Uutiset

Laatua yhdessä – Yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden parhaat käytännöt vertailussa

Ryhmä aaltolaisia vieraili sveitsiläisessä EPFL-yliopistossa osana tänä lukuvuonna tapahtuvaa laatuauditointia.
Julisteita EPFL:n kampuksella
Isot julisteet EPFL:n kampuksella nostavat esiin EDI-teemoja: yhdenvertaisia mahdollisuuksia, monimuotoisuutta, kuuntelemisen tärkeyttä ja toisistamme huolen pitämistä.

Aalto-yliopisto on valinnut yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden (equality, diversity and inclusion, EDI) erityisteemaksi laatujärjestelmän auditoinnissa, jonka Korkeakoulujen arviointineuvosto Karvi toteuttaa tänä lukuvuonna. Auditointiprosessiin kuului elokuussa toteutettu vertaisoppimisvierailu maineikkaaseen EPFL-yliopistoon (Ecole Polytechnique Fédérale de Lausanne) Sveitsissä. Aalto-yliopiston asiantuntijat tutustuivat Lausannessa kollegojensa EDI-toimintaan ja parhaisiin käytäntöihin.

”Sveitsissä panostetaan vahvasti yhdenvertaisuuteen yliopistoissa. Siellä tosin näissä sosiaalisen tasa-arvon kysymyksissä alkuun pääseminen kesti kauemmin kuin meillä Suomessa”, sanoo Iina Ekholm, joka toimii laatujärjestelmän auditoinnin projektipäällikkönä Aalto-yliopistossa.

”Kävimme läpi EPFL:n asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa alueeseen liittyviä vahvuuksia, haasteita ja kehityskohteita. Meillä on molemmissa yliopistoissa samansuuntaisia ajatuksia esimerkiksi sukupuolten tasapainon tai inklusiivisen kulttuurin tavoitteissa.”

Opiskelijat toimivat aktiivisesti

EPFL:ssä opiskelijat ovat olleet aktiivisia edistämään yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Aalto-yliopiston EDI-asioita koordinoiva Ida Salin ja AYY:n hallituksen jäsen Veera Ollikainen olivat vaikuttuneita innosta, jolla opiskelijat ja yliopiston hallinto tekivät yhteistyötä.

”He ovat luoneet yhteistyöverkostoja ja kulttuurin kehittämisen projekteja, joista esimerkkeinä tietoisuuden lisääminen ja kulttuurikysely. Meillä Aallossakin voitaisiin luoda matalan kynnyksen tukiryhmiä”, Salin ja Ollikainen pohtivat.

”EPFL:n ylioppilaskunta seuraa tarkasti lukutietoja epäasiallisesta käytöksestä ja kehittää vahvasti arvostamisen kulttuuria. He ovat esimerkiksi järjestäneet elokuvailtoja, joissa elokuvan jälkeen keskustellaan aiheesta yhdessä”, Ollikainen lisää.

Tiedostamattomia ennakkoluuloja murtamassa

Provosti Kristina Mäkelä keskusteli professori Rizlan Bernier-Latmanin kanssa EDI-työstä organisaation eri tasoilla. ”Professori Bernier-Latmanin korkeakoulussa EDI-teemoja edistää 35 vapaaehtoista opiskelijaa ja akateemista henkilöä erilaisista taustoista. Jokaisen laitoksen tenure track -komiteaan osallistuu yksi tämän ryhmän professorijäsenistä, ja hän voi esimerkiksi huomauttaa tiedostamattomista ennakkoluuloista ja auttaa estämään niitä.”

Aalto-yliopisto sai vierailusta monia toteuttamiskelpoisia toimintamalleja ja käytäntöjä. Ida Salinin ensimmäinen toimenpide syntyi nopeasti: verkosta löytyy nyt tietoa inklusiivisesta kielenkäytöstä EPFL:n mallin mukaisesti.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) auditoi Aalto-yliopiston laatujärjestelmän tammikuussa 2023. Siinä arvioidaan yliopiston laatujärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta, toimi­vuutta ja vaikuttavuutta. Auditoinnissa keskitytään tarkastelemaan yliopiston toimintatapoja ja prosesseja, joilla se pyrkii asettamiinsa tavoitteisiin.
 

Yhteyshenkilöt laatuauditoinnissa ja EDI-asioissa

Ida Salin

Ida Salin

HR Specialist, Equality, Diversity and Inclusion Officer

Lue lisää:

Kampus, ilmakuva

Laatujärjestelmän auditointi 2022/23

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä auditoitiin alkuvuonna 2023 ja seuraava järjestelmäauditointi on 2029.

Aalto-käsikirja
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Kesä tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä 2024.