Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Susanna Hyppönen: Suuntaa voi muuttaa ja valintoja tehdä myös myöhemmässä vaiheessa uraa

”Resilienssin kehittäminen, eli kyky sopeutua muutoksiin sekä valmius kehittää itseään myös valmistumisen jälkeen ovat hyviä valttikortteja työelämässä”, muistuttaa alumnimme Susanna Hyppönen.
School of Business Alumni Ambassador Susanna Hyppönen

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Opiskelin vuosina 2007–2014 pääainetta Organisaatiot ja Johtaminen.

Olin vaihdossa kahdesti; ensin kandivaiheessa Bangkokissa ja sitten maisterivaiheessa Pekingissä.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Valmistumiseni jälkeinen ensimmäinen työpaikkani oli HR Trainee -tehtävä L’Oréalilla. Tämän jälkeen työskentelin strategisen kehityshankkeen muutoksenhallinnan ja viestinnän koordinaattorina OP:lla.

Tällä hetkellä olen Azets People Oy:llä HR-konsulttina. Olen ollut mukana asiakasyrityksissämme muun muassa HR-organisaation uudelleenjärjestely- ja ulkoistusprojektissa sekä tehnyt palkitsemiseen ja palkkaukseen liittyviä projekteja ja analyysejä.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi? Mikä merkitys pääaineella tai arvosanoilla on?

Koen, että opiskelu on kokonaisvaltaisesti kehittänyt ajatteluani ja valmiuksiani omaksua uusia tietoja ja taitoja työelämässä. Kaupallisen alan korkeakoulututkinto mahdollistaa pääsyn moniin erilaisiin tehtäviin sekä antaa hyvän pohjan uralla etenemiseen.

Pääaine vaikuttaa jonkin verran valmistumisen jälkeisiin vaihtoehtoihin, mutta myös myöhempi suunnanmuutos on täysin mahdollista. Arvosanoilla on merkitystä joillekin yrityksille, kun toiset taas painottavat esimerkiksi persoonallisuutta tai soveltuvuutta yrityskulttuuriin.

Jaa joku mieleenpainuva muisto opinnoistasi.

Vahvimmin mieleeni ovat jääneet ryhmätyöt ja projektikurssit.

Armi Temmeksen ja Minna Halmeen vetämällä kurssilla How to Change the World: Sustainability Projects kehitimme korkeakoulurajat ylittävällä projektitiimillä Espoon kaupungille ratkaisun kestävämpien valintojen markkinoimisesta kaupunkilaisille.

Suuntaa voi muuttaa ja valintoja tehdä myös myöhemmässä vaiheessa uraa.

Miten opiskeluajan harrastukset ja työkokemus vaikuttavat uran eri vaiheissa?

Harrastuksista ja järjestötoiminnasta voi ammentaa taitoja ja kokemusta myöhempää työuraa varten. Esimerkiksi puheenjohtajuus tai muu vastuu on hyvää pohjaa työelämän esimiestehtäviin.

Kyky käsitellä ihmisiä, toimia osana tiimiä sekä hallita vaikeitakin tilanteita ovat keskeisiä työelämätaitoja.

Neuvosi opintojaan miettivälle?

Opiskele rohkeasti sitä pääainetta ja niitä kursseja, jotka kiinnostavat sinua itseäsi.

Suuntaa voi muuttaa ja valintoja tehdä myös myöhemmässä vaiheessa uraa. Osaamista voi ja joutuukin kerryttämään lisää myös valmistumisen jälkeen.

Organisaatiot ja Johtaminen –pääaine tarjoaa hyvät eväät monenlaisiin tehtäviin sekä kantaa myös myöhemmällä työuralla.

Mitä omalla työpaikallasi tehdään juuri tällä hetkellä?

Rutiiniluontoista työtä pyritään automatisoimaan ja mahdollisuuksien mukaan yksinkertaistamaan prosesseja. Lisäksi palvelumuotoilun hyödyntäminen sisäisten prosessien kehittämisessä sekä työntekijäkokemuksen kehittäminen ovat yrityksemme tulevaisuuden haasteita.

