Uutiset

Mikko O. Koiviston väitöskirja palkittiin Kauneimmat kirjat 2019 -kilpailussa

Mikko O. Koiviston väitöskirja The Art of Egress: Madness, Horror, and the Pedagogy of Depsychiatrization on valittu Kauneimmat kirjat 2019 -kokoelmaan. Kirjan ulkoasun on luonut Tuomas Kortteinen, ja sen on painanut Unigrafia.
Mikko O. Koiviston väitöskirja The Art of Egress. Kuva Mikko Raskinen
Mikko O. Koiviston väitöskirjan "The Art of Egress" graafisen suunnittelun teki Tuomas Kortteinen. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kilpailu tuo esiin kirjan taiteellisena kokonaisuutena

"Kirjan taitto on täyttä rautaa. Se on taitavasti muotoiltu: klassinen olematta kuitenkaan tylsä. Sisuksen kirjaintyyppi on nappivalinta", valintaa perustellaan.

Suomen kirjataiteen komitean järjestämän kilpailun tavoitteena on kiinnittää huomioita kirjoihin taiteellisina kokonaisuuksina. Valikoimassa pyrittiin monipuolisuuteen niin lajityyppien kuin suunnitteluratkaisujen osalta: klassisen kirjasuunnittelun ohella kokoelmassa on rajoja rikkovia, konventioista poikkeavia näkemyksiä ja toteutustapoja.

Kilpailuun lähetettiin arvioitavaksi 204 kirjaa. Komitean mukaan kilpailu oli tasoltaan korkea, ja monet kirjat olivat pieteetillä suunniteltuja esineitä, joiden materiaaleihin ja ominaisuuksiin oli kiinnitetty erityistä huomiota. Kauneimmat kirjat -kokoelmaan valittiin tänä vuonna 29 kirjaa, ja Kirjataiteen onnistuneimmat kannet -kunniakirjalla palkittiin yhdeksän kantta. Vuoden kauneimman kirjan arvonimen sai Sakari Piipon Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä, jonka ulkoasun suunnitteli Anna-Mari Tenhunen ja julkaisi kustannusosakeyhtiö Kosmos.

Valitut kirjat osallistuvat Best Book Design from all over the World -kilpailuun ja kiertävät näyttelyissä Suomessa ja kolmessa Euroopan maassa. Teokset ovat myös esillä Leipzigin kirjamessuilla vuosittain

Tavoitteena monipuolistaa mielenterveysongelmaisiin liitettävää kuvastoa

Mikko O. Koivisto väitteli taidekasvatuksen alalta joulukuussa 2019. Hän tutki väitöksessään rap-lyriikan avulla psykiatrisesti vammaisen oikeutta määritellä itsensä ja paikkansa yhteiskunnassa.

Lähtökohtanaan Koivistolla oli tutkimuksessaan, että mielenterveysongelmaisiin ja vammaisiin ihmiseen kohdistuu leimaamista, stereotypioita ja myyttejä, jotka eivät kuitenkaan kytkeydy todellisuuteen. Kulttuurissamme esitetään vähemmistöjä edelleen puutteellisesti ja rajatusti, lokeroiden.

Koivisto käyttää egressin, tai rajanylityksen, käsitettä strategiana, jonka avulla näistä lokeroista voi astua ulos. Hänen tavoitteenaan oli voida monipuolistaa sitä, miten vammaisuutta ja sairautta koskevaa kuvastoa ylipäätään käsitellään.

The Art of Egress

Kirjan ulkoasun on suunnitellut Tuomas Kortteinen.

    Mikko O. Koivisto The Art of Egress kansi ja sisus
    Mikko O. Koivisto The Art of Egress sisus
    Mikko O. Koivisto The Art of Egress kansi

    Koronavirustilanteen vuoksi julkistamistilaisuus on peruttu, ja Kauneimmat kirjat -näyttely Kansalliskirjaston Galleriassa siirtyy. Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

    Katso kaikki Kaunein kirja 2019 -palkinnon saaneet

    The Art of Egress -teoksen kuvat: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

    Lue lisää Mikko O. Koiviston väitöstutkimuksesta: ”Tiedän että pidät minua hulluna” 

    Painettu kirja on ostettavissa ja pdf-tiedosto vapaasti ladattavissa verkkokaupassa.

    • Päivitetty:
    • Julkaistu:
    Jaa
    URL kopioitu

    Lue lisää uutisia

    Puhuja esiintyy suurelle yleisölle pimeässä auditorioissa. Suuren näytön takana on eläväinen kuva tekstillä 'Welcome'.
    Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

    Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen

    Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.
    Tummaan takkiin pukeutunut henkilö seisoo ulkona monikerroksisen rakennuksen edessä, jossa on paljon ikkunoita.
    Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

    Vuoden alumni Anna Brotkin: ”Tarvitsemme moderneja tarinoita tästä ajasta”

    Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumniksi 2026 valittu käsikirjoittaja Anna Brotkin uskoo paikallisuuden voimaan ja toivon merkitykseen kriisiaikoina.
    Professori Petri Jylhä
    Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

    Rahoituksen professori Petri Jylhä on Vuoden Opettaja 2026

    Kauppakorkeakoulun opiskelijat äänestävät joka syksy parasta opettajaa, joka palkitaan KY:n vuosijuhlassa.
    Dekaani Kari Tammi esittelee katsausta vuoteen 2025 ENG Awards -tilaisuudessa
    Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

    Henkilöstöä ja opiskelijoita palkittiin Insinööritieteiden korkeakoulun tilaisuudessa

    Palkintoja jaettiin vuoden 2025 parhaille tieteellisille julkaisuille ja väitöskirjoille, aktiivisille opiskelijoille sekä saavutuksille opetuksen, vaikuttavuuden ja palveluiden alueilla.