Uutiset

Monenlaisia urapolkuja: veroasiantuntija Saara Hietanen saa rakentaa parempaa maailmaa

Eläinrakas Hietanen kiinnostui jo yläasteella järjestöjen toiminnasta, mutta urapolku järjestömaailmaan ja vaikuttamistyön pariin kulki kansainvälisen tilintarkastusyrityksen kautta. Eläinten oikeuksien sijaan Hietanen päätyi edistämään vero-oikeudenmukaisuutta.
Kuvassa saara Hietanen seisoo Kauppakorkeakoulun aulassa portaiden edessä.
KTM Saara Hietasen nykyinen työ yritysvastuujärjestö Finnwatchin veroasiantuntijana on yritysverotukseen liittyvää tutkimus- ja vaikuttamistyötä. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Vielä lukioikäisenä KTM Saara Hietaselle oli epäselvää, mitä hän haluaa tehdä isona. Vaikka hän oli eläinrakkaana ihmisenä seurannut eläinten oikeuksia ajavien järjestöjen toimintaa jo yläasteelta lähtien, laajempi yhteiskunnallinen kiinnostus heräsi vasta myöhemmin. Parin miettimisvuoden jälkeen hän haki Kauppakorkeakouluun, koska se tuntui vaihtoehdolta, joka jättää eniten ovia auki.

Kauppakorkeakoulussa Hietanen opiskeli laskentatointa ja yritysjuridiikkaa, ja hän meni jo gradua tehdessään tilintarkastustehtäviin kansainväliselle yritysketju PwC:lle. Siellä hän viihtyi neljä vuotta ja oppi paljon kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä, mutta alkoi kuitenkin kaivata työskentelyä itselleen merkityksellisempien asioiden parissa.

Kuvassa Saara Hietanen seisoo kollegansa kanssa Punaisen Ristin teltan edessä, kun hän työskentelu ulkomailla hätäaputehtävissä.
Saara Hietanen on aiemmin työskennellyt muun muassa Punaisen Ristin hätäaputehtävissä. Kuva: Saara Hietanen

”Olen tosi kiitollinen silloiselle esimiehelleni, että sain pitää muutaman kuukauden tuumaustauon työstäni. Tauon aikana tein Suomen Punaiselle Ristille työkeikan, jonka aikana vastasin Kreikkaan suuren pakolaisvirran takia pystytetyn hätäapuoperaation talousasioista.”

Kansainvälisestä yrityksestä järjestömaailmaan

Kun kiinnostus järjestöihin työnantajana oli herännyt, Saara Hietanen siirtyi talousvastaavaksi Lääkärin sosiaalinen vastuu -järjestöön. Siellä hän hoiti kaikki talouteen liittyvät työt kehitysyhteistyöhankkeiden talousseurannasta yhdistyksen tilinpäätöksiin. Suuren ahaa-elämyksen järjestötyöhön liittyvistä mahdollisuuksista Hietanen sai kuitenkin vasta nähtyään nykyisen työpaikkansa hakuilmoituksen.

Kuvassa näkyy Saara Hietanen työmatkalla Afrikassa ja pukeutuneena peittävään asuun.
Lääkärin sosiaalinen vastuu -järjestössä Saara Hietanen hoiti kaikki talouteen liittyvät työt kehitysyhteistyöhankkeiden talousseurannasta yhdistyksen tilinpäätöksiin. Kuva: Saara Hietanen

”Ennen Finnwatchin työpaikkailmoitusta en ollut osannut kuvitellakaan, että voisin käyttää talousosaamistani myös tutkimus- ja vaikuttamistyössä järjestössä, joka edistää minulle tärkeitä asioita: ihmisoikeuksia, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja verovastuullisuutta.”

Saara Hietasen nykyinen työ yritysvastuujärjestö Finnwatchin veroasiantuntijana on yritysverotukseen liittyvää tutkimus- ja vaikuttamistyötä. Hän tutkii yritysten verojärjestelyjä ja antaa tutkimukseen pohjautuvia suosituksia siitä, millaisia lainsäädännöllisiä aukkoja tilkitsemällä aggressiivisiin järjestelyihin voitaisiin puuttua. Hänen pöydällään ovat myös valtiovarainministeriölle ja Eduskunnan valiokunnille annettavat, yritysverotusta koskeviin lainsäädäntömuutoksiin liittyvät lausunnot.

”Haluamme varmistaa, että päättäjät ovat tietoisia verolainsäädännön aukkokohdista ja että niihin myös puututaan verolainsäädäntöä korjaamalla”, Hietanen sanoo.

Kaikenlaiset epäoikeudenmukaisuudet ovat aina herättäneet minussa vahvoja tunteita ja nyt pystyn työssäni vaikuttamaan niihin.