Mietimme muun muassa, miten organisaatiot näyttäytyvät uudelle henkilölle ja miten kriittistä tämä on kilpailtaessa osaamisesta. Esimerkiksi perinteiselle suurelle yritykselle voi olla haastavaa houkutella henkilöitä, jotka ovat tottuneet joustavampaan ja ketterämpään kulttuuriin.

Miten nykyisten opiskelijoiden kannattaisi ottaa yritysmaailman tapahtumat ja muutokset huomioon omassa opiskelussaan?

Kannattaa käydä muutama kurssi alueelta, jota ei tunne yhtään sekä seurata aktiivisesti talousuutisia.

Henkisesti on tärkeää kehittää resilienssiä eli kykyä sopeutua muutoksiin ja valmistautua oppimaan uutta koko työuran ajan.

Monet, etenkin juuri opiskelunsa aloittaneet, ovat huolissaan, miten löytävät ensimmäisen oman alan työpaikan. Onko sinulla vinkkejä tähän?

Jos vain mahdollista, niin kannattaa hankkia työkokemusta jo opiskeluaikana esimerkiksi osa-aikaisena ja kesätöistä, harjoittelusta tai vaikkapa start-upeista.

Jos työkokemusta ei ole vielä kertynyt paljon, voit tuoda omassa CV:ssäsi esille opiskeluprojekteja, urheiluseura- tai järjestötehtäviä.

Mitä verkostot merkitsevät sinulle?

Verkostot ovat minulle opiskeluaikana ja sen jälkeen solmittuja yhteyksiä. Harkitessani tiettyyn yritykseen hakemista olen kysynyt kyseisessä yrityksessä työskentelevältä tutultani taustatietoja.

Tiettyyn alaan keskittyneissä ammatillisissa verkostoissa jaamme kokemuksia ja parhaita käytänteitä sekä sparraamme toisiamme.

Ennen kaikkea olen oppinut valtavasti verkostoiltani ja kuullut kursseista tai tapahtumista, jotka olisivat muuten ehkä jääneet huomaamatta.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Olen valtavan ylpeä alumniudestani ja lämmöllä mukana koulun toiminnassa.

Onko jotain muuta, mitä haluaisit mainita?

Muistakaa nauttia opiskelijaelämästä ja lähtekää rohkeasti mukaan kiinnostaviin juttuihin. Ei ole oikeita valintoja tai yhtä oikeaa tietä – luottakaa omiin valintoihinne ja itseenne.

Lisätiedot:

Nykyisin Hyppönen on töissä Drägerillä QHSE Managerina. (2020)

Tutustu tarkemmin Susanna Hyppösen urapolkuun LinkedInissä!

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Susanna Hyppösen tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Tutkijoita Dipolin edustalla lumisessa maisemassa Otaniemessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä

Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
winners of the BI competition, Aalto BIZ
Opinnot Julkaistu:

Business Intelligence -kurssin kilpailussa keskityttiin maailman lasten hyvinvointiin

Kymmenen opiskelijaryhmää analysoi dataa maailman lapsista ja esitteli tuloksensa tuomaristolle.
Niskanen and Otsuka
Yhteistyö Julkaistu:

Kurkistus funktionaalisten polysakkaridijohdannaisten elektrospinning-tutkimukseen

Meillä oli kunnia isännöidä vierailevaa puhujaa, tutkija Issei Otsukaa Grenoble Alpesin yliopistosta "Kahvia ja tiedettä" -tapahtumassamme. Otsuka vierailee Suomessa Researcher Short Mobility -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on edistää Ranskan ja Suomen välisiä tieteellisiä kumppanuuksia.
Students at the European Parliament building in Strasbourg participating in the European Student Assembly.
Yhteistyö Julkaistu:

Aalto-yliopiston opiskelija European Student Assemblyssä

Sofia Pascolo osallistui huhtikuussa 2024 Strasbourgissa järjestettyyn European Student Assemblyyn.