Uutiset

Aalto-yliopisto Juniorin työpajassa suunniteltiin omia logoja

Herttoniemenrannan vitosluokkalaiset päästivät luovuuden valloilleen.
Logo, Aalto-yliopisto Juniorin kokoelma
Kuva: Aalto-yliopisto Junior

Tiesitkö, että Aalto-yliopisto Junior on ikään kuin Aalto-yliopisto pienoiskoossa?

”Pyrimme Aalto-yliopisto Juniorissa tekemään Aalto-yliopistosta helposti lähestyttävän sekä saavutettavan paikan kaikenikäisille. Opetamme taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille, perheille ja opettajille. Pyrimme toiminnallamme tukemaan koulussa tapahtuvaa opetusta, ja tarjoamaan osallistujille ilon ja innostuksen kokemuksia. Yksikkömme aloitti toimintansa tammikuussa 2018, joten toukokuussa juhlistamme 5-vuotista taivaltamme”, kertoo päällikkö Veli-Matti Ikävalko.

Aalto-yliopisto Junior järjestää toiminnallisia opintokäyntejä, etätyöpajoja, tapahtumia, teemaviikkoja, kampusvierailuja, leirejä, luentoja, kerhoja sekä kaikkea, mikä tukee lasten ja nuorten kiinnostusta ja innostusta Aalto-yliopiston aloihin: tekniikkaan, taiteeseen ja talouteen. Osa Juniorin toiminnoista toteutetaan Otaniemen kampuksella, osa etänä.

Logosuunnittelua Herttoniemenrannan ala-asteen koulussa

Korona-aikana aloitetuista teemaviikoista on myös tullut osa pysyvää Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa. Teemaviikon ideana on tarjota yhtä tiettyä teematyöpajaa useita kertoja saman viikon aikana tietylle kohderyhmälle. Työpaja suunnitellaan tukemaan kyseisen luokka-asteen opetussuunnitelmaa.

”Tavoitteena on innostaa erityisesti niitä opettajia osallistumaan, jotka eivät aiemmin ole tutustuneet Juniorin toimintaan. Teemaviikkojen virtuaalinen toteutus mahdollistaa suuren osallistujamäärän sekä osallistumisen ympäri Suomen, ja kokemuksemme niistä ovat olleet hyviä”, kertoo vierailukoordinaattori Pilvi Saaristo.

Herttoniemenrannan ala-asteen koulun 5B-luokka pääsi osallistumaan helmikuun alussa logosuunnittelutyöpajaan. Työpajassa opittiin, mitä logot ovat, mikä tekee logosta yksilöllisen ja miksi yritykset haluavat erottua joukosta.

”Haluamme opettaa lapsille medialukutaitoa. Maailma on täynnä erilaisia merkkejä, ja haluamme saada lapset pohtimaan niiden merkityksiä ja viestejä. Logo on keskeinen osa yrityksen tai tuotteen brändiä, ja se antaa usein tietynlaisen ensivaikutelman. Yrityksen kannalta tuon ensivaikutelman tulisi herättää toivottuja mielikuvia esimerkiksi laadusta”, kertoo Pilvi Saaristo.

Logotyöpaja alkoi 15 minuutin yhteisellä alustuksella Teamsissa, minkä jälkeen oppilaat työskentelivät oman opettajansa Tuuli Auervuolteen johdolla omassa luokassaan. 

”Oli kiva itse suunnitella omaa logoa ja miettiä, mitä siihen tulisi. Tein viisikulmaisen, mustavalkoisen logon jalkapalloseuralle, jota ei ainakaan vielä ole olemassa. Monet muut suunnittelivat logoja vaatemerkeille”, kertoo luokan oppilas Jaakko Voutilainen.

Toinen luokan oppilas Minttu Mäkiö teki koirien kynsienleikkuuta tarjoavan Kynsibussin logon, jossa oli kirjaimet KB. ”Logon tekeminen oli tosi kivaa, mutta sen tekemiseen oli liian vähän aikaa, vain kaksi tuntia. Olisin halunnut tehdä logoa pidempään, jolloin siitä olisi myös tullut parempi”, Minttu kertoo.

Opettaja Tuuli Auervuolle on tyytyväinen luokkansa työpajakokemukseen. ”Oli ihanaa nähdä, kuinka kaikki lapset ryhtyivät innolla heti johdannon jälkeen työstämään omaa logoaan. Moni alkoi suunnitella logoa itselleen omista nimikirjaimista. Myös oppilaiden harrastukset, kuten jääkiekko ja jalkapallo, olivat usealla oppilaalla logon aiheena. Oli hauskaa huomata jälleen kerran, miten kekseliäitä lapset ovat!”

Aalto-yliopisto Juniorin Veli-Matti Ikävalko kertoo, että korona-aikana Juniorissa kehitettiin etätyöpajamalleja, jotta koululaisryhmät saavutettaisiin rajoituksista huolimatta. ”Nämä mallit ovat nyt osa normaalia toimintaamme. Vuoden 2022 osallistujamäärä oli ennätykselliset 28 000 lasta, nuorta, opettajaa ja vanhempaa. Tänä vuonna tavoitteenamme on rikkoa 30 000 osallistujan raja. Toivotan kaikki tervetulleiksi mukaan toimintaan”, hän sanoo.

Herttoniemenrannan ala-asteen koulu, Helsinki
Alakoululaisia välitunnilla. Noin 500 oppilaan Herttoniemenrannan ala-asteen koulu sijaitsee Kaakkois-Helsingissä. Kuva: Terhi Ollikainen

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Lue lisää
Aalto Junior logo
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Jar full of coins representing Unite! Seed Fund.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Hae Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa opetusyhteistyön edistämiseksi

Siemenrahalla edistetään vaihto-opintokokonaisuuksien luomista Unite-yliopistojen välillä. Allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta eurooppalaista yliopistoa.
Sophie Belanger on the left and Ferdinand Keil on the right sitting on a sofa  and chatting
Yhteistyö Julkaistu:

Erasmus Staff Training: Syväsukellus yhteisohjelmiin ja hyvinvointiin yliopistossa

Yli 30 osallistujaa 17 yliopistosta kokoontui kesäkuun alussa Aalto-yliopiston kampukselle Erasmus Staff Training Days -tapahtumaan.
Aalto-yliopisto Junior teknologiatyöpaja
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Automaatiosäätiöltä lahjoitus Aalto-yliopisto Juniorille

Automaatiosäätiö lahjoittaa 20 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille. Lahjoitus kohdennetaan virtuaalilasien ja robotiikan hankintaan.
Nainen mustassa asussa nojaa vaaleaa seinää vasten
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Professori Maarit Salolainen: ”Tekstiilialan kestävyysongelmiin voidaan vastata monialaisen yhteistyön avulla”

Tekstiilisuunnittelun professori haluaa tiivistää yhteistyötä niin eri alojen tutkimuksen kuin yliopiston ja alan teollisuuden sekä jälleenmyyjien välillä, jotta muutos parempaan tapahtuu.