Alumneille

Testaa kuinka aaltolainen olet!

Mitä muistoja mieleesi herää kun kuulet sanat Täffä, Maskerad tai Mursujaiset? Tee testi, muistele menneitä ja ota selvää, kuinka aaltolainen olet.

1. Mistä osoitteesta Kauppakorkeakoulu muutti Töölöön?

question_01

Vuoteen 1950 asti Kauppakorkeakoulu sijaitsi Fabianinkadulla. Vuonna 2015 ensimmäisiä Otaniemessä aloittavia mursuja kuljetettiin Töölöstä Otaniemeen maalta, mereltä ja ilmasta kuorma-autoilla, lautalla ja helikopterilla.

Kuvassa Lönnrotinkadun kyltti nojaa Aalto-logoon.

2. Mikä perinteikäs instituutio sai alkunsa vuonna 1985? 

question_02

Mursujaisten dokumentoitu historia ulottuu vuoteen 1939, jolloin muualta tulleille opiskelijoille opetettiin etikettiä. Sitsit ovat muodossa tai toisessa rantautuneet Suomeen Ruotsista Turun kautta jo satoja vuosia sitten. Teekkarit aloittivat speksit Suomessa jo 30-luvulla. Ensimmäinen KY:n speksi järjestettiin vuosijuhlaviikoilla 1985. Tuolloin teoksen nimi oli Naisen kylkiluu, jossa moderni ja vihreä pariskunta vaihtaa perinteisiä sukupuoliroolejaan lapsen synnyttämistä myöten. 

Paper hat made from Kauppalehti newspaper

3. Minkä merkittävän tempauksen teekkarit tekivät vuonna 1956?

question_03

Vuonna 2018 Polyteknikkojen raittiusseura tempaisi ja yritti tyhjentää Otaniemen Alkon raittiuden nimissä. 50-luvun alussa tempaistiin näyttävästi korkeakoulun saamiseksi Otaniemeen. Vuonna 1956 Teekkarit aloittivat säännölliset TV-lähetykset, kaksi vuotta ennen Yleisradiota.

Kuvassa teekkarilakki Aalto-logon päällä.

4. Mitä KY:n Kertsin katolle ilmestyi teekkarijäynän seurauksena?

question_04

Paavo Nurmen patsas ujutettiin Wasa-laivan kannelle vuonna 1961. Betonilla täytetty Moskowitz taas oli tamperelaisten teekkareiden legendaarinen jäynä. Kun KY-talon katolla olevaan KY-valomainokseen ilmestyi yllättäen T-kirjain, ei tekijää tarvinnut miettiä pitkään.

Kuvassa Paavo Nurmen patsas, jossa Nurmi juoksee.

5. Mikä oli Taideteollisen korkeakoulun nimi sitä perustettaessa?

question_05

Taideteollinen korkeakoulu perustettiin vuonna 1871 nimellä Veistokoulu. Tänään se on alansa suurin Pohjoismaissa ja yksi arvostetuimpia koko maailmassa.

Red armchair next to an Aalto logo with glasses perched on top

6. Maskerad-naamiaisjuhlat saivat alkunsa 1900-luvun alussa, mutta perinne oli katkolla 1950-luvulta 2000-luvun alkuun. Miksi?

question_06

Taideteollinen korkeakoulu siirtyi valtion omistukseen 1965. Ateneumin tilanpuutetta helpotettiin muutolla Arabiaan vuonna 1981. Varmaa tietoa Maskeradin väliaikaisen tauon syystä ei ole, mutta perimätiedon mukaan kaikki anniskeluliikkeet olivat sulkeneet ovensa tapahtumalta.

Kuvassa kyltti, jossa lukee eri väreillä maitoa, herkkuja ja säilykkeitä.

7. Kuka suunnitteli Dipolin?

question_07

Dipoli on Pietilän ja Paatelaisen vuonna 1961 suunnittelema rakennus, joka rakennettiin alun perin TKY:n kuntataloksi. Nykyisin Dipoli on Aalto-yliopiston kaikille avoin päärakennus, joka on tarkoitettu työntekoon ja oppimiseen.

Aerial shot of Dipoli building on Aalto campus

8. Täffän spagettia on myyty keskiviikkoisin kohta 40 vuotta. Kuinka paljon spagettia valmistetaan päivässä?

question_08

Täffä, eli Teknologföreningen, on tarjoillut spagettia keskiviikkoisin jo 38 vuotta. Resepti on tarkkaan varjeltu salaisuus, mutta syystä; ruokailijoiden määrä tuplaantuu keskiviikkoisin ja saattaa nousta jopa 1600:aan.

Kuvassa lautasellinen spagettia ja kastiketta.

9. Otaniemessä vastaan kävelee opiskelija valkoisissa haalareissa, joissa on vihreä lahje ja joiden selässä on musta tunnus valkoisella pohjalla. Mitä voit päätellä?

question_09

Esimerkiksi fyysikkokillan haalarit ovat valkoiset. Selän tunnuksen väri vaihtelee vuosittain, parillisina vuosina tunnus on musta, valkoisella pohjalla. Haalarin lahkeita vaihdetaan usein seurustelukumppanin kanssa. Kauppatieteiden opiskelijoiden haalarit ovat dollarinvihreät.

Kuvassa punaiset ja siniset teekkarihaalarit.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: