tarjoaa kattavan verkoston kumppanuusyliopistoja. ”Haluaisin päästä vaihto-opiskelijaksi johonkin englanninkieliseen maahan”, Dylan kertoo suunnitelmistaan. Opinnoiltaan hän odottaa datatieteen perusosaamisen syventämistä sekä matematiikan ja tilastotieteen taitojen vahvistumista. Ohjelmointi hänellä on jo ainakin osittain hallussa, sillä hän työskentelee opintojensa ohessa yritysmaailmassa ohjelmointiin liittyvissä tehtävissä.

Suomalainen Anna Lebedeff lähti veljensä perässä peruskoulun jälkeen lukioon Yhdysvaltoihin Bostonin lähelle North Fieldiin ja valmistui sieltä viime keväänä. Opintojen jatkaminen lukion jälkeen englannin kielellä tuntui luontevalta, ja vaihtoehtona olikin opiskelu Yhdysvalloissa tai Kanadassa, mutta tuttu ja innovatiivinen Aalto-yliopisto vei kuitenkin voiton. ”Data Sciencea ei löydy pääaineena kovin monesta yliopistosta ja suomenkielisenä voin ottaa sekä englannin- että suomenkielisiä kursseja, lisäksi sivuaineita ja mielenkiintoisia kursseja voi valita helposti”, luettelee Anna valintaan vaikuttaneita tekijöitä. Data Sciencea Anna pitää laaja-alaisena aineena, jossa pääsee yhdistämään tietotekniikkaa ja matematiikkaa esimerkiksi taloustieteen ja yrittäjyyden tai liiketoiminnan opintoihin. Mielenkiintoista on myös se, että datatieteen opinnot muotoutuvat samaan aikaan, kun itse teknologia kehittyy. Opintojen Anna odottaa olevan vahva yhdistelmä tietotekniikkaa ja matematiikan ja tilastotieteen osaamista. Sivuaineen hän valitsisi mielellään tuotantotaloudesta tai kauppatieteistä. Pientä Data Science –pääaineen porukkaa Anna pitää ihanan tiiviinä, mutta odottaa, että ohjelma ja porukka laajenevat ensi vuonna uusien opiskelijoiden myötä.
 

Tänä vuonna englanninkielisessä tekniikan kandidaattiohjelmassa on mukana viisi pääainetta:

Chemical Engineering
Computational Engineering
Data Science
Digital Systems and Design
Quantum Technology.

Hakuaika ohjelmaan on 7.-20.1.2021. Lisätietoja ohjelmaan hakemisesta ja valintamenettelystä löytyy hakijapalveluiden sivuilta.

Teksti ja kuvat: Silja Kaurala

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Two students watching measurements from a computer
Opinnot Julkaistu:

Health Technology Engineering -ohjelma antaa valmiudet kehittää innovatiivisia teknisiä ratkaisuja terveyteen liittyviin ongelmiin

Uudessa maisteriohjelmassa yhdistyvät tekninen osaaminen ja käytännön ymmärrys terveyteen liittyvissä kysymyksissä.
Anton Jantunen Aberdare vuorilla Keniassa.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Anton Jantunen: Työssäni erityisen hyödyllisiä taitoja ovat analyyttisyys ja isojen kokonaisuuksien ja eri asioiden keskinäisten yhteyksien ymmärtäminen

Anton Jantusen polku vei isojen konsulttiyritysten ja startupien kautta töihin Nairobiin YK:n sanitaatioon, hygieniaan ja kuukautisterveyteen keskittyvään rahastoon, missä hän keskittyy innovatiivisten rahoitusmallien kehittämiseen.
Course work for Smart Wearables
Opinnot Julkaistu:

Smart Wearables -kurssit opettavat opiskelijoille insinööri- ja muotoilutaitoja

Smart Wearables -kurssien monialaisissa tiimeissä syntyy uskomattoman luovia projekteja, joiden parissa eri alojen opiskelijat pääsevät oppimaan toisiltaan.
Kuva opiskelijoista juttelemassa
Opinnot Julkaistu:

Tauolta tutkintoon - Back on track –työpajasarja 8.10. & 29.10.2024

Aallon opintopsykologit ja opinto-ohjaaja järjestävät kahden kerran mittaisen workshopsarjan opintoihin palaaville tai viimeisen vuoden aikana hyvin vähän opiskelleille syksyllä 2024 englanniksi.