Uutiset

Ensimmäinen YK:n innovaatio- ja teknologialaboratorio Aalto-yliopiston A Gridiin

Laboratorio keskittyy kiertotalouteen, kasvatukseen, rauhaan ja turvallisuuteen sekä terveyteen.

YK:n ensimmäisen innovaatio- ja teknologialaboratorion (UNTIL) perustaminen Suomeen julkistetaan torstaina 30.11.2017 Slushin sivutapahtumassa, jonka ovat järjestäneet yhteistyössä ulkoministeriö ja YK:n tieto- ja viestintäteknologiatoimisto. Ensimmäinen laboratorio sijoittuu Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle juuri avautuvaan A Grid -kasvuyrityskeskukseen. Vuonna 2017 perustetaan myös kaksi muuta laboratoriota Aasiaan ja Afrikkaan, ja globaali verkosto kasvaa vuoden 2018 aikana. 

Ensimmäisen laboratorion sijaintipaikka Suomessa valittiin yhteistyössä Suomen hallituksen kanssa. Laboratorio keskittyy kiertotalouteen, kasvatukseen, rauhaan ja turvallisuuteen sekä terveyteen. Kukin globaaleista UNTIL-laboratorioista tulee keskittymään eri teema-alueisiin kyseisen laboratorion maantieteellisestä sijainnista johtuvien keskeisten tarpeiden perusteella. UNTIL-laboratoriot luovat foorumin, jolla YK:n, yksityisen sektorin, yliopistojen ja kansalaisyhteiskunnan edustajat voivat ratkaista ongelmia start-up-yritysten tuella.

”Aalto-yliopiston vahva tutkimus- ja innovaatiokeskittymä houkuttelee luovia aloja, uusia yrityksiä ja kansainvälisiä toimijoita. Olen iloinen ja ylpeä, että myös YK:n innovaatio- ja teknologialaboratorio UNTIL haluaa osaksi yhteisöämme ja sijoittuu kampuksellemme juuri avautuvaan A Grid -kasvuyrityskeskukseen”, sanoo Aalto-yliopiston tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen.  

Sivutapahtumassa keskustellaan teknologian roolista kehityksen edistämisessä kohti YK:n Agenda 2030 -asiakirjan tavoitteita. Tilaisuudessa on myös paneelikeskustelu ja pääpuheenvuoron pitäjinä kuullaan Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen sekä työ- ja elinkeinoministeriön elinkeino- ja innovaatio-osaston osastopäällikkö Ilona Lundströmin esitykset. Aalto-yliopistosta paneeliin osallistuvat vararehtori Eero Eloranta ja Aalto Global Impactin Irena Bakic.  

Lisätiedot:

Tuija Pulkkinen
vararehtori
+358 50 5916013
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.