Saara Hietanen, veroasiantuntija, Finnwatch ry

Konkreettisia ratkaisuehdotuksia lainsäädännön ongelmiin

Saara Hietanen kokee vahvasti, että hän pystyy nykyisessä työssään parantamaan maailmaa. Juuri maailman parantaminen onkin työuran varrella tullut hänelle entistä tärkeämmäksi.

”Kaikenlaiset epäoikeudenmukaisuudet ovat aina herättäneet minussa vahvoja tunteita ja nyt pystyn työssäni vaikuttamaan nostamalla esiin niitä epäkohtia, joita lainsäädännöstä löytyy. Ja tarjoamalla konkreettisia ratkaisuehdotuksia, joilla näihin ongelmiin voidaan puuttua. Olen jo nähnyt, että Finnwatchin tekemä työ voi johtaa konkreettisiin lainsäädäntömuutoksiin ja ajattelenkin nykyään, että minun olisi tosi vaikeaa mennä töihin sellaiseen organisaatioon, jonka ydintekemisessä maailman parantaminen ei ole mukana tavalla tai toisella.”

Koulutusvalintojaan pohtiville nuorille Saara Hietasen viesti on, ettei haittaa, vaikka omat kiinnostuksen kohteet eivät olisikaan selvillä vielä lukion päättyessä.

”Oman kokemukseni pohjalta ajattelen, että opiskelu on mahdollisuus selvittää omia intressejä. Kaikesta opiskelusta on hyötyä, ja opinnoista kertyy aina reppuun hyödyllisiä asioita, vaikka joskus päätyisikin ihan toisenlaisiin tehtäviin kuin alun perin ajatteli. Kauppatieteet on joustava ja monipuolinen opiskeluvaihtoehto, jossa omiin, matkan varrella kirkastuviin kiinnostuksen kohteisiin voi syventyä opintojen edetessä.”

Lue lisää

Kuvassa Markus Puhakka seisoo puutarhamyymälässä, ja ympärillä näkyy viherkasveja.

Monenlaisia urapolkuja: Markus Puhakka kehittää puutarha-alan perheyrityksen liiketoimintaa ja nauttii, kun saa keväällä tarttua lapion varteen

Eräoppaan ammattiakin harkinnut Puhakka opiskeli Kauppakorkeakoulussa markkinointia ja kansainvälisen liiketoiminnan johtamista. Nyt hän yhdistää liiketoimintaosaamistaan puutarhurin töihin suomalaisessa puutarha-alan perheyrityksessä.

Uutiset
Kuvassa näkyy Satu Rämö punaisessa mekossa. Taustalla näkyy kirjanjulkistamistilaisuuden rekvisiittaa.

Monenlaisia urapolkuja: Satu Rämö kirjoittaa huippusuosittuja dekkareita vastapainoksi digitaaliselle viestinnälle, jossa pitää olla lyhyt ja ytimekäs

Omannäköinen elämä kirjailijana ja viestintäalan yrittäjänä on Satu Rämölle mahdollista, koska kaupallinen osaaminen auttaa pitämään katteet kunnossa ja oman talouden hallinnassa.

Uutiset
Neljä opiskelijaa Kauppakorkeakoulun uuden rakennuksen aulassa juttelemassa ja opiskelemassa.

Kauppatieteet, kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri, Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston Kauppatieteiden kandidaattiohjelma tarjoaa laaja-alaiset tiedot ja taidot liiketaloustieteissä.

Koulutustarjonta
Student guide illustration, bachelor's programmes

Kauppatieteiden kandidaattiohjelma

Ohjelmasivu opiskelijoille

Ohjelmat
Abhiteg Jammu working with other students

Opiskele kauppatieteitä

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa voi opiskella kauppatieteitä kandidaattitasolta tohtorintutkintoon asti kansainvälisessä ja monitieteisessä ympäristössä. Aallon kauppis on Suomen ja Pohjoismaiden johtavia kauppakorkeakouluja.

Opiskelu Aallossa
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Maria Virkkala
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston opiskelijatarina: sivuaineena logistiikka

Haastattelu avoimen yliopiston opinnoista
Freestyle meloja Miika Sorjonen, Aalto CHEM
Opinnot Julkaistu:

Yrityselämän, urheilun ja urheilijoiden yhteinen tekeminen korostuu tulevaisuudessa

Aallon ja Haaga-Helian kilpaurheilevat opiskelijat tapasivat tällä kertaa yhteisessä brändiaiheisessa Urhea-tilaisuudessa.
In leaf-like bubbles, different icons refering to e.g. books, gardening, and bicycling
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Löydä tohtorinkoulutuksemme yhteisö Aalto Socialissa

Seuraa ja osallistu keskusteluun tohtorinkoulutuksesta Aalto Socialissa.
winners of the BI competition, Aalto BIZ
Opinnot Julkaistu:

Business Intelligence -kurssin kilpailussa keskityttiin maailman lasten hyvinvointiin

Kymmenen opiskelijaryhmää analysoi dataa maailman lapsista ja esitteli tuloksensa tuomaristolle.