Uutiset

Vanhalla Nokian puhelimella kuvattu suomalaiselokuva saa maailmanensi-iltansa Rotterdamin elokuvajuhlilla

Kukaan ei katso sinua silmiin pääsi ainoana suomalaisena elokuvana Rotterdamin elokuvajuhlille. Ohjaaja Jesse Jalonen kuvasi elokuvan vuoden 2010 Nokia C5 -kännykällä.
Stilli_elokuvasta_ Kukaan ei katso sinua silmiin
Kuva: Jesse Jalonen

Kymmenen vuotta sitten Jesse Jalonen osti Nokian kamerapuhelimen, jolla otettujen kuvien rosoinen laatu jäi hänen mieleensä. ”Tuskin olisin silloin uskonut, että kuvaan sillä vielä pitkän elokuvan”, Jalonen naurahtaa.

Rotterdamin elokuvajuhlat lukeutuvat Suomen elokuvasäätiön mukaan Euroopan tärkeimpiin elokuvatapahtumiin. Tänä vuonna sen ohjelmistossa on ainoana suomalaiselokuvana Jesse Jalosen esikoisohjaus Kukaan ei katso sinua silmiin. 65-minuuttinen elokuva kertoo keskuudessamme elävistä näkymättömistä ihmisistä, jotka voi havaita ainoastaan kameran välityksellä.

Elokuvassa seurataan yksinhuoltajaisä Tuomasta, joka joutuu ongelmiin lastensuojelun kanssa näkymättömyytensä vuoksi. Toinen päähenkilö Ninni tapaa internetrakkaansa ensimmäisen kerran tosielämässä, mutta silloinkin heidän välillään on kamera.

Jalonen päätti kuvata elokuvan vanhalla nokialaisella sen kaitafilmikuvaa muistuttavan jäljen ja kätevän koon vuoksi. "Kännykkä kulki taskussani kaikkialle. Kuvasin elokuvan materiaalia hiljalleen neljän vuoden ajan", Jalonen kertoo.

Stilli_elokuvasta_ Kukaan ei katso sinua silmiin
Näkymätön Ninni (Ida-Maria Olva) tapaa elokuvassa ensimmäistä kertaa internetissä tapaamansa Axelin (Jonas Rothlaender). Kuva: Jesse Jalonen

Elokuva yhdistelee dokumenttielokuvaa ja fiktiota. Rotterdamin elokuvafestivaali luonnehtii sitä "herkäksi tarinaksi perustavanlaatuisesta yksinäisyydestä ja yhteyden tuomasta lohdutuksesta".

Elokuvan on tuottanut Ella Ruohonen Aalto-yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella yhteistyössä Fossi Filmsin kanssa. Se on Jalosen lopputyö elokuvaohjauksen pääaineesta Aalto-yliopistossa.

Rotterdamin kansainväliset elokuvajuhlat järjestetään 51. kerran 26.1.-6.2. Tapahtuma on alan tärkeimpiä, ja se tunnetaan erityisesti riippumattomaan ja kokeelliseen elokuvaan keskittyvästä ohjelmistostaan. Kukaan ei katso sinua silmiin on esillä festivaalin lyhyiden ja keskimittaisten elokuvien sarjassa. Elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.

Lisätiedot:
Jesse Jalonen, ohjaaja: [email protected], +358 40 7036384
Juho Fossi, yhteistuottaja (Fossi Films): [email protected], +358 40 7225215

Elokuvan omat sivut

Teaser-traileri

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva kokonaistulos: Suomen Akatemialta 27,5 miljoonaa euroa tutkimukseen

Akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 52 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on kokonaisuudessaan 27,5 miljoonaa euroa.
pohjallinen pdp-gaalassa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijaprojekti synnytti innovaation: Kengän sisäpohjat syntyvät muovin sijaan kompostoituvasta puuvaahdosta

Aalto-yliopiston opiskelijat kehittivät kestävän sisäpohjan prototyypin, joka taipuu, kestää kosteutta ja tuntuu pehmeältä ihoa vasten. Suomalainen kenkäyritys VIBAe lähtee syksyllä testaamaan materiaalia käyttäjillä.
Tummatukkainen nainen tummassa asussa, taustalla kesäinen Otaniemi
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Satu Lähteenoja: ”Kestävyysmurroksen edistämiseen tarvitaan tulevaisuusajattelua ja yhteissuunnittelua”

Minä väitän -sarjassamme Satu Lähteenoja osoittaa, että yhteissuunnitteluun perustuva murrosareena-menetelmä lisää hallinnon ja päättäjien ymmärrystä systeemisestä muutoksesta ja auttaa ajattelemaan pidemmälle tulevaisuuteen.
Jar full of coins representing Unite! Seed Fund.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Hae Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa opetusyhteistyön edistämiseksi

Siemenrahalla edistetään vaihto-opintokokonaisuuksien luomista Unite-yliopistojen välillä. Allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta eurooppalaista yliopistoa.