Uutiset

Ostoskeskus A Blanc viettää avajaisiaan Otaniemen kampuksella

Alvar Aallon suunnittelema, Otaniemen ostarina aiemmin tunnettu rakennus sai peruskorjauksen myötä uuden nimen ja on avautunut keskellä Aalto-yliopiston kampusta.
Ostoskeskus A Blanc ja Alvarinaukio
A Blanc sijaitsee Alvarinaukion laidalla. Kuva: Aalto-yliopisto / Anders Portman

Ostoskeskus A Blancin peruskorjaus alkoi maaliskuussa 2020 ja valmistui toukokuussa 2021. Kattavan peruskorjauksen jälkeen keskuksen toimijat ovat remontoineet ja viimeistelleet omia tilojaan. A Blancin ensimmäiset liikkeet avasivat ovensa kesällä, ja loputkin liiketoimijat aloittavat toiminnan syksyn 2021 aikana. Ostoskeskuksen avautumista juhlitaan 4.–8.10.2021.

A Blancissa toimii erikoisliikkeitä ja monipuolisesti palveluita. Ostoskeskus muodostaa toimivan parin metroaseman kupeessa sijaitsevan sisaruskeskuksensa, kauppakeskus A Blocin, kanssa. A Blancin ensimmäisessä kerroksessa toimivat muun muassa Olut- ja wiskihuone Vesiheinä, parturi-kampaamo Shortcut AALTO, pukuvuokraamo Tapiolan Juhlapuku sekä lokakuussa avautuva lautapelibaari Taproom d20. Ravintola Hummus House aloittaa toimintansa syksyn 2021 aikana.

Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsevat Terveystalo Otaniemi sekä AFRYn Otaniemen toimipiste. Toisen kerroksen toimistotilaan etsitään vielä toimijaa.

Peruskorjaus herätti rakennuksen eloon

Aiemmin Otaniemen ostarina tunnettu rakennus valmistui kahdessa vaiheessa vuosina 1961 ja 1969, ja sen on suunnitellut Alvar Aalto. Se on tunnettu valkoisista, rapatuista seinistä ja viuhkamaisesta katosta sekä koko rakennuksen pituisesta käytävästä ja suurista näyteikkunoista, jotka erottavat sen alueen punatiilisistä tutkimus- ja opetusrakennuksista. Ostoskeskuksen uusi nimi A Blanc on viittaus Aalto-yliopistoon (A) ja talon valkoisiin seiniin (Blanc). Rakennus on myös harvinaisuus, sillä se on yksi harvoista Alvar Aallon suunnittelemista myymälärakennuksista.  

Ostoskeskus toimi pitkään Otaniemen ainoana palvelukeskittymänä, kunnes kauppakeskus A Bloc avautui Aalto-yliopiston metroaseman yhteyteen elokuussa 2018. Uuden kauppakeskus A Blocin avautumisen jälkeen oli mahdollista toteuttaa A Blancin peruskorjaus, jonka myötä ostoskeskus palautettiin alkuperäiseen loistoonsa ja käyttötarkoitukseensa.

Remontin myötä A Blancin ilme kirkastui, kun talotekniikka uusittiin ja julkisivut kunnostettiin ja entisöitiin. Viuhkamuotoinen alkuperäinen kuparikatto säilytettiin. Kaikki vanhat ikkunat ja ulko-ovet kunnostettiin tai uusittiin vanhoja alkuperäisiä suunnitelmia mukaillen. Samalla rakennuksen energiatehokkuus parani merkittävästi. Keskuksen edustalle valmistui uusi laaja terassi asiakaspaikkoineen ja piha-alueet muokattiin viihtyisämmiksi ja toimivammiksi. 

Korjaussuunnitelmat tehtiin rakennuksen historiallista ja arkkitehtonista arvoa kunnioittaen yhteistyössä Museoviraston ja Alvar Aalto -säätiön kanssa.

Mediatiedustelut

Noora Stapleton

Noora Stapleton

Senior Communications Specialist
U908 Communications Services

Lisää A Blancista

A Blancin logo

A Blanc (ulkoinen linkki)

Uudistunut ostoskeskus A Blanc Alvarinaukion laidalla on kampuksen toinen palvelukeskittymä. A Blanc tarjoaa arkea tukevia lähipalveluita sekä kohtaamispaikkoja ravintoloineen, myymälöineen ja toimistotiloineen.

A Blanc Opening Celebration 4.-8.10.

A Blanc – Avajaisjuhla

On aika juhlia Otaniemen uudistetun ostoskeskus A Blancin avautumista! Avajaisjuhlaa vietetään maanantaista perjantaihin 4.-8.10.2021.

Tapahtumat
Ostoskesus A Blanc edestä

A Blanc

Otakaari 27

Toimipisteet
Otaniemen ostoskeskus ilmakuva_Helifoto

Ostoskeskus A Blanc -nimen tausta

Peruskorjauksen myötä Alvar Aallon suunnittelema ”Otaniemen vanha ostari” saa nimekseen ostoskeskus A Blanc.

Toimipisteet
Havainnekuva A Blanc -ostoskeskuksesta

Ostoskeskus A Blanc aukeaa Otaniemeen kesällä

Alvar Aallon suunnittelema ”Otaniemen vanha ostari”, nykyinen ostoskeskus A Blanc, uudistui peruskorjauksessa vanhaa kunnioittaen palvelemaan monipuolista liiketoimintaa.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva kokonaistulos: Suomen Akatemialta 27,5 miljoonaa euroa tutkimukseen

Akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 52 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on kokonaisuudessaan 27,5 miljoonaa euroa.
Ukrainalaisia lukiolaisia tekemässä biomuovia mikrossa Aalto-yliopisto Juniorin ohjeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Rajat ylittävää tiedekasvatusta Otaniemestä Ukrainaan

Aalto-yliopisto Junior järjesti keväällä sarjan etätyöpajoja Kryvyi Rihin kouluihin Ukrainaan. Paikalliset lukiolaiset ja heidän opettajansa pääsivät tutustumaan Aalto-yliopisto Juniorin monialaisiin työpajoihin sekä Aalto-yliopiston toimintaan.
Aalto Space mockup ravintolatarjonnasta
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Ravintolapalvelut Aalto Spaceen - testaa ja voita!

Testaa, löydätkö kampuksen ravintolat Aalto Space -sovelluksesta ja voita kesäisiä palkintoja.
Opiskelija Aallossa lukemassa kirjaa
Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto-yliopisto lisää toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi

Aalto-yliopisto on kartoittanut tärkeimpiä toimenpiteitä ilmastopäästöjen vähentämiseksi kaikilla yliopiston toiminnan alueilla. Suurimmat päästövähennykset saadaan energian hankinnasta ja käytöstä.