Uutiset

Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö lahjoittaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun koulutusalalle

Säätiö tukee tieteellistä tutkimusta, jonka painopiste on henkisen hyvinvoinnin vaikutuksessa fyysiseen terveyteen. Tämä on keskeinen näkökulma esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin arkkitehtuurin opetuksessa ja tutkimuksessa Aallossa.
Students at the campus.
Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen

Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö lahjoittaa yhteensä 540 000 euroa suomalaisille yliopistoille. Säätiön lahjoitus Aalto-yliopistolle kohdennetaan taiteiden ja suunnittelun koulutusalalle.

”Suomen yliopistoissa tehdään laaja-alaista ja arvokasta työtä, joka linkittyy suoraan Gyllenbergin säätiön tarkoitukseen. Tuemme tieteellistä tutkimusta, jonka painopiste on henkisen hyvinvoinnin vaikutuksessa fyysiseen terveyteen. Tämä tutkimustyö voi olla niin perinteistä lääketieteellistä tutkimusta kuin myös sellaista tutkimusta, joka keskittyy esimerkiksi asuinympäristöjen tai sosiaalisten tekijöiden terveydellisten vaikutusten ymmärtämiseen”, sanoo Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön toimitusjohtaja Jannica Fagerholm.

Ihmislähtöisyys ja yhteisöllisyys hyvinvoinnin osatekijöinä

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa henkisen hyvinvoinnin vaikutus fyysiseen terveyteen on keskeistä etenkin terveyden ja hyvinvoinnin arkkitehtuurin opetuksessa ja tutkimuksessa. Terveydenhuollon laitoskeskeisen ajattelun ja prosessilähtöisen suunnittelun rinnalle on tuotu humaanimpi, ihmiskeskeinen ja myös läheiset huomioon ottava lähestymistapa. Esimerkkeinä tästä ovat Monimuotoista integroitua asumista muistisairaille (MonIA) -projekti, joka päättyi tänä keväänä sekä saattohoitoympäristöjen suunnittelukurssi.  

”Haluamme tukea Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ennakkoluulotonta ja uraauurtavaa kehitystyötä henkisen hyvinvoinnin ja fyysisen terveyden välisen yhteyden vahvistamiseksi”, Fagerholm toteaa. 

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen kiittää säätiötä sen laaja-alaisuudesta sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ymmärtämisestä.

”Erityisesti arkkitehtuurilla ja palvelumuotoilulla on tärkeä rooli terveys- ja hyvinvointialan innovatiivisessa suunnittelussa. Vähitellen ollaan pääsemässä irti tiukasti laitoskeskeisestä ajattelutavasta. Tämä tarkoittaa hajautetumpia, liikkuvia terveyspalveluja lähellä ihmisten arkea, suurempaa myötätuntoa potilaiden kokemuksia kohtaan ja tiloja, jotka on suunniteltu stimuloimaan kaikkia aisteja. Pyrkimys on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja on upeaa, että Gyllenbergien säätiö näkee tämänkaltaisessa työssä suurta arvoa”, Auvinen sanoo.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Tutkijoita Dipolin edustalla lumisessa maisemassa Otaniemessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä

Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
winners of the BI competition, Aalto BIZ
Opinnot Julkaistu:

Business Intelligence -kurssin kilpailussa keskityttiin maailman lasten hyvinvointiin

Kymmenen opiskelijaryhmää analysoi dataa maailman lapsista ja esitteli tuloksensa tuomaristolle.
Niskanen and Otsuka
Yhteistyö Julkaistu:

Kurkistus funktionaalisten polysakkaridijohdannaisten elektrospinning-tutkimukseen

Meillä oli kunnia isännöidä vierailevaa puhujaa, tutkija Issei Otsukaa Grenoble Alpesin yliopistosta "Kahvia ja tiedettä" -tapahtumassamme. Otsuka vierailee Suomessa Researcher Short Mobility -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on edistää Ranskan ja Suomen välisiä tieteellisiä kumppanuuksia.
palkalaskija
Yliopisto Julkaistu:

Nokian Renkaat lahjoittaa 200 000 euroa Kauppakorkeakoululle

Lahjoitus on kohdennettu käytettäväksi Nokian Renkaiden ja Jukka Moision stipendeinä ulkomaisiin vaihto-ohjelmiin lähteville maisteriopiskelijoille.